Dragsfjärdin vanhan pappilan tunnelmaa ja vähän muutakin

Kävimme vaimoni ja erään ystävämme kanssa sunnuntaiajelulla Kemiönsaaressa. Samalla tutustuimme Lomakoti Labbnäsiin, joka toimii Dragsfjärdin entisessä pappilassa. Paikallinen kirkkoherra on asunut paikalla jo 1600-luvulla. Jumalanpalvelusta pääsi pitämään kätevästi veneellä järven poikki. Dragsfjärd on ollut itsenäinen kunta, mutta kuuluu nyt Kemiönsaareen.

Kukkojen sukuseura pitää täällä kesäkokouksen elokuussa.

Amos Anderson on lahjoittanut paikan paikallisille ruotsinkielisille Martoille.

Amos Anderson

Labbnäsistä ajoimme Taalintehtaalle, joka on yksi maamme teollistumisen tyyssijoista.

Ovatkohan nämä vanhoja masuuneja?

Kävimme pyörähtämässä Kasnäsissä, jonne on Taalintehtaalta matkaa 17 kilometriä. Tällä välillä maisemat ovat erityisen kauniita. Kasnäsistä pääsee vesitse Rosalaan ja Bengskäriin. Ensinmainitussa on Rosalan Viikinkikylä ja jälkimmäisessä majakka. Näissä paikoissa aiomme käydä elokuussa Kukkojen sukutapaamisen yhteydessä.

Alla on paluumatkalla kuvattu lyhyt video kauniista saaristomaisemista.

Kuvasin videon korkealta sillalta, jolla on näköjään käyty muissakin merkeissä.

Dragsfjärdin kirkko ilta-auringossa

Ehkäpä sinäkin sait tästä ideoita kesäsuunnitelmiisi.

Pelaamalla kieliä

Kerroin taannoin WordDive-sovelluksesta, jolla voi opetella kieliä. Innostuimme siitä vaimoni kanssa. Ohjelmaa voi käyttää sekä kännykällä että läppärillä.

Löysimme sitten Mondlyn, joka tuntui vielä paremmalta. Siinä tehtävät ovat monipuolisempia. Tosin WordDivellä oppii paremmin kirjoittamaan ainakin ranskan kieltä, jossa käytetään monenlaisia vinkurakirjaimia.

Molemmat sovellukset ovat maksullisia. Mondly oli ja on varmaan vieläkin ylivoimainen tarjous, joka sisältää yli 30 kieltä. Sen hinta oli sama tai suunnilleen sama kuin yhden kielen hinta.

Nämä sovellukset eivät ole mitään räiskintäpelejä, mutta kummassakin on pelillisiä ominaisuuksia. Kummankin tehtävät ovat hyvin lyhyitä. Niitä on mukava tehdä muiden puuhien lomassa.

Voisin käyttää molempia rinnakkain, mutta nuukuus pidättelee. Kumpaakin voi kokeilla ilmaiseksi.

Tarjolla on muitakin samantapaisia kielisovelluksia, joista osa on ilmaisia.

Minusta on hauskaa löytää sanoja, jotka ovat melkein samoja englannissa, ranskassa, ruotsissa ja saksassa. Esimerkiksi parveke on näillä kielillä balcony, balcon, balkong ja Balkon. Vastaavasti perhe on noilla kielillä family, famille, familj ja Familie. Joissakin tapauksissa ei synny täydellistä sarjaa. Taso kääntyy sanoiksi level, niveau, nivå ja Niveau. Joskus on hankala arvata, ovatko kaikki samaa kantaa. Teltta on kyseisillä kielillä tent, tente, tält ja Zelt.

Ruotsia, englantia ja saksaa on aika helppo verestää, koska olen lukenut niitä koulussa. Aina kuitenkin löytyy paikattavaa ja ääntämistä voi harjoitella loputtomiin.

Voiko elämässä päästä voitolle?

Maaret Kallio pohtii Hesarissa valintojemme merkitystä. Pitkä otsikko kertoo asian ytimen: Oletko miettinyt, miten vaivalloisia voivat puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla? Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin.

On mainio oivallus kuvata tällainen elämän keskeinen jännite juuri näin. Jos pyrkii aina välittömään mielihyvään, elämästä ei tule juuri mitään. On syytä opiskella ja se vaatii ponnistelua. Se ei ole aina mukavaa. Työkään ei voi tuottaa jatkuvaa mielihyvää, vaikka ammatinvalinta olisi onnistunut.

On otettava koko paketti, kuten Kallio toteaa.

Parisuhteen solmiminen ja perheen perustaminen on samalla suuri mahdollisuus ja suuri riski. Asian merkitys on suorastaan kosminen. Ilman tällaisten riskien ottamista meitä ei olisi. Lemmikin ottaminen ei minusta kuulu alkuunkaan samaan kategoriaan.

En voi tehdä menneestä elämästäni sellaista tilinpäätöstä, jonka tuloksesta voisin päätellä, olenko voitolla vai tappiolla. Asiat eivät ole yhteismitallisia. Kuitenkin tunnen olevani voitolla. Minulla on vaimo, lapset, lastenlapset ja muut läheiset. Sitäpaitsi minulla on vielä elämä.

Jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, elämä olisi ollut erilainen. On mahdotonta sanoa, mitä muut vaihtoehdot olisivat tuoneet mukanaan. Kaikenlaiset vertailuyritykset olisivat silkkaa jossittelua.

Elämässämme on ollut hyvin hankalia vaiheita, mutta niistä olemme selvinneet tavalla tai toisella.

Jokaisen ihmisen elämässä on varmasti ollut asioita, jotka tuntuvat myönteisen merkityksellisiltä. Jos muistelee mennyttä, mielestäni kannattaa kiinnittää huomio niihin. Ne ovat totta. Vaihtoehdot ovat spekulaatiota.

Vuosina 1984 ja 2018

George Orwell (oik. Eric Arthur Blair) kirjoitti 1940-luvulla dystopiaromaanin Vuonna 1984. Olen lukenut teoksen kauan sitten. Minusta tuntuu, että olisi aika lukea se uudestaan, koska aihe tuntuu taas ajankohtaiselta.

Vuosi 1984 ei onneksi toteutunut sellaisena kuin Orwell sen kuvasi. Hän ei ollut itse enää asiaa toteamassa, sillä hän kuoli jo vuonna 1950. Vuonna 1984 julkaistiin vuonna 1949.

Maailma ei tietenkään muutu juuri Orwellin kuvaaman kaltaiseksi, mutta en voi olla tunnistamatta nykytodellisuudesta kirjan kuvaamia piirteitä tai ainakin enteitä sellaisista. Mitä tuumit seuraavista:

• Oseania-nimistä valtiota johtaa diktaattori Isoveli, joka valvoo tarkasti kansalaisten elämää.
• Totuusministeriö muokkaa historiaa vallanpitäjille mieleiseksi.
• Yleistä mielipidettä muokataan.
• Käytössä on uuskieli, jolla on mahdotonta ajatella väärin. Siitä puuttuvat Puolueen vahingoittamiseen tarvittavat sanat. 

Nuo piirteet tuovat mieleen kylmän sodan ajan totalitaariset maat. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tuntui alkavan kehitys vapauden suuntaan. Nyt tuulet taitavat olla taas kääntymässä. Totalitarismi ei ole missään vaiheessa kuollut sukupuuttoon.

Taidan tilata teoksen kirjastosta tai hankkia oman, jos löydän sen pokkarina tai käytettynä. Muistelen, että meillä olisi joskus ollut se. Teos on ehkä tuntunut vanhentuneelta ja pantu pois. Katson ensin hyllystä.

Rengasmatka

Olemme taas kotona. Palasimme eilen kierrokselta, joka suuntautui Turusta Vaasaan ja sieltä Kinnulaan. Vaasassa saimme viettää hetken aikaa viisivuotiaan prinsessan ja hänen äitinsä seurassa.

Seuraavan päivänä oli Kinnulassa ainutlaatuinen tapaaminen isäni 90-vuotisjuhlien merkeissä. Paikalla olivat isä, äiti ja me heidän viisi lastaan puolisoinemme. Äiti oli tuotu hoivapaikastaan ja hänkin jaksoi hyvin olla muutaman tunnin mukana. Hän on 87-vuotias.

Me lapset olemme etuoikeutettuja, kun olemme saaneet pitää vanhempamme näin pitkään.

Kinnulasta jatkoimme matkaa Jyväskylään. Olimme valinneet Kivijärven kautta kulkeva reitin. Eräässä risteyksessä käännyimme väärään suuntaan. Löysimme itsemme Perhon itäreunalta. Möttöseen olisi ollut ehkä kymmenen kilometriä. Yövyimme Jyväskylässä ystäviemme kotona ja kävimme sen jälkeen vielä yhdellä vierailulla. Paluumatkalla poikkesimme Tampereella vaimoni siskon ja hänen miehensä luona.

Etukäteen matka tuntui rankalta haasteelta, mutta jaksoimme ihmeen hyvin. Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka tapasimme. Oli mukavaa. Sääkin suosi.

Vaasassa kävimme tutustumassa ITE-taiteilija Edvin Hevonkosken teoksiin. Tällaisista tulee hyvälle tuulelle, vaikka synkkiäkin teemoja on käsitelty.

Blogitauko

Nyt meillä alkaa muutaman päivän intensiivinen jakso. Annan kirjoittamiselta  hetkeksi tilaa muulle elämälle ja palaan asiaan ensi viikon alkupäivinä.

Mitä opiksi työttömän ja kansanedustajan kohtaamisesta?

Julkisuudessa on kohuttu ohjelmasta, jossa kokoomuslainen kansanedustaja ja työtön keskustelevat jälkimmäisen tilanteesta.

Työttömän terveys on heikko ja ikääkin on 55 vuotta, joten työllistyminen on hankalaa. Työttömyyskorvaus on matala.

Suntyneessä debatissa on arvioitu kansanedustajan suhtautumistatapaa työttömän tilanteeseen. Minusta kannattaisi miettiä, mitä tällaisissa olosuhteissa elävien työttömien hyväksi voitaisiin tehdä.
Jos potentiaalinen työntekijä, jonka työkyky on alentunut, pystyy tekemään keikkahommia tai työskentelmää joidenkin erityisjärjestelyjen tukemana, hän voi kohottaa tulotasoaan, jos saa keikkoja. Luulen, että tässä piilee iso haaste. Jos työtön joutuu liikkumaan rollaattorin avulla, hänelle tuskin voi ennustaa menestystä työtä koskevissa neuvottelutilanteissa.

Ihmettelen miksi perustulokokeilusta ei ole kuulunut juuri mitään viime aikoina. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia kokemuksia on saatu tähän mennessä. Tällaisissa tapauksissa se voisi olla kohtuullinen ratkaisu. Toivon ettei kokeilua haudata kaikessa hiljaisuudessa ideologista syistä.

Tämän hetken ilmapiiri tuntuu suosivat markkinaehtoisia ratkaisuja erilaisten asioiden järjestämisessä. Voisiko yhteiskunta perustaa yhtiön markkinoimaan sellaisten työttömien palveluja, joilla on alentunut työkyky? Tällaisellekin saattaa olla aatteellisia esteitä. Jos työllistettyjen palkkakuluja tuetaan, markkinoiden saatetaan ajatella vinoutuvan, koska kaikki kilpailijat eivät saisi tukea. On myös vaikea arvioida kuinka kustannustehokasta tällainen toiminta olisi.

Työvoimatoimistoissa varmaan toimitaan tämäntapaisesti. Markkinointi on kuitenkin vaativaa työtä, erityisesti b-to-b (organisaatioiden välinen kauppa)-ratkaisujen myyminen. Myyjät ovat ongelmanratkaisijoita. Heidän on syytä tuntea riittävän hyvin mahdollisten asiakasyritysten liiketoimintaa. Perustettava yritys voisi erikoistua organisaatioiden brändin kehittämiseen tällaisen palvelun avulla.

Yritykset eivät luonnollisesti halua kontolleen ylimääräisiä kuluja. Harkinnan arvoista voisi olla tutkia, minkä verran yhteiskunta voisi poistaa tällaisia esteitä palkkatuen avulla.

Mielestäni työnantajat voisivat ottaa enemmän vastuuta tilanteesta. Osakeyhtiölain mukaan yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen, mikä saattaa olla esteenä asian kehittämiselle. Jos kuitenkin yritykset haluavat vahvistaa brändiään ottamalla huomioon ympäristövaikutuksia toiminnassaan, eikö vajaakuntoisten työllistäminen voisi olla samanlainen profiloitumiskeino?

Monella työttömällä on vankka koulutus. Vaikka työkyky olisi alentunut, esimerkiksi osa-aikainen työ saattaisi olla mahdollinen.

Työllistettävälle järjestelyn pitää tietysti merkitä parempia tuloja ja elämänlaadun kohentumista.

Jos tämänkaltaista ei ole kokeiltu, nyt saattaisi olla pilotin paikka.

Arvostelun kohteeksi joutuneen kansanedustajan kannattaisi ehkä nyt profiloitua tämän kaltaisten ratkaisujen etsimisessä.

Mahdollisuuksien tasa-arvo ja kilpailu

Mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitetaan suunnilleen sitä, että kaikille pitää taata lähtökohdista riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet luoda pohjaa tulevaisuudelleen. Tämä idea tuntuu rakentuneen lujasti hyvinvointivaltion eetokseen samoin kuin se, että heikoimmista pidetään huolta.

Ihmisen kyvykkyys perustuu perimään ja ympäristön vaikutukseen. Mahdollisuuksien tasa-arvon edistämisellä ymmärtääkseni pyritään tasapainottamaan ympäristön vaikutuksien merkitystä yksilöiden tulevaisuudelle. Saamani erinomaiset syöpähoidotkin ovat tätä. Mahdollisuuksien tasa-arvon lisääntyminen on myös luonut tilaa ilmiölle, jota on alettu kutsua luokkaretkeilyksi.

Markkinatalouden voima perustuu kilpailuun. Sekä ihmiset että yritykset ovat tässä mukana. Progressiivisella verotuksella pyritään tasaamaan kilpailun hedelmiä.

Perimän osalta ei mahdollisuuksien tasa-arvoa juuri yritetäkään toteuttaa. On olemassa tavallaan hiljainen sopimus siitä, että kyvykkäät ovat oikeutettuja saamaan enemmän kuin muut.

Kommunistiseen aatteeseen on sisältynyt ajatus siitä, että kukin tekee työtä kykyjensä mukaa ja saa tarpeittensa mukaan. Me ihmiset emme mitä ilmeisimmin kykene tällaisen idealismin toteuttamiseen. Jos tällaiseen pyrittäisiin, menetettäisiin kilpailun dynaaminen voima. Myöskään talouden tiukka keskusjohtoisuus ei ole osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kansakuntien hyvinvoinnin rakentamisessa.

Minä en ole kyvykäs suurien omaisuuksien luomisessa. Luulen, että minulta puuttuu myös jonkilainen vietti siihen. Minusta raha on vain tarvike, sinänsä toki tärkeä.

Jos olisin hyvä organisoimaan kassavirtoja, en luultavasti viihtyisi tällaisten blogipohdintojen parissa. Olen kiitollinen siitä, että on olemassa minua parempia resurssien käytön organisoijia, joiden palveluksessa olen voinut tehdä työtä ja ansaita elatusta. Suon heille paremmat tulot kuin itselleni, vaikka eihän se minusta riipu. Yhteiskunta kokonaisuudessaan on ollut hyvä selkänoja. Yrittäjyyttäkin olen maistanut, mutta siihen olen huomannut olevani väärästä puusta veistetty.

Yleensä ei sanota ääneen, että geeniperimä vaikuttaa merkittävästi ihmisen menestykseen työ- ja yrityselämässä, ainakin materialistisesti ajatellen. Saatua geeniperimää on mahdoton muuttaa. Joku on saattanut saada hyviä ja huonoja kykyjä hankalassa suhteessa. Jokin peritty vaivakin voi rajoittaa toimintamahdollisuuksia.

Myös ympäristön kielteisten vaikutusten poistaminen on osoittautunut haastavaksi hankkeeksi. Kuitenkin siinä on osittain onnistuttu. Nykyään on huomattavasti helpompaa saada omat lahjat käyttöön kuin kauan sitten.

Minun on hankala hyväksyä ajatusta working poor -luokan tarpeellisuudesta. Tällä nimityksellä tarkoitetaan ihmisiä, jotka eivät pysty palkallaan hankkimaan kohtuullista elintasoa ja joutuvat mahdollisesti tekemään montaa työtä yhtäaikaa. Joidenkin osana on syrjäytyä ja tulla riippuvaiseksi tuista.

Yleisessä keskustelussa saatetaan todeta, että tulevaisuudessa "kaikki" tulevat toimimaan yrittäjinä. Usein toistettuna ajatus saattaa muuttua todeksi. Minua se arveluttaa.

Yrittäjänä jokainen joutuisi elämään epävarmuudessa, organisoimaan mikroyrityksen hallintoa ja markkinoimaan jatkuvasti palvelujaan. Jo Adam Smith aikoinaan kirjoitti työnjaon hedelmällisyydestä. Kymmenen nuppineulan tekijää pystyy tuottamaan suhteessa valtavan paljon enemmän tuotteita kuin yksinyrittäjä. Minusta on hyvä, että markkinoijat markkinoivat, organisoijat organisoivat ja muutkin tekevät sitä mitä parhaiten osaavat.

Suomi on tutkitusti huippuhyvä maa. Kehittämistä ei silti pidä lopettaa.

Esipolvikato

Matemaattisesti yksinkertaistaen meillä jokaisella on huikea määrä esivanhempia. Määrä kaksinkertaistuu joka sukupolvessa, kun sukupuuta kiivetään ylöspäin. 10. esipolvessa on näin laskien 1.024 esivanhempaa ja 20. esipolvessa yli miljoona.

Jos sukupolven kestoksi oletetaan 25 vuotta, 20. esipolvi on elänyt 500 vuotta sitten.

Jos voit todeta jonkun historiallisen 1700-luvulla eläneen henkilön olleen oma esi-isäsi tai -äitisi, voit laskea tuon henkilön osuudeksi omasta perimästäsi 1/1024:n eli noin noin promillen. Jos löydät vastaavan suuruuden 20 sukupolven etäisyydeltä, sinulla on karkeasti miljoonasosa hänen geenejään. Näiden sukulaissuhteiden merkitys on geneettisesti olematon, mutta ilman noitakaan henkilöitä sinua ei olisi olemassa.

Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. On helppo todeta, ettei keskiaikana näillä seuduilla ollut lähimainkaan niin paljon ihmisiä, että meille riittäisi kaavan mukainen määrä esivanhempia. Ristiriita selittyy esipolvikadolla.

Merkittävä osa sukupuistamme löytyvistä pariskunnista ovat olleet sukua keskenään. Naapurikylästä löytyvä morsiain tai sulhanen oli kolmas serkku, pikkuserkku tai mahdollisesti serkku. Kun pikkuserkkuvaimon ja -miehen sukupuusta löytyy yksi yhteinen isoisovanhempipariskunta, on kysymys esipolvikadosta.

Tästä ilmiöstä johtuen sukupuusi muinainen merkkihenkilö samoin kuin moni muu voivat olla olla sinulle enemmänkin sukua kuin tuon promillen tai miljoonasosan verran.

Jos innostut rakentamaan täydellistä sukupuuta, et muita harrastuksia tarvitsekaan.

Sodan julmuutta tämäkin

Ihminen kykenee tappamaan, jos tilanne niin vaatii. Sota-aikana jotkut rintamalle joutuneet ehkä empivät vihollisen ampumista, mutta joutuivat toteamaan, että on pakko tappaa tai muutoin tulee tapetuksi.

Minua hämmästyttää erikoiset tilanteet, millaisia sotien yhteydessä on syntynyt, esimerkiksi, kun on sovittu, että tietyllä kellonlyömällä tulee aselepo voimaan. Kerrotaan, että tulitus on voinut olla hyvin voimakasta ennen tuota aikaa, mutta loppunut silloin, kun sen pitikin loppua. Miksi tappaa vielä ihmisiä, kun sillä ei ole enää mitään merkitystä?

Kun aseet ovat vaienneet, on noustu poteroista ja entiset viholliset ovat saattaneet jutustella ja tupakoida keskenään. Jännitteisiäkin tilanteita on varmaan ollut.

Olen ymmärtänyt, että suomalaisilla oli sota-aikana käytäntönä hoitaa vihollisen haavoittuneet siinä kuin omatkin. Se oli hieno periaate. Varmaankaan ei aina oltu näin jaloja.

Eräs sota-aikana lääkintäupseerina toiminut lääkäri on kirjoittanut kokemastaan ristiriidasta, kun sotilaana hänen hänen velvollisuutensa oli vahingoittaa vihollisia, mutta lääkärinä hoitaa näidenkin vammat, puhumattakaan hengen pelastamisesta.

Teoriassa rintamalla oleva lääkäri on siten voinut ensin ampua jotakin vihollista ja sen jälkeen yrittää pelastaa tämän henki. En tiedä onko sellaista koskaan tapahtunut.

Rintamalla on jotkut  komennon käydä nappaamassa vangin, jotta saadaan tietoja vastapuolen aikeista. En saanut pienellä etsimisellä selville, millainen kansainvälinen sopimus oli tuolloin voimassa sotavankien kohtelusta. On kuitenkin selvää, että Suomessa heiltä yritettiin saada tietoja kuten rintamalinjojen toisella puolella. Tuollaisten tilanteiden on täytynyt olla eettisesti kuormittavia, ainakin tunnollisille ihmisille. Voinko pakottaa vangin pettämään joukkonsa säästääkseni omaa miehistöä? Voinko luovuttaa painostuksen alla tietoja, jotka ovat kohtalokkaita rintamatovereilleni?

Saatamme kuitata tällaiset ongelmat tunnetulla lentävällä lauseella, jonka mukaan sodassa ja rakkaudessa kaikki olisi sallittua. No ei ole.

Geneven sopimuksilla on useaan kertaan säädetty sotavankien kohtelusta. Luultavasti niiden pykäliä  on rikottu ja rikotaan jatkuvasti.

Edesmennyt veteraanisetäni oli ollut piiritetyissä joukoissa, joilla oli sotavankeja. Suunniteltiin murtautumista ulos ja vangit päätettiin ampua. Setäni ei suostunut teloittajaksi. Vangit olivat rukoilleet polvillaan armoa, mutta ei auttanut. Tuo lienee ollut setäni pahin sotamuisto.

Miten itse toimisin tuollaisissa tilanteissa? Voinko edes tietää?








.

Mennyttä ei saa takaisin

Näin tuoreena eläkeläisenä olen tullut miettineeksi, mikä menneissä tekemisissäni on ollut merkityksellisintä.

Työ on vienyt hyvin suuren osan aikuisuudestani, mikä kuuluu luonnolliseen elämänjärjestykseen. Olin työurani alussa toistakymmentä vuotta liike-elämässä, mikä on hyvin kilpailullinen toimintaympäristö. Onnistuin kouluttautumaan 90-luvun laman pyörteissä opettajan työhön ja siitä tuli lopullinen ammattini. Jatkoin myös opintojani kauppakorkeakoulussa.

En ole mieleltäni liikemies. Tiedostan kuitenkin, että yritysten toiminta on välttämätöntä, jotta ihmiset voivat ansaita leipänsä. Muitakin aloja on, mutta markkinataloutta toimivampaa järjestelmää tavaroiden ja kaupallisten palvelujen tuotannon ja jakelun järjestämiseksi ei ole keksitty.

Työurastani olen pisimpään toiminut kauppaoppilaitoksessa opettamassa markkinointia ja asiakaspalvelua. Olin tyytyväinen, kun sain viimeisinä vuosinani opettaa myös taidetta ja kulttuuria.

Olin ollut bisneksessä ja sitten opettanut sitä. Opettajan työ sopi minulle paremmin ainakin siinä suhteessa, että sain ajatella auttavani nuoria ja aikuisia elämässä eteenpäin. Jälkeenpäin miettien vaikutukseni ei tunnu kovin kummoiselta. Mukana olen kuitenkin ollut.

Elämänkaareni on ollut hyvin perinteinen. Menimme vaimoni kanssa nuorina naimisiin ja saimme viisi lasta. Vaimoni työ on ollut kotona ja minulla kodin ulkopuolella. Jotkut vaiheet ovat olleet rankkoja meille molemmille, mutta niistä on selvitty. Olen surullinen siitä, että olen ollut paljon pois kotoa. Liike-elämä on haastavaa ja siihen kuuluu luontaisesti kovan kilpailun eetos. Olin siinä mukana ja työpäivät olivat usein pitkiä, liian pitkiä.

Monet teistä tietävät, että olen uhrannut aikaa myös kuvataiteen tekemiseen. Olen myös ollut hyvä keksimään muita kiinnostavia lisukepuuhia.

Nyt kun eläkeläisenä arvioin mennyttä aikaa, tärkeimmältä tuntuu se, mitä olen tehnyt perheeni eteen tai oikeastaan se, mitä olemme vaimoni kanssa tehneet lastemme eteen. Tämä siitä huolimatta, että olen ollut poissa oleva isä, kahdessakin mielessä. Elämä kulkuun kuuluu, että uutta tilaisuutta ei yleensä tule. Jos voisin siirtyä ajassa taaksepäin, tekisin taas virheitä, joko samoja tai muita tai sekä että. Meillä on 16 lastenlasta. Heille en voi olla vanhempi, mutta yritän olla edes pikkuisen parempi isoisä kuin isä.

Epäonnistumisistani huolimatta minulla on ollut rikas elämä.



 

Kaikki suomalaiset puhuvat ranskaa?

Suomen kielessä on runsaasti lainoja muista kielissä. Sanat ovat kautta aikojen vaeltaneet kielestä toiseen. Sukulaiskielissä monien sanojen samanlaisuus on ilmeistä, mikä viittaa yhteiseen menneisyyteen. Sanat eivät ole tulleet vaan olleet.

Ruotsin kielessä on todella paljon lainoja ranskasta. Tämä johtuu siitä, että ranska oli taannoin yläluokan kieli. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Kuten tiedämme, Pohjanlahden tällä puolella asuva yläluokka puhui ruotsia, osa varmaankin myös ranskaa.  Oletan, että 1800-luvulla suomen kielen aseman vahvistuessa haluttiin ottaa käyttöön lainojen sijaan omasta kielestä johdettuja sanoja.

Tässä muutamia sanoja suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi:

• ilmoitus/affisch/affiche
• migreeni/migrän/migraine
• hälyttää/alarmera/alarmer
• aikakausi (epookki)/epok/époque
• salkku/portfölj/portefeuille
• sateenvarjo/paraply/parapluie
• päällikkö/chef/chef
• parveke/balkong/balcon
• arvostelu(kritiikki)/kritik/critique
• suosionosoitus (aplodi)/applåd/applaudissement
• taso/nivå/niveau
• kauppa (puoti)/butik/boutique

Suomen kielessäkin käytämme ruotsin kautta ranskasta peräisin olevia sanoja joko arkipuheessa tai synonyymeina. Ruotsin kieli on lisäksi pakollinen oppiaine suomenkielisille koululaisille.  

Poimin esimerkkisanoja artikkelista Alla svenskar talar franska - även om de inte vet det ja lisäsin pari muististani.

Kaikki suomalaiset puhuvat ranskaa? 

Olisi mukava löytää täydellinen luettelo ruotsin ja ranskan samankaltaisista sanoista. 

Ändå är det så att även om vi inte tror att vi kan tala franska, så kan varenda svensk hundratals franska ord – fast vi vet inte alltid att det är franska vi talar då vi använder ord som ”kö” (queue) eller kullerbytta (culbute). Nästan alla våra begrepp knutna till opera och teater är ren franska, som orden: teater, opera, revy, scen, ramp, kuliss, sufflör, salong, balkong, applåd, regi, fars, kritik etc etc. Varje dag använder vi och hör ord som affisch, migrän, charm, alarmera, epok, portfölj, paraply, ceremoni, visit, chef, ambulerande, disträ och många andra utan att vi tänker på att så säger man i Paris också. Franska

Macbook vai Windows-laite?

Macbookini akku heikkenee. Joudun lataamaan sitä useammin kuin ennen. Akun voi vaihdattaa, mutta operaatio maksaa täkäläisen premium-liikkeen kautta hoidettuna lähes 400 euroa. Onneksi Apple on oppinut tavoille ja valmistaa laitteensa sellaisiksi, että akun voi vaihtaa. Joskus nousi suuri kohu, kun jossakin Applen kännykkämallissa vaihto ei ollut mahdollinen.

Joudun päättämään, hankinko uuden Macbookin tai Windows-laitteen vai korjautanko vanhan. Pidän kovasti Macbookistani. Siinä on 13-tuumainen näyttöruutu, minkä vuoksi laite on kätevän kokoinen. Uuden vastaavan hinta olisi jotakin tuhannen ja kahden tuhannen euron väliltä. Windows-laite olisi epäilemättä huomattavasti edullisempi.

Olen tottunut Macbookin käyttöjärjestelmään. Varmaan tottuisin taas Windowsiin aika pian.  Erityisesti Macbookissa minua miellyttää se, että se aina melkein heti käyttövalmis.

Macbookini on muutaman vuoden ikäinen. Olen editoinut sillä videoita, mikä on kuulemma saattanut kuluttaa akkua tavallista käyttöä nopeammin. Laite on vielä oikein käyttökelpoinen.

Kai minun täytyy selvittää, miten Windows on kehittynyt viime vuosina. Aion myös selvittää verkosta, kuinka kauan läppärini akku vielä mahdollisesti kestää.

Taakseni jätin ja edestäni löysin

Minun on aika täydentää veroilmoitus. Homma on hoidettava loppuun tänään, jos haluan tehdä sen kätevästi verkossa. Myöhemmin sen voisi tehdä oikaisuvaatimuksena perinteisesti lomakkeella.

Teetimme monenmoista remonttia viime vuonna Turun asuntoomme, mikä antaa mahdollisuuden meille verovelvollisille hyvin edulliseen kotitalousvähennykseen.

Valitettavasti kaikki kotona teetetty työ ei ole vähennyskelpoista. Esimerkiksi sähkö- ja putkityöt voidaan ohjeen mukaan vähentää, kun on remontoitu omakotitaloa, mutta kerrostaloasunnossa sellaisten ilmeisesti katsotaan kuuluvan taloyhtiölle, ellei yhtiöjärjestyksessä ole vastuuta sälytetty asunnon omistajalle. Veroneuvonnassa kuitenkin kehotettiin vaatimaan kotitalousvähennykset remonttiimme liittyvistä sähkö- ja putkitöistä.

Työ pitää tehdä paikan päällä, jotta se olisi vähennyskelpoista. Esimerkiksi kaatopaikkakeikkojen tekemistä ei voi vähentää. Jos teetettyyn työhön kuuluu sekä vähennettävää että vähennyskelvotonta, eikä näitä ole eroteltu, menee ilmoituksen täydentäminen vaikeaksi.

Jos laskut ovat selkeitä ja palkat eriteltyinä tiedossa, vähennysten tekeminen on suhteellisen yksinkertaista. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2.400 euroa yhtä henkilöä kohden. Riittää, että kirjaan kaikki vähennettävät omaan veroilmoitukseeni. Jos ja kun enimmäismäärä ylittyy, verottaja ystävällisesti siirtää ylimääräisen vaimolleni.

Olisin voinut selvittää ja varmistaa nämä asiat jo remontin teettämisen yhteydessä, ja muutattaa veronpidätyksen vastaavasti, mutta en vaivautunut.

Tänään on se kuuluisa viime hetki, jollaisissa hommat usein punnerretaan valmiiksi. Ilman viime hetkiä ne jäisivät usein keskeneräisiksi.

Henrik Tikkasen resepti

Minä olen miettinyt, miten saisin voimani ja aikani riittämään sekä kirjoittamiseen että maalaamiseen.

Sain eilen uuden näkökulman ongelmaani, kun katsoin Henrik Tikkasesta kertovan dokumentin "Perillä meillä on kuljettava tie takanamme" Areenasta. Ohjelma on nähtävänä enää kaksi päivää.

Tikkanen oli sekä kirjailija että taiteilija. Hän oli ennen kaikkea virtuoosimainen piirtäjä. Hän kuvitti  ensin pitkään Huvudstadsbladetia ja sitten pitkään Helsingin Sanomia. Hän olisi mielestään noussut huipulle taiteilijana, jollei olisi joutunut hankkimaan elantoaan kuvitustyöllä. Kirjailijana Tikkanen on erityisen tunnettu niin sanotusta osoitesarjastaan, joka koostuu viidestä muistelmateoksesta. Kukin niistä on saanut nimensä jonkin hänen asumansa osoitteen mukaan.

Täällä näet muutaman myynnissä olevan Tikkasen teoksen.

Henrik Tikkanen on sanonut, että kirjoittaessaan hän lepää piirtämisestä ja piirtäessään kirjoittamisesta. Lepäsikö hän siis aina vai oliko hän aina töissä? Energinen mies hän varmasti oli.

Taidan kokeilla tuollaista suhtautumista.



Uusin  blogikirjoitukseni Päivämies-lehden verkkosivuilla: Sukuni tarinat historian pyörteissä

Neitsytajo

Lukeeko joku mielellään ohjekirjoja? Minä en erityisemmin viihdy niiden parissa, mutta joskus vaivaudun tutkimaan sellaisia, kun todella haluan saada jonkin kapineen ominaisuuksia käyttööni.

En viitsinyt selvittää itselleni Föllari-järjestelmän käyttöä perinpohjin verkossa, joten marssin Fölin palvelutoimistoon torin nurkalle. Sieltä sain avun ja saatoin sitten tehdä neitsytajeluni föllärillä.

Sain selville, että en tarvitse kuukausilippua voidakseni käyttää pyörää pelkällä kortilla. Arvokortti ajaa saman asian. Ostin sellaisen ja siihen ladattiin 20 euron verran arvoa busseissa käytettäväksi. Sitten sain asiakastyöasemalla ostaa korttiini vuoden verran föllärikyytiä. Se oli hieman hankalaa, mutta onneksi sain apua. Ohjeessa neuvottiin luomaan seitsenmerkkinen salasana, mutta en millään onnistunut siinä. Kävi ilmi, että sen pitää oikeasti olla kahdeksanmerkkinen. Neuvojani joutui välillä turvautumaan paremmin asiasta perillä olevaan asiakaspalvelijaan.

Kuulin, että korttia pitää "vilauttaa" 30 sekunnista jopa kahteen minuuttiin. Jos kortti ei satu olemaan mukana, saan föllärin käyttöön puhelinnumerollani ja käyttäjäkoodillani. Minulle selvisi, miksi en ollut toissapäivänä löytänyt kaikkia etsimiäni pyöräasemia. Osa niistä tulee käyttöön myöhemmin. Pyörien saatavuutta ei voi vielä selvittää Reittioppaasta.

Kaupungintalon edessä olevalla pyöräasemalla oli telineet varmaan 20-30 föllärille, mutta melkein kaikki pyörät olivat käytössä. Hienoa, että järjestelmä on saanut heti suosiota. Yksi föllärifillari oli otettavissa, mutta ei ollutkaan. Ritsillä oleva tunnistinlaite sulatteli pitkään korttini tietoja ja totesi sitten, että pyörä ei ole käytössä.

Seuraavaksi kokeilin onneani Kristiinankadulla, jonka pyöräasemalla oli useita fölläreitä vapaana. Ensimmäisellä yrityksellä kävi samoin kuin edellisellä asemalla. Toinenkaan putkihepo ei innostunut kortistani, mutta näppäilemäni numerot se haukkasi sujuvasti ja suostui mukaani. Eräs toinen henkilö oli myös yrittämässä onneaan vanhalla Föli-kortillaan. Ei ollut onnistunut toisaalla, eikä tainnut sujua tässäkään.

Nyt minä pääsin tekemään tuttavuutta föllärin kanssa. Pyörä oli lujan tuntuinen ja rullasi sujuvasti. Vaihteet toimivat moitteettomasti. Hitaassa vauhdissa putkipolle tuntui kiikkerältä, mutta sellaisia kokemuksia minulla on kaupunkipyöristä muuallakin

Uusi keltainen ilmiö (bussit ovat ennestään keltaisia) loi sosiaalisuutta kaupunkiin. Eräs pariskunta
tuli kyselemään pyörästä, kun olin seisahtunut Sigynin luo tutkimaanlaivan remontoinnista kertovaa kylttiä. Sataman suunnallakin joku totesi ääneen ajoneuvoni kaupunkipyöräksi.

Jätin ajokkini Portsassa olevalle asemalle. Huomasin, että palauttamisessa on syytä olla tarkkana. Laitoin pyörän napahahloon ja työnsin lukkotangon paikoilleen. Pyörän tunnistuslaite ei kuitenkaan uskonut tulleensa palautetuksi. Se tuli kuitenkin uskoon, kun vähän asettelin fillaria.

Minä jäin asiasta hieman huolestuneeksi. Jos pyörä on yli viisi tuntia käytössä, rapsahtaa yliaikamaksujen lisäksi 80 euron sakko. Tarkistin tilini netissä, mutta ajot eivät näytä vielä kirjautuvan järjestelmään.  

Alku aina hankalaa, mutta kyllä tästäkin vielä hyvä tulee.

Fiksusti Föllärillä!

Vappuna saatiin Turkuun kaupunkipyörät. Kun Aurajoen lautta on nimeltään Föri ja Turun seudun joukkoliikennelaitos Föli, on täkäläinen cityfillari tietenkin Föli-fillari eli fölläri.

Numerot näppylöidään ja korttia vilautetaan takaritsillä.

Kolme vaihdetta riittää varmaan aika hyvin kaupunkialueella ajeluun.

Fölläriasemien verkosto näyttää aika hyvältä. Ei niillä tosin juuri keskustan ulkopuolella tulla ajamaan, koska ilmaisjakso on puoli tuntia eikä pyörää voi palauttaa kuin näille asemille.

Föli-kortilla pyöriä saa käyttää ilmaiseksi ellei ylitä puolituntisia. Yliajasta veloitetaan. Yhden ja kymmenen päivän käyttöoikeuksiakin myydään. Vuodeksi oikeuden saa neljällä kympillä.

Näyttävät aurinkopaneeleilta.

Kaupunkipyörät ovat täällä kokeilussa, mutta uskon niiden tulleen jäädäkseen.

Minunlaiselleni laiskalle tumpelolle kaupunkipyöräjärjestelmä on loistojuttu. Inhoan pyörän rassaamista ja renkaiden vaihtoa. Nämä tulevat olemaan käytössä talvellakin ja niihin muistaakseni laitetaan talvirenkaat.

Veikkaan, että tulevaisuus kaupunkipyörät sähköistetään.

Pientä alkukankeutta tuntuu olevan. On ilmennyt teknisiä ongelmia, mutta ne on luvattu hoitaa. Minusta vaikuttaa siltä, että fölläriasemia ei ole kaikkialla, missä kartan mukaan pitäisi olla. En löytänyt verkosta tietoja mahdollisesta asteittaisesta laajentamisesta. Reittioppaassa pitäisi näkyä saatavuustilanne kullakin asemalla, mutta en onnistunut löytämään. Eiköhän nämäkin asiat selviä.

Olenko minä eläin?

Silloin tällöin kuulee sanottavan, että ihminen on eläin. En kuitenkaan muista kuulleeni pohdintoja siitä, mitä siitä seuraa, jos ihminen oletetaan eläimeksi muiden eläinten joukossa.

Toki ihmisen fysiologiassa ja varmaan älyllisyydessäkin on samankaltaisuutta eläinten vastaaviin.

Jos ihminen rinnastetaan eläimiin, eivätkö silloin esimerkiksi Ranskan suuren vallankumouksen perinnön kiteyttävät arvot vapaus, veljeys ja tasa-arvo päde myös ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin? Voisimmeko enää syödä eläinten lihaa tai vaikkapa kananmunia? Eikö pedoilla olisi  oikeus syödä ihmisiä kuten me syömme kanaa ja kalkkunaa?

Kultainen sääntö on ehkä maailman tunnetuin eettinen periaate, joka ilmenee eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."

Vaikuttaa siltä, että eläinten rinnastaminen ihmisiin tekisi tyhjäksi jotakin hyvin olennaista maailman uskonnoista. Minusta tuntuu siltä, että ihmisen pitäminen eläimenä edellyttää ateismia. Kuitenkin ateistitkin pitävät kiinni eettisistä periaatteista. 

Minä en pidä ihmistä eläimenä, koska olen uskovainen. Ei eläimiäkään silti saa kohdella miten vain. 

Huomaan avanneeni Pandoran lippaan. Ajatus ihmisestä vain eläimenä tuntuu pelottavalta.

Uniformut ja muut uniasut

Uniformuasut kertovat kantajiensa kuuluvan johonkin tiettyyn joukkoon. Näin vappuna opiskelijat pukeutuvat haalareihin, jollaisia en muista minun nuoruudessani käytetyn. Oletan, että asuissa olevat tarrat ovat sponsoreiden mainoksia. Ilmeisesti rahaa on kerätty haalareiden hankintaan. En edes tiedä, ovatko haalarit ylioppilaskuntien vai yksittäisten opiskelijoiden omaisuutta.

Uniformut ovat viestintää. Sinisiin pukeutuneet poliisit luovat turvallisuutta ympäristöön. Sodan makaaberiin traditioon kuuluu osoittaa pukeutumalla kumman puolen joukkoihin kuulutaan. Näin tiedetään keitä ammutaan ja keitä ei. Aina ei ole ollut varoja uniformuihin, joten käsivarsinauha tai vastaava on saanut riittää. Nykyään sota-asuilla pyritään olemaan erottautumatta maastosta.

Rakuunojen eli ratsumiesten housujen perinteinen väri on punainen. Ennen ei ilmeisesti ajateltu erottuvuuden merkitystä taistelutilanteissa. Ei kaivauduttu juoksuhautoihin vaan marssittiin rivissä kohti vihollista.

Ylioppilaslakit ja ammatillisiin koulutuksiin liittyvät hatut ovat myös viestintää. Ennen vanhaan ylioppilaslakkia saatettiin käyttää muulloinkin kuin vappuna.

En muista käyttäneeni muuta uniformuasua kuin armeijan vetimiä ellei lukion vanhojen päivän asua lasketa mukaan. En ole toiminut koskaan ammatissa, joka olisi edellyttänyt uniformun käyttöä. Liike-elämässa kuitenkin pukeuduin siten kuin tapana oli. Ehkä solmiota, pikkutakkia ja suoria housuja voidaan verrata uniformuun.

Opettajat pukeutuivat ennen samalla tavoin kuin liike-elämän palveluksessa olevat. Villapaita tai muu pusakka saattaa olla nykyään yleisin asu opettajainhuoneissa. Minä käytin opettajana pikkutakkia. Se saattoi ainakin osittain johtua tottumisesta ja siitä, että koin sen luontevaksi kauppaoppilaitoksen opettajan asuksi. Solmion jätin jossakin vaiheessa pois.

Ylioppilaslakki minulla on ollut, mutta se lienee kadonnut tai heitetty pois. En muista käyttäneeni sitä koskaan vappuna.

Uniformu sopisi hauskasti yöpuvun nimitykseksi. Pyjamaan pukeutuminen kuuluu iltarutiineihin. Ehkä sillä on oma merkityksensä siirryttäessä levolle. Jospa uni tulee paremmin, kun on uniasussa.

Ymmärtääkseni kaikki eivät käytä yöpukua vaan alusasua nukkuessaan. Minulla on taipumus välttää rutiineja ja tuo voisi olla yksi tapa oikaista. Kun olen lapsesta asti tottunut käyttämään yöpukua, en osaa siitä tavasta enää luopua.