Kuolema hipaisi

Puutori eilen

Kävin tänään asioilla ja samalla pyhiinvaelluksella puukotusalueella.

Puutori tänään

Kauppatorille on palannut arki.

Muistorinki oli yhä kukka- ja kynttilämeren ympärillä, mutta harvenneena. Meri oli hieman laajentunut. Joku oli merkinnyt auringonkukin osan improvisoidun suruteoksen kehästä.

Onkohan tällainen kunnioittavan välimatkan päässä kehässä seisominen opittu joistakin vastaavista tilanteista vai onko tämä täkäläinen intuitiivisesti syntynyt suremisen muoto? Onkohan paikalla ollut  jatkuvasti vähintään muutama henki siitä lähtien, kun kukkien ja kynttilöiden virtaaminen alkoi?

Poliisi oli yhä korostetusti näkyvillä kaupungilla. Ilmeisesti halutaan pitää turvallisuudentunnetta yllä tällaisessa tilanteessa. Jos jotakin tapahtuu, jokin partioista on varmaan nopeasti paikalla.

Olen miettinyt, miksi huomioni on niin kiinnittynyt puukotussarjaa seuranneeseen muistoprosessiin ja miksi tämä kaikki tuntuu vaikuttavan minuun niin voimakkaasti.

Pieni toimittaja sisälläni tietenkin pitää minua liikkeellä, mutta muitakin syitä varmaan on. Vaimoni oivalsi, että tämä voi liittyä omiin kuoleman läheisyyden kokemuksiini. Hän voi olla oikeassa. Ehkä alitajunnassani tapahtuu jotakin.

Vaimoni kertoi kuulleensa Wiklundin rakennuksessa torin reunalla olevista kolmesta huonekaluliikkeestä. Hän oli perjantaina ajatellut, että voisimme käydä niissä kävellen. Jostakin syystä lähdimme kuitenkin Raision Ikeaan juuri niihin aikoihin, kun tragedia tapahtui.

Jos olisimme lähteneet keskustan kauppoihin, olisimme todennäköisesti menneet ensin Puutarhakadusta seuraavana eteläpuolella olevalle Yliopistokadulle ja jatkaneet sitä pitkin torille. Reitti olisi tuonut meidät juuri siihen torin kulmaan, jossa tapahtumasarjan ensimmäinen kuolonuhri menetti henkensä. Wiklund sijaitsee kulmittain torin toisella puolella. Olisimme kai kävelleet torin halki juuri siitä kohdasta, jossa on nyt kukkien ja kynttilöiden meri.

Varmaan useimmat meistä täällä olleista pohtivat, miten he olisivat voineet joutua mukaan tuohon kammottavaan tapahtumasarjaan.

Järki sanoo, että tämä kuoleman hipaisu oli sattumaa. Mietin kuitenkin, haluaako Luoja kertoa tällä juuri meille jotakin.

Koen, että tämä tapahtumaketju yhdistää minua voimakkaasti Turkuun. Vaikka olimme muuttaneet tänne vain viikkoa ennen, kotimme oli jo täällä ja kävelymatkan päässä sekä Kauppa- että Puutorista.

Tämä murhenäytelmä vertautuu mielestäni kouluampumisiin. Jotakin kuolonnuhreja tuottavaa ja jonkin kansainvälisen mallin mukaista tapahtuu ensimmäistä kertaa Suomessa. Koko maa tuntee tulleensa vahingoitetuksi.