Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 28. tammikuuta 2020

Keltaliivejä asialla



Olin tulossa runsas pari viikkoa sitten lenkiltä tilapäiseen kotiimme, kun kohtasin mekkalan yhdellä Antibesin keskustan pääkaduista. Kadun varrella näytti olevan presidentti Macronin kansalaisliike La République En Marchen toimisto.

Ranskassa pidetään maaliskuussa kunnallisvaalit. Toimistossa oli ilmeisesti kampanjoimassa En Marchen ehdokas François Zema. 

Tulkitsen tilanteen niin, että keltaliivit olivat järjestäneet mielenosoituksen paikalle, koska vastustavat presidentin uudistuksia. Porukka ei ollut iso. Keltaiset liivit oli vain osalla. Ympärillä tilannetta seurasi ohikulkijoita, osa varmaan turisteja (kuten minä). Paikalla oli myös joukko poliiseja. 

Olen kuunnellut Annastiina Heikkilän kirjaa Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina. Ranskassa toimiva toimittaja kertoo siinä seikkaperäisesti viime vuosien tapahtumista. Presidentti on yrittänyt ajaa uudistuksia läpi maan talouden vahvistamiseksi ja myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuten tunnettua keltaliivit ovat järjestäneet raivokkaita kampanjoita ja saaneet paljon tuhoa aikaan. Presidentti on yrittänyt ottaa heidän vaatimuksiaan huomioon ja siten rauhoittaa mellakoitsijoita. Toistaiseksi hän ei ole täysin onnistunut. Keltaliivit ilmeisesti haluavat saada presidentin viralta. 

Paikalla ollessani läheltäni meni pitkätukkainen henkilö. Joku poliiseista pani hänet merkille. Poliisi tarttui häntä käsipuolesta ja aivan apuna oli kaksi muutakin poliisia. Henkilö vietiin hyvin määrätietoisesti sivuun. Hän saattoi olla joku, joka on aikaisemmin riehunut vastaavissa tapahtumissa tai muutoin niin sanotusti poliisin tuttu. 












Ei kommentteja: