Turun vanhaa ja uutta historiaa

Ystävämme kertoi tänään, että lähellä kirjastoa on jokin kappeli, joka liittyy Casagrandeen, ja jonka ymmärsin olevan maan pinnan alapuolella. Kävin tänään kirjastossa, ja samalla ottamassa selvää asiasta.

Tässä kuvakertomusta matkastani. Kerron myöhemmin lisää.

Kauppatorin muistopaikalla käydään yhä. Henkistä tukeakin on vielä saatavilla.

Tuntui kuin auringonkukkia olisi tullut lisää. Voi olla, että niitä on vain sijoiteltu uudestaan. On kiinnostavaa seurata, miten tämä muistoilmiö kehittyy.

Ovatko auringokukat installaation uusin kehitysvaihe?

Tänään huomasin, että auringonkukat ovat ruukuissa.

Vanhemmat kukat alkavat lakastua.

Tuuli riepottelee ruukkukukkia.

Reunamille on tullut tuoreita kukkia.

Onko sattumaa, että lähistöllä olevan koru- ja kelloliikkeen ikkunoissa on auringonkukkasomistus.  Ovat tosin varmaan muovisia.

Liike saattaa haluta näin osoittaa sympatiaa uhreille. Saapa nähdä, ottavatko muut liikkeet mallia.

Arkea ja muistoa

Panoraamakuva meiltä länteen

Kävin lunastamassa eilen ensimmäistä kertaa elämässäni asukaspysäköintiluvan. Seitsemällä kympillä saamme parkkeerata vuoden loppuun.

Paikat ovat samoja, joille voi pysäköidä kiekolla, mutta näistä vain osalle sallitaan myös asukaspysäköinti. Sain lupalapun, koska olemme jo kirjoilla täällä.

Lupalappu laitetaan näkyviin. Käsittääkseni auto saa olla nyt vaikka yhtä mittaa samassa ruudussa vuoden loppuun saakka.

Asumme alue A:lla, jolla on eniten asukaspysäköintipaikkoja

Automme ensimmäistä kertaa asukasparkissa

Muistopaikalla käydään yhä

Auringonkukat kiertävät nyt koko muistoinstallaation

Huomasin tänään, että myös Yliopiston- ja Kauppiaskatujen kulmauksessa on pieni improvisoitu installaatio. 

Surmaaja aloitti tuolta vaalean talon edestä, eteni tännepäin ja meni tuosta kulman takaa oikealle

Poliisi oli vielä tänäänkin korostetun näkyvissä kaupungilla.

Kuolema hipaisi

Puutori eilen

Kävin tänään asioilla ja samalla pyhiinvaelluksella puukotusalueella.

Puutori tänään

Kauppatorille on palannut arki.

Muistorinki oli yhä kukka- ja kynttilämeren ympärillä, mutta harvenneena. Meri oli hieman laajentunut. Joku oli merkinnyt auringonkukin osan improvisoidun suruteoksen kehästä.

Onkohan tällainen kunnioittavan välimatkan päässä kehässä seisominen opittu joistakin vastaavista tilanteista vai onko tämä täkäläinen intuitiivisesti syntynyt suremisen muoto? Onkohan paikalla ollut  jatkuvasti vähintään muutama henki siitä lähtien, kun kukkien ja kynttilöiden virtaaminen alkoi?

Poliisi oli yhä korostetusti näkyvillä kaupungilla. Ilmeisesti halutaan pitää turvallisuudentunnetta yllä tällaisessa tilanteessa. Jos jotakin tapahtuu, jokin partioista on varmaan nopeasti paikalla.

Olen miettinyt, miksi huomioni on niin kiinnittynyt puukotussarjaa seuranneeseen muistoprosessiin ja miksi tämä kaikki tuntuu vaikuttavan minuun niin voimakkaasti.

Pieni toimittaja sisälläni tietenkin pitää minua liikkeellä, mutta muitakin syitä varmaan on. Vaimoni oivalsi, että tämä voi liittyä omiin kuoleman läheisyyden kokemuksiini. Hän voi olla oikeassa. Ehkä alitajunnassani tapahtuu jotakin.

Vaimoni kertoi kuulleensa Wiklundin rakennuksessa torin reunalla olevista kolmesta huonekaluliikkeestä. Hän oli perjantaina ajatellut, että voisimme käydä niissä kävellen. Jostakin syystä lähdimme kuitenkin Raision Ikeaan juuri niihin aikoihin, kun tragedia tapahtui.

Jos olisimme lähteneet keskustan kauppoihin, olisimme todennäköisesti menneet ensin Puutarhakadusta seuraavana eteläpuolella olevalle Yliopistokadulle ja jatkaneet sitä pitkin torille. Reitti olisi tuonut meidät juuri siihen torin kulmaan, jossa tapahtumasarjan ensimmäinen kuolonuhri menetti henkensä. Wiklund sijaitsee kulmittain torin toisella puolella. Olisimme kai kävelleet torin halki juuri siitä kohdasta, jossa on nyt kukkien ja kynttilöiden meri.

Varmaan useimmat meistä täällä olleista pohtivat, miten he olisivat voineet joutua mukaan tuohon kammottavaan tapahtumasarjaan.

Järki sanoo, että tämä kuoleman hipaisu oli sattumaa. Mietin kuitenkin, haluaako Luoja kertoa tällä juuri meille jotakin.

Koen, että tämä tapahtumaketju yhdistää minua voimakkaasti Turkuun. Vaikka olimme muuttaneet tänne vain viikkoa ennen, kotimme oli jo täällä ja kävelymatkan päässä sekä Kauppa- että Puutorista.

Tämä murhenäytelmä vertautuu mielestäni kouluampumisiin. Jotakin kuolonnuhreja tuottavaa ja jonkin kansainvälisen mallin mukaista tapahtuu ensimmäistä kertaa Suomessa. Koko maa tuntee tulleensa vahingoitetuksi.

Kollektiivinen suru

Kirjastosilta eilisiltana

Yksi Aurajoen silloista oli illalla valaistu Suomen lipun värein surullisten tapahtumien vuoksi.

Muistokynttilöiden ja -kukkien ympärillä oli myöhään illalla yhä ajatuksiinsa uppoutuneiden ihmisten piiri.

Nyt kun tätä kirjoitan, ulkona menee runsaasti hälytysajoneuvoja. Johtuisiko siitä, että hälytyksiä ehkä tehdään tavanomaista helpommin? Tai sitten liikkeelle lähdetään herkemmin.

Aamupäivällä taivaalla pörräsi helikopteri.

Harras tunnelma jatkui myös tänäiltana.

Huomasimme tänään, että myös Puutorin kohdalle jalkqkäytävälle oli ilmestynyt kukkia ja kynttilöitä. Tänne tapahtumasarja päättyi.

Puukkomies tuli kulman takaa oikealta. 

Olen miettinyt, kuinka pitkään viranomaiset antavat kynttilöiden ja kukkien olla torilla. Luultavasti ihmisten annetaan surra tätä poikkeuksellista tapahtumasarjaa niin pitkään, kuin on tarvetta, ja muistopaikan annetaan olla ennallaan. Tämä miltei käsinkosketeltava kollektiivisen surun tunnelma paikalla on vaikuttavaa. Tunnen itsekin tarvetta käsitellä asiaa.

Kirjoitin aikaisemmin, että olimme Raisiossa tapahtumien aikana. Olimme unohtaneet, että vaimoni oli kiinnittänyt huomiota moniin hälytysajoneuvojen ääniin, kun olimme lähteneet kotoa noin neljän tienoissa perjantaina. Hän mainitsikin asiasta minulle. Tuumin hänelle, että ainahan niitä menee. Vaimoni osasi lukea ympäristöä minua paremmin.

Surupaikalla

Halusin käydä viemässä kynttilän surupaikalle. Oliva loppuneet lähikaupasta, joten vein kukkia.

Surupaikan ulkopuolella en juuri huomannut erityistä. Turkulaiset olivat viettämättä lauantai-iltaa.

Itse paikalla tunnelma koskettava. Ihmiset seisoivat piirissä kunnioittavan etäisyyden päässä kukka- ja kynttilämerestä. Spontaanisti syntynyttä muistoinstallaatiota lähestyttiin vain, kun otettiin kuvia ja kun tuotiin kynttilä tai kukkia.

Väki seisoi hartaana eikä ääntä korotettu. Minullakin tuli piirissä seisoessani sellainen tunne, että en halua lähteä paikalta.

Editoitu

Surullinen päivä Suomen Turussa

Olimme Raision Ikean kahvilaravintolassa, kun lapsemme alkoivat varmistaa, tekstarilla ja puheluin että olemme turvassa. Silloin kuulimme, että jotakin kauheaa on tapahtumassa aivan nykyisillä kotinurkillamme. Kuulimme,poliisin toivovan, ettei ole syytä mennä Turun keskustaan.

Jatkoimme kierrostamme. Juttelin muutamien muiden asiakkaiden kanssa. Tieto oli levinnyt nopeasti.

Kohta Ikeassa kuulutettiin tapahtuneesta. Kerrottiin, että asiakaspalvelutoimia jatketaan edelleen. Kuulimme myös, että Raision kauppakeskuksessa (Mylly) poliisi tarkastaa ihmisiä.

Lähdimme paluumatkalle Turkuun. Ajattelin, että vastassa saattaa olla poliiseja opastamassa mihin voi mennä. Kiersimme radan pohjoispuolelta, jotta välttäisimme Kauppa- ja Puutorin. Olimme kuulleet, että rautatieasemallakin olisi tapahtunut jotakin. Kotimme on aika lähellä asemaa. Emme nähneet mitään erikoista. Kaduilla liikkui ihmisiä. Ilmeisesti tilanne oli jo lauennut ja siitä oltiin tietoisia. Kello oli jo yli kuusi.

Kun olin kotipihassa, ohi ajoi hälytysajoneuvo, jossa ei ollut tunnuksia. Se oli ehkä siviilipoliisiauto.

Seurasimme ylimääräistä uutislähetystä. Tiedotustilaisuutta pidettiin sekin aika lähellä meitä. Ajatella, että sisäministeri, poliisiylijohtaja ja Keskusrikospoliisin edustaja olivat näin pian Turussa.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että Turussa on jo turvallista. Huomasin uutisten jälkeen, että olin unohtanut kännykkäni autoon. Sisälläni asustava pieni toimittaja sai minut lähtemään samalla kävelylenkille, kun hain luurini.

Ajattelin käydä Yliopiston Apteekissa kysymässä, joko tilaamani Sandimmun-lääke on tullut.

Kaduilla oli luultavasti vähemmän väkeä kuin tavallisina perjantai-iltoina Turussa. Kapakoiden jäjestysmiehet tuntuivat olevan silmiinpistävästi näkyvillä. He olivat varmasti erityisvalmiudessa.

Yliopiston Apteekki on hyvin lähellä tämänpäiväistä murhapaikkaa. Apteekin tuulikaapissa istui vartiomies.

Sain lääkkeeni, vaikka en ollut saanut luvattua tekstiviestiä asiasta.

Jatkoin matkaani torille. Kadulla seisoi kaksi järjestysmiestä.

Murhapaikalla oli viitisentoista henkilöä ottamassa kuvia kukista ja kynttilöistä, osa viran puolesta ja osa uteliaisuudesta kuten minäkin.

Tuntui syvällä, kun tiedostin mitä ilmeisemmin satunnaisesti paikalle tulleen ihmisen kuolleen tuosta  vain puukottajan käsissä.

Kukkien ja kynttilöiden äärellä soitti nuori nainen hiljaa kannelta. Se sopi täydellisesti näin murheelliseen tilanteeseen.

On uskomatonta, että poliisit pidättivät murhaajan kolmen minuutin päästä hälytyksestä.

Uhri oli nainen, joka työnsi lasta rattaissa, varmaankin äiti. Kuka voi murhata äidin hänen lapsensa läsnäollessa?

Facebookissa on silminnäkijäkertomuksia tapahtumista. Luultavasti ne pitävät paikkansa. Mietin, miten kävi miehelle, jonka kerrotaan menneen auttamaan äitiä. Onko hän se toinen kuolonuhri?

Joku haastateltava kertoi, että osa sivullisista alkoi kuvata tapahtumia. Mitä olisin itse tehnyt tässä tilanteessa? Olisinko mennyt auttamaan uhria, alkanut ottaa kuvia, yrittänyt estää hyökkääjää toimimasta, lähtenyt hänen peräänsä, soittanut hätänumeroon vai  vain paennut? Mikä olisi ollut tärkeintä ja mihin olisin pystynyt?

Olisin aivan hyvin voinut olla paikalla.




Lisäys: Iltasanomien mukaan uhria auttanut mies oli tukholmalainen Hassan, joka sai itsekin useita iskuja puukosta. Hän ei ole se toinen kuolonuhri.