Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Vointi huononee

Tein kompromissin eilen ja kävin kävellen kirjastossa, mistä tulee ehkä noin puolet tavanomaisesta lenkistäni. Tunsin kropassani, että kaikki ei ole kunnossa. 

Mittasin kuumeen tänä aamuna: 38,1 ja 37,8. Tunnen, että keuhkoissani on jotakin, mutta en juurikaan yski. 

Minun oli määrä mennä tänään piikitettäväksi lähellä olevalle Keskustan terveysasemalle. Ajattelin käydä kysymässä, voinko tulla, mutta vaimoni pani minut topakasti järjestykseen. Soitin peruuttaakseni ajan. Palveluhenkilö oli jotenkin kahden vaiheilla, kun ei ollut positiivista testitulosta. Hän sitten poisti tapaamisen. 

Tein eilisen testin nenäversiolla. Nyt yritin toisen valmistajan nenätestillä, mutta siitä ei tullut mitään, koska pakkauksen pipetissä ei ollut uutetta. 

Päädyttiin sitten suutestiin, joka toimi hyvin.  




Tässä on tulos. 


Nyt sitten podetaan. Kuume oli alentunut päivän mittaan ja nyt oikeastaan voin aika hyvin. Aamupäivällä tosin lepäsin pitkään. 

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen hämmästynyt ja suoraan sanoen järkyttynyt toiminnastasi. Olit ollut (omien sanojesi mukaan) koronalingoksi muuttuneessa sukutapaamisessa, vaimosi sairasti koronaa ja koit olosi huonoksi. Silti menit kirjastoon?! Miksi ihmeessä? Luulisi, että sinä jos kuka kaksi syöpää sairastaneena ja kantasolusiirron saaneena osaisit ottaa huomioon vakavasti immuunipuutteiset kanssaihmiset, joille tartunta voi olla kohtalokas. Kävitkö siis sisälläkin? Käytitkö maskia? Nykyiset muunnokset tarttuvat erittäin helposti myös ulkoilmassa.

Oireisena ja altistuneena ei pitäisi lähteä yhtään mihinkään, ellei ole pakko. Kun ohjeistuksia on lievennetty, ihmiset ovat alkaneet suhtautua välinpitämättömästi siihen, levittävätkö tartuntaa vai eivät. Tämä tekee vakavasti immuunipuutteisten elämästä vaikeampaa, kun ei voi luottaa siihen, että sairastuneet ja altistuneet toimivat vastuuntuntoisesti ja pysyvät kotona.

On jo pitkään ollut tiedossa, että testi ei heti näytä positiivista eikä kaikilla ollenkaan. Silti on paras pysyä tuollaisessa tilanteessa kotona, jos siihen on mahdollisuus.

Vähättelevä suhtautuminen on johtanut siihen, että koronaan on nyt kuollut 5350 ihmistä, joista valtaosa tänä vuonna. Ensimmäisenä koronavuonna 2020 kuoli vain 558 ihmistä.

Etkö itsekin kuulu riskiryhmään kantasolusiirtosi ja mahdollisten hyljinnänestolääkkeiden takia? Riskiryhmäläisten tulee käsittääkseni hakeutua viralliseen testiin ja olla yhteydessä terveydenhuoltoon saadakseen verenohennuslääkityksen (ellei sellainen ole jo käytössä), jotta koronan aiheuttamaa veritulppariskiä saadaan pienennettyä.

Toipumista joka tapauksessa sinulle ja vaimollesi. Ja toivottavasti joku tämän lukeva ymmärtää pysyä kotona vastaavassa tilanteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Toipumiseen voimia ja rutkasti kärsivällisyyttä! Viheliäinen korona ja oireiden puolesta oikukas. Toivottavasti riittää luettava (ehkä tykkäät lukea?), meillä oli miehen kanssa toisella koronaviikolla tiukkaa kun kirjat oli luettu, mutta oireet jylläsi edelleen =) Eka kirjastoreissu olikin juhlaa oireiden väistyttyä kolmannella viikolla!

Heikki Honkala kirjoitti...

1. Kiitos palautteesta ja kannustuksesta. Olin jotenkin ymmärtänyt, että nyt voi elää kuten ennenkin, mutta kyllä tämä koronalinkokokemus avasi silmiä. Hematologian poliklinikan mukaan en kuulu riskiryhmään, mutta jotkut kuuluvat ja heitä on ajateltava.

2. Kiitos kannustuksesta. Luettavaa ja kuunneltavaa riittää, kun on BookBeat, ja netistäkin löytyy kaikenlaista katsottavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sehän on hienoa, että kantasolusiirto ei enää vaikuta puolustuskykyyn haitallisesti. Toivottavasti toivutte hyvin. Sairastaminen on aina ikävää ja korona tuntuu olevan aika arvaamaton tauti.
Paranemista ja parempaa vointia siis!
t. Ensimmäisen kommentin kirjoittaja

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset! Jostakin syystä minulle on suotu käsittämättömän ongelmaton toipuminen syövistä, mistä on syytä kiitollisuuteen. Oikeastaan ainoa vaiva on vasemman silmäkulman ajoittainen oireilu, mikä lienee käänteishyljintää ja mikä pysyy kortisonivoiteella kurissa. Toki myrkyt lienevät vaikuttaneet niin, etteivät voimavarat ole entiset. Hyvää kesän loppua ja syksyn alkua!