Syöpäläinen treenaa

Sytostaatit ovat varmaan jättäneet pysyvät jäljet minuun siten, että en voi palata täysin entiselleni. Erittäin hyvin kuitenkin voin siihen nähden, mitä minulla on takanani.

Olen käynyt lenkillä ahkerasti. Olen soveltanut pitkään intervallimenettelyä siten, että juoksen ja kävelen vuorotellen. Juoksin pitkään 180 askeleen matkoja ja kävelin väleissä. Hengitys tuntui kohoavan tuossa ajassa aivan riittävästi. Juokseminen on minun tapauksessani lönköttelyä, mutta hyvä niinkin.

Nostin äskettäin askelmäärät 180:stä ensin 240:en ja sitten kolmeen sataan. Annosten lisäys sujui hyvin.

Eilen innostuin kokeilemaan, pystyisinkö juoksemaan 12 minuutin matkoja. Ajattelin Cooperin testiä. Hyvin jaksoin tuon ajan hölkätä ja vielä kahteen kertaan. Hapenottokykyni on ilmeisesti parantunut, koska keuhkoni jaksoivat ihan hyvin.

Täällä on hyvä urheilukenttä ja hyvät kelit. Voisin käydä kokeilemassa, mihin lukemaan nyt ehtisin. Viimeksi en viitsinyt juosta loppuun saakka, kun niin hengästyin. Tulokseni ylti suunnilleen yli viisikymppisten miesten keskitason alarajaan (1600 m). Tuohonkin tulokseen syöpäläisen on syytä olla tyytyväinen, varsinkia kun vuosia on 15 yli ikätason alarajan.

Hyvään tasoon (2000-2400) on vielä matkaa. Jos pystyn pitämään nykyisen kolmen lenkin tahtia viikossa, saatan tuohonkin joskus yltää. Kiirettä ei ole. Jo nykyisen kunnon säilyminen olisi hyvä asia.

Kun olin sairastaessani heikoimmillani, en pystynyt kävelemään ollenkaan. Olen hyvin kiitollinen siitä, mitä olen saanut.

Luultavasti en pysty pidättelemään itseäni poissa Antibesin tartanilta kovin pitkään.