Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 10. huhtikuuta 2014

Syöpä häiritsee opiskelua

Tänään 10.4.2014 maalattu teos
Kävin aamulla Hertsikan sairaalassa verikokeessa. Tällä kertaa menin bussilla ja tulin takaisin jalan. Oli mukava todeta, että jaksoin hyvin kävellä. Matkaa tuli parisen kilometriä.

Kun olin taannoin niin huonossa kunnossa, että portaiden nousu ulkona sai minut uupumaan, olen päätellyt, että hoidot eivät ilmeisesti vie peruskuntoa. Varmaankin valkosolujen väheneminen saa aikaan sen, että tuntee itsensä hirvittävän väsyneeksi ja voimattomaksi. Kun tilanne paranee niiden suhteen, kuntokin palautuu.

Menen tänään illalla Syöpäklinikalle. Saan toisen kierroksen myrkyt suoniini. Saan tälläkin kertaa metotraktaattia. Saatan olla ensi viikolla huonossa kunnossa. Pelottaa.

Olen varmaan maininnut, että olen toinelta ammatiltani kuvataiteilija. Koen sen alan niin haastavaksi, että siinä ei tunne itseään varmaan koskaan valmiiksi. Sain vuonna 2010 valmiiksi aiheesta toiseen asteeseen rinnastuvan kuvataiteilijan tutkinnon. Olen oppinut asiaa lisää osallistumalla TaiK:in avoimen kursseille.

Minulla on jäänyt kaksi Taideteollisen korkeakoulun kurssia kesken sairastumiseni vuoksi. Olen istunut luennoilla viime syksystä alkaen kursseilla "Taidehistoria II" ja "Taide jälkeen 1945". Näitä ei ole ollut tarjolla siten, että työssä käyvän olisi helppo osallistua, mutta työnantajani onnistui ystävällisesti järjestämään oppituntini tälle lukuvuodelle siten, että pääsen kursseille.

Kurssit ovat koulun tavanomaisia kursseja, mutta niihin voi osallistua koulun avoimen yliopiston kautta. Yritin vuosia sitten suorittaa Taidehistoria kakkosta kirjatenttinä, mutta tuntui ylivoimaiselta. Aloin kirjoittaa aiheesta blogia oppiakseni asiat paremmin.

Ehdin istua suurimman osan luennoista. Olen ollut yhteydessä kurssien opettajaan ja asiat voidaan hoitaa loppuun kunhan tervehdyn.

Kaivoin taideblogini "Taidehistoriaa ja muutakin havinaa" naftaliinista ja tein uuden päivityksen. Voisin kirjoitella tätäkin blogia silloin, kun olen riittävästi voimissani. Tervetuloa lukemaan sitäkin, jos aihe kiinnostaa.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Heikki, Olet minun yksi paras työ-kaveri. Toivon että parane pian! Kaikkia hyviää toivottelen! T: Fuzul

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Fuzul lämpimästä viestistäsi. Terveisiä perheellesi!