Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Mikä ihmeen sammas

Minut varustettiin eilisiltana sellaisella latauksella, että sain unohtaa sänkyspekulaatiot, kun uni tuli, vei ja kantoi varhaisaamuun asti. Pommi on tosin pitänyt minut uneliaana myös koko aamupäivän.

Tämän ylimääräisen sairaalakeikkani syy on se, että olin saanut infektion, joka ilmeni sammaksena suussani. Sammas on suun pinnoille ilmestyvää valkoista peitettä. Infektion ei tarvitse olla tullut ulkopuolisisesta lähteestä. Sellainen tuntuu voivan syntyä tyhjästäkin.

Infektioni parannetaan antibioteilla, jotka saan tiputtamalla.

Minun seuraavan varsinaisen hoitokierroksen on määrä alkaa ensi viikon alussa. Sen alku voi viivästyä, jos infektioni ei ole vielä täysin parantuntut.

Viikonlopuksi tarjoilevat sellaista lomaa, että jokaisena päivänä pitää käydä sairaalassa tiputuksessa ja lisäksi pitää sitoutua juomaan kolme litraa nestettä päivässä. Kuulostaa miltei samalta kuin olisin sairaalassa. Taidan pysyä tämänhetkisessä kotipesässäni eli sairaalassa ja vierailla täältä sunnuntaina pikkuisten synttäreillä.

Ei kommentteja: