Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 18. elokuuta 2017

Surullinen päivä Suomen Turussa



Olimme Raision Ikean kahvilaravintolassa, kun lapsemme alkoivat varmistaa, tekstarilla ja puheluin että olemme turvassa. Silloin kuulimme, että jotakin kauheaa on tapahtumassa aivan nykyisillä kotinurkillamme. Kuulimme,poliisin toivovan, ettei ole syytä mennä Turun keskustaan.

Jatkoimme kierrostamme. Juttelin muutamien muiden asiakkaiden kanssa. Tieto oli levinnyt nopeasti.

Kohta Ikeassa kuulutettiin tapahtuneesta. Kerrottiin, että asiakaspalvelutoimia jatketaan edelleen. Kuulimme myös, että Raision kauppakeskuksessa (Mylly) poliisi tarkastaa ihmisiä.

Lähdimme paluumatkalle Turkuun. Ajattelin, että vastassa saattaa olla poliiseja opastamassa mihin voi mennä. Kiersimme radan pohjoispuolelta, jotta välttäisimme Kauppa- ja Puutorin. Olimme kuulleet, että rautatieasemallakin olisi tapahtunut jotakin. Kotimme on aika lähellä asemaa. Emme nähneet mitään erikoista. Kaduilla liikkui ihmisiä. Ilmeisesti tilanne oli jo lauennut ja siitä oltiin tietoisia. Kello oli jo yli kuusi.

Kun olin kotipihassa, ohi ajoi hälytysajoneuvo, jossa ei ollut tunnuksia. Se oli ehkä siviilipoliisiauto.

Seurasimme ylimääräistä uutislähetystä. Tiedotustilaisuutta pidettiin sekin aika lähellä meitä. Ajatella, että sisäministeri, poliisiylijohtaja ja Keskusrikospoliisin edustaja olivat näin pian Turussa.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että Turussa on jo turvallista. Huomasin uutisten jälkeen, että olin unohtanut kännykkäni autoon. Sisälläni asustava pieni toimittaja sai minut lähtemään samalla kävelylenkille, kun hain luurini.

Ajattelin käydä Yliopiston Apteekissa kysymässä, joko tilaamani Sandimmun-lääke on tullut.

Kaduilla oli luultavasti vähemmän väkeä kuin tavallisina perjantai-iltoina Turussa. Kapakoiden jäjestysmiehet tuntuivat olevan silmiinpistävästi näkyvillä. He olivat varmasti erityisvalmiudessa.

Yliopiston Apteekki on hyvin lähellä tämänpäiväistä murhapaikkaa. Apteekin tuulikaapissa istui vartiomies.

Sain lääkkeeni, vaikka en ollut saanut luvattua tekstiviestiä asiasta.

Jatkoin matkaani torille. Kadulla seisoi kaksi järjestysmiestä.

Murhapaikalla oli viitisentoista henkilöä ottamassa kuvia kukista ja kynttilöistä, osa viran puolesta ja osa uteliaisuudesta kuten minäkin.


Tuntui syvällä, kun tiedostin mitä ilmeisemmin satunnaisesti paikalle tulleen ihmisen kuolleen tuosta  vain puukottajan käsissä.

Kukkien ja kynttilöiden äärellä soitti nuori nainen hiljaa kannelta. Se sopi täydellisesti näin murheelliseen tilanteeseen.





On uskomatonta, että poliisit pidättivät murhaajan kolmen minuutin päästä hälytyksestä.

Uhri oli nainen, joka työnsi lasta rattaissa, varmaankin äiti. Kuka voi murhata äidin hänen lapsensa läsnäollessa?

Facebookissa on silminnäkijäkertomuksia tapahtumista. Luultavasti ne pitävät paikkansa. Mietin, miten kävi miehelle, jonka kerrotaan menneen auttamaan äitiä. Onko hän se toinen kuolonuhri?

Joku haastateltava kertoi, että osa sivullisista alkoi kuvata tapahtumia. Mitä olisin itse tehnyt tässä tilanteessa? Olisinko mennyt auttamaan uhria, alkanut ottaa kuvia, yrittänyt estää hyökkääjää toimimasta, lähtenyt hänen peräänsä, soittanut hätänumeroon vai  vain paennut? Mikä olisi ollut tärkeintä ja mihin olisin pystynyt?

Olisin aivan hyvin voinut olla paikalla.




Lisäys: Iltasanomien mukaan uhria auttanut mies oli tukholmalainen Hassan, joka sai itsekin useita iskuja puukosta. Hän ei ole se toinen kuolonuhri.


Ei kommentteja: