Armonlaaksossa

Matkamme Varsinais-Suomeen onnistui oikein hyvin. Oli virkistävää viettää aikaa läheisten sukulaisten ja ystävien seurassa. Oli myös hyvä olla toisaalla. Parempaa säätä ei olisi voinut toivoa.

Kiertelimme eilen Naantalissa. Kävimme katsomassa ulkoa päin kolmea myynnissä olevaa asuntoa. Yksi näytti oikein hyvältä, mutta sen lähellä oli runsaasti liikennöity tie, liian lähellä.

Porilaisen äitini isoisä Akseli Nurmi (aik. Sjöberg) oli kotoisin Naantalista. Tämän on täytynyt päästä ripillie kuvassa olevassa kirkossa.

Minulle on yhä arvoitus, onko tämä vanhan Naantalin Mannerheiminkadulla oleva talo Akselin koti. Hänen isänsä Erik Sjöberg oli yksi menneelle Naantalille tunnusomaisista käsityöläisistä. Erik teki turkislakkeja. Joku saattaa huomata, että kuvan kyltissä on etu- ja sukunimi. Jälkimmäinen on sama kuin Erikillä. Tämä on ilmeisesti pelkkä sattuma. Soitin viime vuonna kyltissä mainitulle henkilölle. Hän tiesi, että talossa on joskus toiminut Sjöberg-niminen henkilö, joka ei ole hänelle sukua. En ole keksinyt, mistä asian voisi varmistaa - jos mistään.

Käytin toissapäiväistä synttärisankaria, kuusivuotiasta tyttärentytärtäni, muskarissa Armonlaakson monitoimitalolla. Hänen kotinsa on muutaman kilometrin päässä keskustassa. Olen kiitollinen meno- ja tulomatkaisista keskusteluhetkistämme.

Ajatelkaa mitä opin kyytiläiseltäni. Kun olimme lähdössä paluumatkalle, käynnistin auton, kun hän oli nousemaisillaan autoon. Hän kysyi, enkö enää tykkää hänestä. Kävi ilmi, että syy ajatukseen oli juuri käynnistyshoppuiluni. Miten tulkitsisitte tapahtunutta?

Myöhemmin matkallamme hän sanoi ihmettelevänsä, miksi on eri kieliä. Selitin hänelle, että Virossa ja Suomessa puhuttiin aikoinaan samaa kieltä. Koska Suomenlahti erotti väestöt, yhdestä kielestä kehittyi kaksi. Ruotsin ja Suomen erikielisyyttä en osannut selittää.

Vietimme sitten synttäreitä. Pääsin sitten kahden tyttärenpoikani kanssa saunaan, joka on vanhassa ulkorakennuksessa ja jonka löyty on autuaallinen. Pojilla olivat paitsi saunomassa myös katsomassa papan perään.

Heitin löylyä hitaasti nautiskellen. Se tunne juuri ennen kuin on pakko lähteä lauteilta!

Liukastuin kerran märällä puutrallilla. Rippikoulun käynyt nousi heti auttaakseen. Selvisin kuitenkin yksin ylös. Selkään sattui, mutta meni pian ohi.

Mieleeni on tullut sellainen hypoteesi, että Nådendal on suomeksi Naantali, koska Armonlaakson sanominen vaatii enemmän energiaa ärränsä vuoksi. 

Bravo!

Hematologi soitti illalla kuuden jälkeen, kun olimme paluumatkalla kotiin. Epätavallinen aika, mutta oli ollut kuulemma erikoinen päivä.

Tärkein tieto oli se, että luuydinnäyte oli taas puhdas. Siinä ei morfologisesta eli mikroskooppitutkimuksen perusteella näkynyt mitään huolestuttavaa. Toinen analyysi osoitti, että minulla ei ole myöskään jäännöstautia.

On tämä ihmeellistä. Minä olen hengissä ja näytteeni on puhdas. Jos leukemiani uusiutuu, selviytymisprosentti on noin 20. Olen alkanut ajatella, että jos sairauteni nostaa päätään, miksi en minä voi olla tuon vähemmistön joukossa, kun olen tähänkin asti päässyt. Se vasta olisi uskomatonta, kun nytkin olen vähän ällistynyt. Suurin kiitos sinne minne se kuuluu ja valtavasti kiitoksia myös suomalaiselle sairaanhoidolle.

Näyttää siltä, että palaan töihin vuoden vaihduttua. Ajatella!

Maanantaina otettu verinäyte osoitti myös, että kreatiiniarvoni oli siirtynyt toivottuun haarukkaan. Edellinen näyte otettiin viime torstaina. Nopeasti laski. Juomiseni on onnistunut.

Sandimmun-tasoni oli taas liian alhainen. Olen mielestäni ottanut lääkkeen kaksi kertaa vuorokaudessa kuten kuuluu. Olen aloittanut uuden pullon. Olisinko onnistunut täyttäessäni spruuttaa pullonpohjalta saamaan vajaita annoksia?

Suusta otettu näyte ei ollut positiivinen. Suussani on kuitenkin tulehduksen tuntemuksia siellä ja täällä. Lääkäri sanoi, että ne saattavat olla käänteishyljintäoireita. Minulla siis luultavasti onkin niitä.

Minulla on punotusta ylärinnassani, josta luuydinnäyte otettiin. Olisiko syöpä- ja puudutuslääkkeiden yhteisvaikutusta?

Lääkärin mukaan reisiongelmani ei todennäköisesti johdu syöpään liittyvistä asioista. Minulla ei tänään ole ollut kuin häivähdys oireista. Niin kai iskias toimii. Vaimoni antoi minulle heti maanantai-iltana tonnisen parasetamolin. Hän oli oikeassa, sillä tunsin kipuja vielä sängyssä.

Testosteronitasoni on viitealueella, mutta alakanttinen (!).

Hematologi näyttää epäröineen kalloni tutkimista osastolla, jonka nimi koetaan latautuneeksi. Hän ei ollut tehnyt vielä lähetettä. Halusin hänen tekevän sen, koska uniongelmani on vakava. Hän lupasi. Hänestä on hyvä, että lääkkeitteni yhteisvaikutus selvitetään. Ilman muuta.

Kotona odotti kirje, joka kertoi minun saavan kuntoutustukea 1.11. alkaen. Ymmärtääkseni tarkoittaa tilapäiseläkettä. Anoin sitä vuoden loppuun saakka, mutta taitaa olla voimassa toistaiseksi. Jos en olekaan työkykyinen, tämä päätös on selkänojani.

Matkamme Varsinais-Suomeen onnistui upeasti. Lääkärin pääuutinen kruunasi sen.


Tutkin uudestaan saamani päätöstä. Työkyvyttömyyseläke olikin myönnetty anomukseni mukaisestivuoden loppuun saakka.

Naantalin aurinko ei ole taivaalla

Olemme Naantalissa, joka aivopesee meitä kylpemällä auringossa. Sanonta "Loistaa kuin Naantalin aurinko" ei viittaa oikeaan aurinkoon vaan siihen, että kauan sitten maatullin portin yläosaan oli maalattu aurinkio. Naantalilaisia ei varmaan yhtään haittaa, että luultavasti useimmat yhdistävät sanat pikkukaupungin säähän.

Etsimme äsken lounaspaikkaa. Merisatamassa oli auki vain yksi paikka ja sen lounasateria oli meistä liian kallis. Istumme nyt Hesessä. Täällä on ilmainen nettiyhteys.

Sain käydä ystäviemme saunassa toissapäivänä. Heillä on hyvä sauna. Voi että teki hyvää. En olisi malttanut lopettaa.

Tapasimme eilen erään uskollisen lukijani ja hänen miehensä. Istuimme kylpylän kahvilassa. Vaimoni oli tavannut rouvan kerran, mutta minulle tämä oli ensi kohtaaminen. Oli niin mukava jutella, että tapaamisemme tulevat jatkumaan. Terveiset menevät varmasti tästäkin. "Kiitos viimeisestä! Oli kiva tavata."

Eilen poimimme kolme lastenlastamme Naantalin keskusalueella ja veimme kotiin Luonnonmaalle, joka on osa Naantalia. Vain yksi lapsista tiesi tulostamme. Jäin seisoskelemaan kädet päiväkodin aidan reunalla ja etsimään kahdeksanvuotiasta punapäätä pihalla olevien lasten joukosta. En tunnistanut. Sitten huomasin, että kolme kaverusta tuijottaa minua. Keskimmäinen oli etsimäni. Toinen kavereista oli kysynyt, kuka tuo on. Saimme ensimmäisen rakkaan kyytiimme.

Kaksitoistavuotias oli musiikkiopistossa. Olimme etuajassa. Parkeerasin ison rakennuksen kulmalle ja kävelin ehkä 50 metrin päässä olevalla opiston ovelle. Palasin sitten takaisinpäin. kävelyreitin viereisellä nurmikolla oli pieni pöytä ja tuoleja. Istuuduin odottamaa. Laitoin kurillani aurinkolasit silmilleni.

Opistoon saatettiin pieniä musikantteja. Vihdoin sieltä alkoi tulla sopivan ikäisiä. Jumituin hetkeksi kännykkäni pariin. Sitten kuulin huudon "Hessu". Odottamamme oli ehtinyt kävellä ohitseni. Vaimoni huusi autosta. Nuppumme oli katsonut minua, jatkanut matkaa, katsonut uudestaan, taas jatkoa ja uusi pään kääntö. Sitten kaikui huuto. Seurasi iloiseen jälleennäkemiseen kuuluva halaus.

Sitten haimme kolmannen, joka olikin jo perillä tilanteesta.

Sain vaivaani ikävän selityksen

Valitin eilen reidessä tuntuvaa kipua. Kremppa sai ikävän selityksen. Tulimme illalla ystäviemma luokse ja jäimme yöksi. Emäntämme on lääkäri ja vaivani sai selityksen. Minulla on iskias. Se ilmestyi ihan viidakosta. En muista huomanneeni ennakko-oireita. Iskias vain puhkesi.

Jos ennakko-oireita on ollut, en ole kiinnittänyt niihin huomiota, koska reisissäni on ollut pieniä kivun tuntemuksia muutoinkin.

Tämä on ikävä uutuus minulle. Olen luullut iskiaksen liittyvän selkään ja siellä sen juuri onkin. Jossakin välilevyssä on vikaa. Olen kuvitellut olevani niin veltto mies etten saa selkävaivoja.

Vaivani oireet ovat jatkuneet tänään, hyvin lyhytaikaisesti kerrallaan. Olen osa-aika rampa. Oire on niin kivulias, että valitan ääneen ja käveleminen estyy hetkeksi.

Tämä vaiva ei liity syöpääni tai sen hoitoihin. Minä vanhenen. Tämän blogin alkuperäinen teema syöpä. Lymfoomani diagnosoitiin toissa vuoden alussa, helmi-maaliskuussa. Imusolusyöpäni alalaji on sellainen, joka puhkeaa keskimäärin kuusikymmenvuotiaille potilaille. Täytin saman vuoden kesäkuussa 60 vuotta. Siinäkin oli kyse vanhenemisesta. Nykyinen syöpäni periytyy jostakin silloin saamastani sytostaatista.

Olkoon vanheneminen yksi blogini teemoista.

Kremppaa pukkaa

Minulla on ollut parina päivänä sääret oudon kipeät. Onneksi on mennyt ohi. Ihmettelen, miksi sääreni ovat vielä kovin kaitaiset, vaikka olen käynyt kävelyillä.

Jouduin ottamaan kaksi nappia Stellaa ennen kuin nukahdin viime yönä. Jalkani olivat niin kylmät, että kävin liottamassa niitä lämpimässä vedessä. Kummallista että lämmin vesi tuntui aluksi jaloissa kylmältä.

Tänään oikeanpuoleinen reiteni oli kovin kipeä lantion alapuolelta. Haittasi pahasti kävelemistä. Tänä päivänä aloitettavaksi aiottu reissu tuntui riskaantuvan. (tulikohan oikein? riska on rousku ruotsiksi :) Sain kälyltäni, joka on toiminut fysioterapeuttina, neuvon hoitaa paikkaa kylmällä. Onneksi jääkaapissa oli kylmäkalleja. Pidin sellaista ihollani ja sitten vaimoni antamaa kylmägeeliä. Reisi alkoi jo muutoinkin toipua.

Lähdimme kohta Myllypuroon huslabiin, koska minun täytyi antaa verinäyte. Paikka oli uusi ja hieno. Naapurirakennus - Liikuntamylly - herättää muistoja. Olin 70-luvun lopussa töissä kuitti- ja lomakefirma Paragonin tietokonemyynnissä. Maineikas firma silloin, liekö enää edes juridisesti olemassa. Kuka muistaa vielä, kuinka kuittia pyydettiin kysymällä, saanko paragonin?

Rakennus valmistui Paragonin uudeksi painotaloksi. Suunnittelija oli Aarne Ruusuvuori. Minäkin kävin tutustumassa, kun tuotantosali oli vielä tyhjä. Ruusuvuori on suunnitellut myös Paragonin toimitalon käärmetalojen jatkeeksi Mäkelänkadun varteen Käpylään. Talossa toimii nykyään Helsingin luonnontiedelukio.

Torstaisella kontrollikäynnilläni hematologi antoi minulle luvan käyttää lastenlippua labroissa. Niinpä pääsin sisään melkein heti tänään. Näytteen saaminen onnistui ensimmäisestä reiästä.

Minulla on pieniä kipuja eri puolilla jalkojani. Voisiko olla kyse jalkojen toipumisesta paljosta makaamisesta. Kuuluuko tällainen syövästä toipumiseen.

Lähdemme pian Turkuun. Sieltä jatkamme sieltä Kaarinaan. Täällä käy siivousfirma laittamassa paikat kuntoon reissumme aikana.

Reiteni toimi hyvin Myltsin keikkamme aikana. Harmi, ettäse rupesi nyt uudestaan vikuroimaan.

Koskee meitä kaikkia

Viimeisimmässä Tiede lehdessä käsitellään paljon nukkumista. Esitetyistä asioista tämä on hälyttävän tärkeä:

Charles Czeisler kollegoineen on järjestänyt kokeen, jossa osa koeryhmästä luki osana iltarituaalejaan samaa tekstiä kuin toinen osa tabletista. Jälkimmäisen ryhmän rem-uni kärsi. Vilke- rem-uni on on ratkaiseva osa yöllistä unta. Tablettinistien vuorokausirytmi myöhentyi tunnista puoleentoista.

Tämä on merkittävä asia, että en laita muuta tähän postaukseen.

Kello on jo yli yhdeksän illalla. On aika laitta läppäri syrjään.

Tiede 9/2016: "Laatu ratkaisee Jos uni jää lyhyeksi, elvyttävin vaihe uupuu."

Hieno muisto nuoruudesta

Olen kasvanut Nurmijärven kirkonkylässä kahdeksasta yhdeksäntoistavuotiaaksi. Kirkolla asui eräs aikuinen mies, joka vei meitä kosseja yöretkille metsiin ja oli muutoinkin meidän kaveri. Oheinen kuva on aika pitkältä reissulta. Sama mies järjesti meille pyöräretken. Ajoimme Nurmijärveltä Jyväskylään, josta matkustimme Lahteen Suomi-laivalla. Sieltä jatkoimme fillareilla kotiin. Hän oli jo aikaisemmin järjestänyt vastaavan retken Kotkaa ja siellä Kaunissaareen. Sillä matkalla oli tyttöjäkin mukana.

Pääsimme käymään laivan ohjaamossa ja saimme jopa asettua ruoriin kukin vuorollaan. Ei ollut helppoa saada laiva pysymään linjallaan. Tuntui ettei ruori alkuun kääntäessäni vaikuttanut mitään ja sitten se vaikutti liikaa.

Yövyimme teltoissa ja ruokailimme, missä milloinkin satuimme olemaan. Ravintolassa en muista meidän käyneen kertaakaan, luultavasti ei laivallakaan. Vetäjämme kävi kysymässä kussakin yöpaikassa maanomistajalta luvan leiryitymiseen.

Laivamatkaan liittyy muisto, jonka olen luultavasti muovannut mieleisekseni. Luulen muistavani tilanteen, jonka nyt sijoitan erään saaren ja mantereen väliselle selälle. Muistan laivan lähettyvillä olevan veneen, jossa oli ehkä kaksi tyttöä. Saatoimme vaihtaa heilutuksia.

Paikka tuli myöhemmin minulle hyvin tutuksi. Saaressa oli vaimoni vanhempien kesämökki. On se siellä vieläkin. Nykyään sitä emännöi ja isännöi vaimoni sisko, hänen miehensä ja jälkipolvensa.

Paikka saattoi olla jokin aivan muu. Tuskin näin tulevan vaimoni kuvaamassani tilanteessa, mutta onhan se mahdollista. Sitäpaitsi laiva pysähtyi tuolloin mantereen puolella olevassa satamassa ja mahdollisesti myös saaren eräässä laiturissa.

Olen vasta jälkeen päin ymmärtänyt, miten tärkeää ystävämme meihin uhraama aika oli. Olen kiittänyt häntä jälkeen päin. Hän sanoi saaneensa siitä niin paljona.

Vauhti on mennyt

Aivojeni ylivireisyys on kadonnut. Nyt vietän väsypäiviä. Tekstiä ei pursuile. Vaimollakin on rauha maassa, kun en jatkuvasti vääntele vitsejä. Jostakin tämän täytyy johtua, aivojen kemiasta tietysti. Harmi että lupaava hypoteesi ammuttiin alas. Jollakin tavalla tämän täytyy syöpään tai syöpähoitoihin liittyä. Ehkä minulla on äärimmäisen harvoin ilmeneviä oireita. Akuutti myelooinen leukemiakin on harvinainen sairaus. Jospa olen harvinaisuus harvinaisuuksien joukossa.

Hajamielisyyteni ei valitettavasti ole kadonnut vauhdin mukana. Vötkyilin koko eilisen päivän yöpukusillani. Kun ulko-ovemme avattiin kai ainoan kerran päivän aikana, olin vetänyt päällihousut yöpöksyjeni päälle. Illalla riisuuteussani ladoin vaatteeni sinne minne tapanani on ollut jättää ne yöpymään. Sitten siirryin hakemaan yöpukua tyynyni alta ja ihmettelin, mikseivät ne ole siellä.

Kävin kävelyllä ja kaupassa tänään. Lähtiessäni kaupasta huomasin vasta jalkakäytävällä työntäväni yhä ostoskärryjä. En minä näin tahvo ole ennen ollut.

Editoin aamulla Love storyn kahdennentoista luvun valmiiksi ja julkaisin sen. Seuraava on alullaan, mutta nyt edetään verkkaisemmin.

Päivittäinen lääkeannokseni on vähentynyt huomattavasti, koska Adursal jäi pois. Otin niitä neljä tablettia aamuisin ja saman verran iltaisin. Lääkettä käytetään maksasairauksien hoitoon. Se on varmaankin määrätty minulle maksan suojaamiseksi.

Kuvia lenkiltäni.

 Olen jo kertonut, että Hersikan metroaseman vieressä olevassa entisessä kuljettajien taukotilarakennuksessa oleva kahvila ja aktiviteettitila on suljettu. Syynä on siellä nähty rotta. Paljon sai iso, pieni elukka aikaan, kun tila on kiinni ensi vuoteen asti.

Metroaseman ekologisia graffitteja. Siivotaanko pois vai ovatko ne tilaustöitä?

Love story 12

Hannu kohtasi Liisan lauantai-illan seuroissa rauhanyhdistyksellä. He vaihtoivat muutaman pinnallisen sanan. Liisa sanoi voivansa ihan hyvin, minkä Hannu pani merkille.

Seurojen päättyttyä aulaan jäi väkeä juttelemaan. Kun oli aika armahtaa talkkaria, jatkettiin seisoskelua ulkona. Hannu sai kyläkutsun. Muitakin oli tulossa.

Kyläpaikassa saapumisvaiheesta selvittyään Hannu katsoi istumapaikkaa olohuoneesta. Muutama tuoli oli vielä vapaana ja sohvastakin puolet. Hän istuutui sohvalle, jonka toisen puolen oli vallannut Julia.

Mukava taas nähdä sinua, aloitti Hannu. Kuin myös, sanoi Julia ja hymyili kauniisti. Mitä kuuluu?
Mitäpä kummempia, töissä on ihan mielenkiintoinen vaihe meneillään, vastasi Hannu. Entä itsellesi?
Aivan tavallista töissä, sanoi Julia. Kävin tänään etsimässä lipastoa kämppääni, mutta en löytänyt. Hannu nyökkäsi.

Kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään.

Kerroit viimeksi, missä olet töissä. Mitä siellä tapahtuu? uteli Julia. Minä siirryn kohta kirjanpidosta myyntipuolelle, kertoi Hannu. Varmaan jännää ja mielenkiitnoista, kommentoi Julia. Onnea sinulle sellaiseen muutokseen.

Sinulla on kaunis etunimi, sanoi Hannu. Kaiken lisäksi historiallinen. No eikö olekin, sanoi Julia. Kovin romanttinen, Romeota en ole vielä kohdannut.
Hannu meni hämilleen. Julia vaikutti ilkikurisen itsetuntoiselta.

Kuule Hannu, olen ymmärtänyt, että sinä opiskelet työn ohessa, sanoi Julia. Minua kiinnostaisi, mitä alaa.
No se tässä onkin hassua, että työskentelen bisnesmaailmassa, mutta opiskelen taidehistoriaa, vastasi Hannu. Sitäpaitsi olen alkanut kiinnostua kulttuurihistoriasta.

Ai kuinka ihanaa, totesi Julia. Minä tykkäsin kuviksesta koulussa, mutta en taida tuntea paljoakaan taidehistoriaa. Impressionistien maalauksista pidän kovasti.

Hannu oli hieman ärsyyntynyt. Aina ne tuota impressionismia, hän ajatteli. Taiteen historiassa on niin paljon muutakin kiinnostavaa. He olivat todellisia uudistajia, hän sanoi. Iloista porukkaa, Pariisissa vaikuttavia dandyja, tosin osa todella köyhiä. Pitää muistaa, että heidän tuotantonsa on vain kupillinen taide- ja kulttuurihistorian suuressa altaassa.

Hauskasti vertasit, kommentoi Julia. Hävettää kun tiedän niin vähän, hän lisäsi. Hän käänsi tummat silmänsä Hannua kohti. Olisi kiva harrastaa kaikkea tuollaista.

Taidehistorian opiskelu käy työstä ja olen edennyt aika hitaasti, tunnusti Hannu. Sen ymmärrän, sanoin Julia. Työ ja opiskelu on rankka yhdistelmä. Miten oikein jaksat?

Julian empaattisuus lämmitti Hannun mieltä. Sairaanhoitajat ovat sellaisia, heidän kai täytyykin, ajatteli Hannu. No jotenkin olen tähän asti selvinnyt, on tässä kieltämättä tietämistä, kuuli Hannu sanovansa. Minä en olisi jaksanut sellaista, totesi Julia. Onneksi sain keskittyä opiskeluun. Kesäisin olin tietysti töissä.

Nyt kutsuttiin vieraita ottamaan pöydästä. Joku nuorista miehistä ponkaisi heti pystyyn. Se oli huumoria. Viime aikojen iltakyläilyssä oli levinnyt hassu tapa, että miehet pyrkivät ensimmäisinä jaolle.

Hannu huomasi Liisan ilmestyvän ovelle, nyökyttelevän joka puolelle ja suuntaavan kohti viimeistä vapaata tuolia.

Keskustelukumppanit istuivat entisille paikoilleen. He joutuivat taiteilemaan pitääkseen paakelsilautasensa ja kahvikuppinsa sylissä. Hannusta tuntui, että hänenkin pitäisi kysyä jotakin. Tiedän, että olet sairaanhoitaja, mutta missä olet töissä, hän kysyi. Meikussa, kuului vastaus. Aika iso alue, Hiltonissako? No en, olen Säteellä, se on syöpäsairaala, sanoi Julia. Se on ikivanhassa rekennuksessa siinä Tornin lähellä.

Tuntuu hurjalta paikalta, kommentoi Hannu. Siellä kai kuollaankin?  Kaikissa sairaaloissa kuollaan, mutta ei se meilläkään jokapäiväistä ole, sanoi Julia. Potilaat tulevat ja menevät. Emme me tiedä yleensä, mihin he lopulta päätyvät.

Ajatteletko usein kuolemaa? kysyi Hannu vakavana. No eihän meidän uskovaisten tarvitse, enpä juurikaan, vastasi Julia hämmästyneenä. Minä olen joskus miettinyt, mitä siinä tapahtuu, kertoi Hannu. Ruumis maatuu tai muuttuu tuhkaksi, aistit katoavat, mutta jotakin jää kuitenkin jäljelle ja sitä sanotaan sieluksi.

Eikö puhuta jostakin muusta, minulle riittää se, että tiedän pääseväni Taivaaseen, sanoi Julia hetken hiljaisuuden jälkeen. Emmehän me oikeastaan voi tietää sitä, mutta niin me uskomme, vastasi Hannu.

He istuivat hiljaa jonkin aikaa. Hannu unohtui katsomaan, kun Liisa jutteli jonkun punatukkaisen miehen kanssa huoneen vastapäisellä puolella.

He muistelivat menneitä suviseuroja ja löysivät useita, joissa olivat olleet yhtäaikaa. Sitten kumpikin unohtui hetkeksi muistoihinsa.

Hannu, luuletko, että voisimme mennä joskus johonkin taidenäyttelyyn? kysyi Julia . Meillä maalla ei sellaisia juuri ollut.
Hannu oli niin ällistynyt ettei saanut sanaa suustaan. Voisin pyytää pari kaveriani mukaan, jatkoi Julia kiireesti. No olisihan se kivaa, mennään vain, vastasi Hannu. Siinä tapauksessa olisi yksi pikku juttu. No, sanoi Julia. Tarvitsisin sinun sähköpostiosoitteesi, totesi Hannu. Alan katsella sopivaa näyttelyä.

He vaihtoivat osoitteitaan. Hannu tunsi Liisan katseen otsassaan.

Töölön tullin portinpylväät ja muitakin kuvia

Kiertelin Töölöntullia eilen kävelylläni. Hieno funkistyylinen huoltoasema on remontissa. Rokkimäkiksikin paikkaa sanotaan. Polttoaineiden suhteen lienee kylmäasema. Nyt ei taida toimia sekään.

Alla entisen Töölön tullin idän puoleinen portinpylväs. Pienen tolpan merkitystä en tiedä.

Alla olevissa kahdessa kuvassa on läntinen. Läntistä viertotietä  eli nykyistä Mannerheimintietä on levennetty. Täällä olevan artikkelin yhdessä valokuvassa näkyy pylväiden sijainti vuonna 1908.

Takana pilkottaa toinen pylväs.

Tässä paikan historiaa. Voiko nuo pylväät olla niin vanhoja, että niitä on kuljetettu mukana alusta lähtien?

Vasemmalla oleva Shell on ollut paikallaan aina eli vähintään 60-luvun alkupuoliskolta lähtien.

Tähän ilmestyi viime vuonna valkoiseksi maalattu polkupyörä paikalla kuolleen fillaristin muistoksi. Myöhemmin pyörä on viety pois, kun sen tuoja katsonut sen tehneen tehtävänsä.

Tässä on näkymä Tukholmankadulta. Kauimapana oleva rakennus on roomalaiskatolinen kirkko, jonka yhteydessä toimii nunnien vetämä englanninkielinen koulu. Sattumalta juuri eilen vaimoni tapasi eräässä esitelmätilaisuudessa koulun entisen johtajattaren, jonka hän tuntee ja minäkin olen tavannut.

Alla olevassa rakennuksessa toimii uusi Töölöntullin huslab.

Kun menin hakemaan autoa yhdestä sairaala-alueen maanalaisita parkkihalleista, hississä mukana olevista miehistä toinen näytti sormella alaspäin ja sanoi jonkun joskus jääneen sinne. Toinen näytti ylöspäin, että mieluummin sinne.

Olin jo saanut auton ruudusta, kun huomasin unohtaneeni maksaa parkeerauksen maantasolla olevassa eteisessä, jossa on kaksi automaattia. Ei auttanut muu kuin palata. Kun tulin, hississä oleva minua varttuneempi nainen kehui säätä. Aihetta oli.


Elämä on tässä.

Hurja toimenpide sairaalassa

Kai minun täytyy alkaa istua keittiön päydän ääressä koko päivän juomakiintiö pulloissa edessäni. Aina kun olen ottanut lääkkeet, laitan kännykän hälyttämään seuraavaa rastia. Minulla on lääkkeitä neljäksi kerraksi päivässä. Uusi lääkkeeni otetaan kolme kertaa. Keskimmäinen menköön toiseen tai kolmanteen kierrokseen.

Lopetin kahvin juomisen, toistaiseksi kokonaan. Jospa en vielä jumittuisi keittiöön.

Palasin eilen lääkärin ja hoitajan tavattuani päiväsairaalan puolelle. Toimenpidehuoneessa oli potilas hoidettavana joten odottamaan. Viihdyin päiväsairaalassa oikein hyvin. Paikka on tuttu kuten monet hoitajat, jotka tervehtivät iloisina. Rupateltiin.

Kun pääsin sisään, minua kehotettiin riisumaan yläruumis paljaaksi. Kengät saivat jäädä jalkaan. Sitten petiin.

Sain valita, otetaanko luuydinnäyte rintalastasta vai lonkasta. Valitsin ensin mainitun, koska kokemuksieni mukaan näytteen imeminen ei tunnu sieltä niin pahalta kuin lonkasta.

Ihoni puhdistettiin punaisella aineella koealueelta. Sen päälle laitettiin vihreä kangas estämään minua näkemästä tekemistä. Lääkäri operoi kankaassa olevan reiän kautta.

Puudutuspistokset sattuivat kovasti. Sanoin, että tulee kohta selästä ulos. Ei tule. Aine piti saada luun pinnalla olevaan kalvoon. Lääkäri alkoi pian ottaa näytettä. Puudutuksen vaikutuksesta tämä vaihe ei tuntunut niin pahalta kuin puudutuspistokset, vaikka lääkäri pääkäri painoi meisselin näköistä työvälinetta kuin olisi tehnyt piikillä syvää reikää puuhun. Onneksi ei ottanut toistakin kättää ja yläruumiinsa painoa avukseen. Työväline ei ole oikeasti meisseli vaan tukeva piikki, jonka täytyy olla ontto. Kun väylä oli auki, alkoi näytteen imeminen. Tuntui sen verran, että huomasi.

Valitettavasti tehdystä lähteestä ei tullut mitään. Operaatio piti toistaa toisesta kohdasta. Puudutus tuntui miltä tuntui. Tällä kertaa näyte saatiin.

Kun olin pukeutunut, nousin seisomaan. Tärisin kuin ruohonleikkuri. Minut ohjattiin nopeasti takaisin pitkälleni. Sanottiin, että saan olla rauhassa pedillä. Tärinä jatkui. Olin kuulemma kalpea. Kohtaukseni arveltiin johtuvan puudutusaineessa olevasta adrenaliinista. Se ei näemmä aiheutakaan tarvetta lyödä jotakuta päin näköä. Minulle annettiin mehupurkki pilleineen.

Lähelle sänkyäni tuotiin toinen, johon minut autettiin. On vaikuttavaa kokea, kuinka tällaisen erikoistilanteessa on välittömästi useita hoitajia ympärillä. Joku tai jotkut heistä toimivat heti ja muut ovat valmiina auttamaan. Asetin jalkateräni ulottumaan sängyn reunan yli, koska tuntuisi oudolta laittaa kengät lakanalle. Niin kuitenkin kehotettiin tekemään. Ei tarvinnut hienostella.

Sänkyni ja minut sen mukana vietiin potilassaliin, jossa saisin toipua ja olla tarkkailtavana. Tuntui hyvältä maata kyljellään kaikessa rauhassa niin pitkään kuin tuntui tarpeelliselta.

Kun lepo tuntui riittävän, päätin kokeilla, joko pystyisin kävelemään. Onnistui se. Lähdin röntgenosastolle thoraxia varten. Minut huudettiin aika pian sisään. Rutiinitoimenpide toteutui nopeasti. Kun palasin aulaan, lähdin ensin oikeaan suuntaan, mutta käännyin ja aloin mennä kohti väärää ovea. Joku hoitaja huusi perääni ja ohjasti minut oikealle tielle. En ollut vielä toipunut adrenaalista. Sanoinkin asiasta jotakin hoitajalle.

Parkissa oleva auto oli ongelma. Kai minä sillä ajan kotiin. Kuinka kauan minun pitäisi odotella tointumista?

Olin nälkäinen ja menin kanttiiniin. Päätin syödä siellä lounaan niin siihenkin menisi aikaa. Päivän keitto vaikutti mielenkiintoiselta. Hemmotelin itseäni ostamalla myös kermamunkin kahvin seuraksi. Myöhemmin vaimoni sanoi kotona, etten saisi sellaisia syödä. En muistanut tällaista rajoitusta dieetissäni.

Keitto oli hyvää.

Vastapäätäni istui roteva mies, jolla oli luuri korvallaan. Sä oot presidentin edessä, hän sanoi. Se onkin vakava paikka. Ymmärsin sitten, että puhuteltu oli Hotelli Presidentin edessä. Yksi tyhjä pöytä tuoleineen oli välissämme. Piirsin pikaisen tussikuvan hänestä, kun hän oli lopettanut puhelunsa. Mielestäni tuli aika näköinen, vaikka käteni tärisi.

Lähdin autolle. Ulkona huomasin kuinka suloinen sää oli. Tällaista päivää ei voi kokonaan tuhlata sisällä olemiseen.

Lähdin kävelylle.

Kenen rakkaustarina?

Joku oli kysynyt, onko Love story meidän rakkaustarinamme. Ei ole.

Kirjoittajalla on syytä olla takanaan elämä, josta ammentaa, kun tekee fiktiota. Lisäksi hän tarvitsee mielikuvitusta, kaikenlaisia tietoja ja korvat ovat kuulleet kaikenlaista. Päässä olevista ja sinne tulevista aiheista tehdään seos, jonka lukeminen on toivottavasti antoisaa. Ajattelen, että kertomani tarina voisi olla totta.


Olen ollut tyytymätön kännykkäni kameran valotuskykyyn. Kuviin tulee liikaa valoa. Kamera on tarkkaan ottaen työnantajani. Puhelinlaskut vähennetään palkastani, kun alan taas saada sitä. Huomasin että Macbookissani olevan kuvansiirtosovelluksen "Palauta alkuperäinen"-toiminto saa aikaa erittäin kauniit ja kylläiset värit. Oletettavasti kuvaa ei saa yhtään editoida, jotta ominaisuus toimii. Ohjelmassa on myös "Paranna"-vaihtoehto, mutta se ei ole alkuunkaan yhtä hyvä. Kummallista.

Eilen imuri sammui ilman syytä kesken siivouspuuhani. Käynnistysnappula ei toiminut. Keittiössä on kaksi pistorasiaa. Yläpuolisessa  oli imurin töpseli ja alemmassa vedenlämmittimen. Kun nykäisin viimeksi mainitun irti, imuri käynnistyi.

Vauhtihypoteesimme kumottiin

Minulle oli varattu luuydinnäytteen otto klo 9.15:ksi ja hematologin tapaaminen varttia myöhemmäksi.

Sairaalakieltä

Olin pikkuisen myöhässä ja päiväsairaalan toimenpidehuoneeseen oli otettu joku hyvissä ajoin tullut. Istuin odottamaan. Noin varttia vaille kymmenen tuli minun vuoroni. Sairaanhoitaja, lääkäri ja laboratorionhoitaja olivat valmiina. Kysyin miten toimitaan lääkärin tapaamisen suhteen. Olin kuvitellut, että hematologian poliklinikka ja päiväsairaala koordinoivat potilastapahtumia.  Trio meni ymmälleen. Ehdotin, että käväisen lähellä olevan hematologian puolella ja tähän suostuttiin.

Kun saavuin paikalle, lääkäri seisoi juuri vastaanottohuoneensa oven edessä ja huusi sukunimeni. Kerroin tilanteen. Hän päätti, että tapaamisemme hoidetaan heti. Pyysin häntä ilmoittamaan edelliseen paikkaan asiasta ja hän järjesti sairaanhoitajan tiedottamaan.

Lääkäri kyseli vointiani ja hyvähän se on. Kun mentiin nieluun ja vastaaviin asioihin, kerroin, että tunnen saavani huonosti ilmaa ja syy tuntuu olevan nenässä. Minulla on siellä ilmavaiva. Hän kysyi jotakin lisää, mutta jäin vaille vastausta ongelmaan ellei lähete thoraxiin eli keuhkojen röntgenkuvaukseen ollut sellainen.

Olin ajatellut, että tapani ottaa testosteronia mihin aikaan sattuu aamun ja yön välillä aiheuttaa hormonin kasautumista, joka ilmenee ajoittaisena vauhdikkuutena. Lääkäri ei ostanut testosteroniselitystä. Hän on tavannut minut vain kerran aikaisemmin, eikä tunnista näiden tapaamisten perusteella minussa mitään vauhtia. Hän kertoi, että testosteronitaso laskee hoitojen tässä vaiheessa ja hormonihoidolla yritetään päästä normaalilukemiin. Eilisen verikokeen testosteronitieto ei ollut vielä käytettävissä.

Kerroin uniongelmastani. Ainoa vastaus oli, että Stellaa ei saa ottaa yhtä nappia enempää kerrallaan. Doxal-niminen unilääke ei käy.

Uni- ja vauhtiongelmat delegoidaan pääkopan sisäisten liikkeiden asiantuntijan huomaan toiselle osastolle. Saan postia ajankohdasta. Tämä ja kyseinen osasto tekevät yhteistyötä.

Kreatiniinarvoni on noussut yli sataan. Se ei ole hyväksi munuaisille. Oikea taso on 90. Syy on selvä. En ole juonut tarpeeksi. Kurkusta on mentävä kolme litraa alas joka päivä. Parasta pitää pullo kädessä  koko ajan. Niellä voi vaikka vähän kerrallaan.

Kreatiinilukemani aiheutti sen, että täksi päiväksi aiottu tiputus peruuntui. Kyseinen hoito on muistaaksen tarkoitettu luiden suojaksi tai elvyttämiseksi. Siirrepotilaat saavat sellaisen kolme kertaa.
Seuraava verikoe otetaan ensi maanantaina. Nyt sitten ryypätään.

Saan mennä edelleen verikokeeseen lastenlipulla. Ihmettelin, miksi voisin kuitenkin käyttää julkista liikennettä, vaikka bussissa voi olla 50 matkustajaa. Julkisen ei ole kuulemma todettu tuottavan ongelmia. Laboratorioissa on oletettavasti sairaampaa väkeä kuin muualla.

Ihoni oli kunnossa. Suustani löytyi kaksi aftaa ja siksi määrättiin viikon herpeslääkitys.

Vaimoni oli pyytänyt kysymään, missä vaiheessa voin alkaa syödä D-vitamiinia tai sinkkiä. En saa ottaa mitään tällaisia ellei sairaalasta määrätä. D-vitamiinitasoni näkyy verikoetuloksissa. En missään tapauksessa en saa ottaa homeopaattisia valmisteita. Niiden vaikutuksista muihin lääkityksiin ei ole tietoa. Sitäpaitsi ne voivat olla vaaraksi kudoksille.

Ruokavaliorajoitukseni ovat voimassa neljä kuukautta siirteen saamisesta. Sitten saan vähitellen liekaa lisää.

Hematologi oli aika kulmikas puheissaan. Ammattilainen hän kuitenkin on omalla alallaan, jonka ulkopuoliset ongelmat menköön ratkaistaksi sinne, missä niistä tiedetään.

En ehkä ole tarpeeksi kiltti potilas.

Menin sitten sairaahoitajan pakeille. Sain uusia päivämääriä. Hoitaja otti suustani näytteen. Ihmettelin miksi se ei sattunut. Hän otti uusia kunnes osui aftaan ja tuntuihan se. Otti vielä yhden ja sekin osui.

Hoitaja opetti minulle, että kahvi on diureetti, joka poistaa nesteitä ruumiista. Kahvi ei kartuta päivittäistä juomasaldoani. Minun on sitäpaisti juotava jokaista kahvikupillistani kohden kaksi ylimääräistä lasillista jotakin muuta nestettä. Jos nautin kolme kupillista kahvia päivässä, käy näin: kolme litraa + kahvikupit + kompensaationesteet = 4,35 litraa.

Minun on lopetettava kahvin juominen.

Epätavallisen vauhtini todennäköinen syy

Olin hyvin väsynyt päivällä, mutta illan mittaan sain kovasti vauhtia. Vaimoni on pannut merkille epätavallisen vilkkauteni ja mitä ilmeisimmin aavistanut syynkin. Tiedostan itsekin, että väsymysten väleissä minulla menee kovaa. En ole aikonut ostaa kerrostaloja tai mitään sellaista, mutta puhetta tulee solkenaan, ja tekstiäkin syntyy.

Vaimoni on epäillyt minun saavan liikaa testosteronia.

Pistin pari kertaa googlaten. Ensimmäisessä artikkelissa puhuttiin testosteronin nin tarpeellisuudesta miehisten ruumiinmuotojen ja sukupuoliominaisuuksien ylläpitämisessä sekä kudosten kehittymisessä.

Tämä lähde tärppäsi. Jutussa kerrotaan sekä testosteronista että anabolisista steroideista (!). Ylisuuria annoksia näitä näitä käyttävistä 20-30 prosenttiä kärsii psykiatrisen tapauksen mukaisista mielialahäiriöistä.

En kuulu noihin testosteronin vaikutusten suhteen. Muilta osin jätän asian tässä arvoimatta.

Hypomaanikoilla aallot ovat kai pitkiä. Minun aika kohtuulliset vyöryvät nopeasti.

Testosteronin täytyy olla myös uni- ja muistiongelmieni aiheuttaja. Artikkelissa mainittiin kognitiivisetkin vaikutukset. Minulle on määrätty tätä hormonia luustoni kestävyyden vuoksi.

Olen mielelläni virkeäaivoinen, mutta kohtuullisuus vuorovaikutustilanteissa lienee paikallaan. Luultavasti minun on joudun yhä sivelelmään päivittäinen annokseni vatsanahkaani. Tänään tosin olen unohtanut, enkä viitsi enää yötä vasten "nauttia" tätä vauhtiainetta. Vaimoni mielestä - kumma kyllä - geeli haisee pahalle. Minä en tunnista mitään, paitsi kerran saapuessamme kotiin, erotin jotakin kotimme tuoksussa.

Asiasta puhutaan huomenna lääkärin luona. Todistaja lähtee mukaan.

Todistaja ei lähdekään, koska minun tiputukseni alkaa muistaakseni vasta puoli kahdeltatoista.

Jännittämisen aika

Kello on tätä tekstiä aloittaessa juuri tulossa kaksi. Olen kovin väsynyt. Olen tosin tehnyt jo kaksi keikkaa kantakaupunkiin, mutta jos olisin terve, olisin pirteämpi.

Pohdin mennäkö Myllypuroon, Meikun tornisairaalaan vai Tullinpuomin laboratorioon. Pelkäsin Myltsin Huslabissa olevan paljon jonoa eikä siellä varmaan ole wifiä. Olin niin kiltti, että menin Tullinpuomiin, koska oletan sitä suositeltavan tornin sijaan.

Kysyin vartiopömpelistä, onko paikalla wifi käytettävissä. Nuori nainen tiesi olevan, mutta ei sitä, saako asiakkaat käyttää. Tyydyin tähän tietoon.

Menin istumaan ja aloin lukea Hotakaista. Mikä sanaseppo hän onkaan! Jonossa oli edelläni 30-40 henkeä, mutta onneksi monet ovet olivat käytössä. Kyllästyttyäni lukemiseen aloin miettiä jatkoa aloittamaani Love storyn kahdenneentoista lukuun.

Vihdoin tuli vuoroni. Koppini laboratorionhoitaja ei ollut rutinoitunut, sillä hänet oli nakitettu alakerrasta, jossa on tuotanto. Hän onnistui kuitenkin toisella yrittämällä. Ensin hän tulosti pitkän liuskan tarroja putkiloita varten. Olin ihmetteleväni onko minulla vertakaan noin paljon. Han sanoi tulosteessa olevan myös ohjeita. Jokin kohta oli hänelle epäselvä ja hän kävi kysymässä neuvoa.

Hoitaja teititteli minua. Minusta tuntuu, että näin käy aikaisempaa useammin. Minua ei myöskään kehuta enää nuoren näköiseksi. Jos vertaa ylioppilaskuvaani ja viimeisintä Facebook-naamaani, tietää mitä on tapahtunut.

Hoitaja mainitsi, että minulla on myös EKG. Hyvä kun tuli esiin. Kysyin mitä muuta minulle on merkittynä. Hän löysi myös kantasolunäytteen ottamisen, mutta ei osannut sanoa, onko se tänään vai huomenna. Hän ei nähnyt järjestelmästä ajankohtaa.

Olipa hyvä, että olin unohtanut kantasolunäytteen. En ollut osannut jännittää, mutta nyt osaan. Tulos tulee varmaan vasta ensi viikolla. Edellinen näytteeni oli puhdas.

Siirryin aula-alueen pohjoispäätyyn odottamaan. Selvitin puhelimitse, milloin solunäyte otetaan. Se tapahtuu huomenna klo 9.15 ja klo 9.30 tapaan lääkäriin. Olin muistanut, että tapaisin hemapolin hoitajan ensin mainittuna aikana.

Aikani ventattuani kaivoin läppärini esiin. Verkko näytti olevan käytettävissä. Kävin neuvonnasta kysymässä, saako sitä käyttää. Ei ollut kielletty. Olihan tuo itsestäänselvyys.

Palasin paikalleni. Olin vielä seisaallani läppäri käsissäni, kun numeroni huudettiin ei aivan läheltä. Tullaan tullaan, huusin ja keräsin takkini, keppini sekä laukkuni mukaan. Kysyin hoitajalta, antaako hän minulle sähköshokkeja. Päinvastoin hän sanoi, hän mittaisi sydämeni sähköliikkeitä.

Minua kehoitettiin riisumaan yläruumis ja jalat paljaiksi. Ihmettelin pitääkö minun kävellä paljain jaloin mittauspedille. Ollessani hematologian osastoilla en saanut poimia edes lattialle pudonnutta esinettä. Tosin aika usein poimin.

Hoitaja pudotti lattialle paperipyyhkeen. Mieleeni tuli, että hän tekisi sellaisista minulle polun. Hän kuitenkin pyyhki jotain pois. Jatkoin ihokontaktiani lattiaan. Mittaus sujui nopeasti.

Palasin kotiin.

Alla olevasta tulee Kalliossa oleva veisto mieleen.

Tämäkö on se kaivo, josta paikan nimi tulee?

Vein sitten vaimoni Kaivopuistoon, aivan sinne diplomaattialueelle. En ole aikoihin käynytkään. Mietin voinko käydä kävelyllä näin väsyneenä, kun on vielä kolmas keikka tänään, vaimon hakeminen.

Sää oli niin ihastuttava, että päätin kävellä.

Onko molemmat veen muotoiset puut saatu aikaan tarkoituksella?

Emmin hieman ottaa kuvia rakennuksista, koska lähetystöt ovat aiheesta hyvin varovaisia. Yhdysvaltojen suurta lähetystöaluetta ympäröi korkea aita, jossa oli ruksattuja kameran kuvia.

Olen käynyt kyseisessä lähetystössä kauan sitten. Tuntui että tuli Amerikkaan, kun siellä oli uniformupukuinen, kai merijalkaväen sotilas.

Myös toisen valtion, jälleen suurvallaksi pyrkivän, Venäjän lähetystön on kyräiltävä tehokkaan aidan takana. Se on kuitenkin toisaalla eli Tehtaankadulla. Muut valtiot voivat ottaa rennommin. Kiinan lähetystä on muistaakseni Kulosaaressa. Se on aika pieni verrattuna kahteen edellä mainittuun.

Alla olevan veistoksen tekijä on Cedercreutz. Taustalla oleva talo on Salus. Siinä toimii Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Sairaalanakin on talo joskus ollut.