Vartiovuoren ja Luostarinmäen museokorttelin välissä on hiljaisen näköinen tiilirakennus, josta on saatavissa Venäjän konsulipalveluja. Ylitöitä ei luultavasti tarvitse paiskoa.
Vastapäätä kadun toisella puolella olevaan aitaan on viritetty protestiseinämä Ukrainan puolesta.
Suomettumisen ajan kokeneelle on sopeutumista näin suureen muutokseen. Varovaisuus on kuin sisäänrakennettu ominaisuus.
Arpa on heitetty. Puoli on valittu.
.jpeg)
Tuntuisi niin kotoisen mukavalta, jos venäläisten kanssa voitaisiin kommunikoida ihmisiksi. Tavallisten venäläisten kanssa mielestäni pitääkin.
Venäjän johtajat päästelevät suustaan niin hirmuisia sammakoita, että asiaintila on selvä.
Ukrainalaiset ovat kuin veljiämme ja sisariamme, jotka puolustavat myös meitä.
Minulla on kuitenkin surku myös venäläisten vuoksi. Osa kansasta uhkuu putinismia, mutta erityisesti nuorten keskuudessa on sellaisia, jotka ymmärtävät, missä mennään.
Ymmärrän hyvin, että kansa ei uskalla nousta barrikadeille. Venäjän hallinto osaa järjestää niskurin elämän hyvin hankalaksi. Lisäksi putinistiset kansalaiset ovat agressiivisia toisiinajattelijoita kohtaan.
Mitä teet, jos lapseltasi menee koulupaikka aktivismisi vuoksi?
.jpeg)
.jpeg)
Tällainen tuntuu uskalletulta, mutta miten kuuluu puhua johtajista, jotka tappavat jopa lapsia ja kiduttavat vankeja?
Слава Україні!
Slava Ukraini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti