 |
On niin hirvittävällä tavalla väärin, mitä Venäjä nyt tekee. Viha moisesta yhteen kansakuntaan kohdistuvasta terrorista patoutuu ruumiiseen.
Mitä meidän pitäisi ajatella armeijasta, joka sopii muka humanitäärisistä väylistä siviilien päästämiseksi piiritetyiltä alueilta ja sitten ampuu reitille tykkitulta? Eikö tuo ole sulaa pahuutta.
Miksi en voi tehdä mitään Venäjän pysäyttämiseksi?
Olen antanut hieman rahaa humanitäärisiin tarkoituksiin, mutta kun tuntuu, että haluaisin tehdä jotakin niille venäläisille panssareille, miehistönkuljetusvaunuille, tykeille, ohjuksille ja hävittäjille. Olen mielestäni humaani ihminen, mutta ymmärrän nyt, että raakalaismainen sota pienempää vastaan saa ihmisen puolustautumaan. Ukrainalaisten taistelutahto tuntuu heijastuvan tänne saakka.
A-studiossa oli eilen ukrainalainen henkilö keskustelemassa ajankohtaisesta avustustyöstä. Hän toivoi, että tavanomaisen avun lisäksi he saisivat myös aseita. En tiedä, tarkoittiko hän yksityisiä kansalaisia vai valtioita. Mieleeni tuli, että eipä meillä tavan ihmisillä taida olla väylää tarjota kättä pidempää Ukrainalle.
Olisiko tässä markkinarako jollekin toimijalle?
Toki olen valtion kautta osallinen Ukrainaan toimitettavasta ase- ja muusta avusta.
Ymmärrän hyvin, että jotkut lähtevät viemään täältä tarvikkeita Ukrainan rajalle, vaikka suositellaan käyttämään tunnettuja järjestöjä, ettei auttajista tulisi autettavia. Tekeminen varmaan helpottaa sota-ahdistusta.
Aion huomenna osallistua SPR:n lipaskeräykseen. Saan tehdä jotakin asian hyväksi.
Avuton harmini kulminoituu Putiniin, mutta on hänen lähipiirinsäkin osallinen tähän katastrofiin, koska tietävät totuuden, mutta eivät uskalla vastustaa Putinia. Haluavat säilyttää asemansa. Varmasti myös pelkäävät. Putinin mukaan "petturin palkka on kuolema". Koskisikohan se heitäkin?
Jos koko duuma päättää yksimielisesti maksimissaan 15 vuoden vankeusrangaistuksesta, jos puhuu vastoin "valtion totuutta" eli ei suostu valehtelemaan, syynä täytyy olla jäätävä pelko.
Olisi järkevää saada pikaisesti rauha Venäjän ja Ukrainan välille, jos ehdot ovat siedettävät. Tappaminen loppuisi heti. Voi olla, että kyseessä olisi mission impossible. Venäjä ei luultavasti halua joustaa, koska haluaa näyttäytyä voittajana. Ukrainalaiset ovat varmasti niin vihaisia maahan hyökänneille heimolaisilleen, että eivät vähällä luovuta.
Winston Churchill ei luvannut sota-aikana briteille kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä. Ukrainan presidentti on tehty samasta puusta. Hänen möreän karheaääniset puheensa saavat varmasti kansan tekemään parhaansa näinä kauheina aikoina.
Inhimillisesti ottaen huonokin rauha on sotaa parempi. Mutta voisiko agressoriin luottaa nyt, kun naamiot ovat nyt pudonneet?
Jos tulisi mahdolliseksi tukea rahallisesti Ukrainan aseistamista, joutuisin päättämään, osallistunko vai en. Silloin minun pitäisi miettiä asia läpikotaisin - tunteella ja järjellä.
Slava Ukrayini!
Kuva Alexandra_Koch Pixabaystä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti