Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ajankulua on löytynyt - yllättävääkin

Vanha Vpl. Pyhäjärven kartta
Ei ollut hääppöinen yö. Heräsin monta kertaa ja tunsin itseni huonovointiseksi. Pääkin oli kipeä. Mustarastaita ei ollut olemistani piristämässä, kun odottelin Panadol Forten vaikutusta. Huonoon oloon liittyy nälän tunne. Söin banaanin ja jäätelöä. Banaani on aavistuksen ärhäkkää, mutta kylmän juotavan kanssa menee. Jäätelöä söin suoraan paketista. Se on itsessään kylmää - vähän liiankin - ja tasaisen makeaa. Siinä ei taida olla ärsyttäviä happoja. Energiapitoista syötävää. Aika imelä ateria tämä oli. Otin myös pari Primperaania, jonka pitäisi ehkäistä huonoa oloa.

Kuuden tienoissa söin viiliä ja lisää jäätelöä. Viili on suosikkiruokaani. Se on ruokavaa ja ei niin imelän tuntuista, vaikka sokerilla maustankin.

Kahdeksalta pystyin syömään kaksi voileipää. Kauratyynyt ovat niin pehmeitä, että varovasti mussuttamalla menevät. Otin Ranixalin, joka suojaa närästystä vastaan ja Mycostatiinia, joka hoitaa suutani.

Olen nähnyt jatkounta. En edes muista milloin teema alkoi. Olin osallistumassa taideprojektiin, jossa oli useita tekijöitä mukana. Kävin ensin tapaamassa yksittäistä ohjaajaa. Kullakin oli lähtökohtana ehkä noin 2 x 1,5 metrin paperiarkki. Se oli tuntunut hyvältä ajatukselta, mutta jokin keskusteluissa tökki. En muista mikä. Paperi piti muistaakseni rypistää jotenkin osaksi teosta. No kyllä sellaisen olisi sopinut.

Jossakin vaiheessa olimme hienostoravintolassa, jossa oli pari rikasta kantapeikkoa, jotka taisivat tavata seurustella vanhan kulttuurieliitin kanssa. Joku nimekkään tuntuinen taiteilijakin oli kerran paikalla.

Välillä ravintola muuttui kirjakaupaksi ja olin yhtäkkiä osa tiimiä, jonka piti luoda eri tuotteista mielenkiintoisia yhdistelmiä.

Sitten palattiin tekemään taidetta. Ohjaajat olivat vaihtuneet. Yhden tunsin nimeltäkin, etabloitunut taiteilija. Nyt kuulosti siltä, että minun ajatukseni eivät kelvanneet mitenkään. Tila oli avara. TaiK:ia se oli, mutta ei tunnistettavaa. Jotenkin räväkän sorttista tuotoksen piti olla, mutta kuitenkin minulle sopivalla tavalla. Jotain outoa vastahankaa siinä oli. Varmaan jotakin informalismin henkeä, 70-luvun ituja tai muuta sellaista siinä tuntui olevan.

Kun seuraavan kerran tulin taidetyömaalle, se oli muuttunut Stockmannin osastoksi ja paikalla oli henkilö, joka jollakin tavoin rinnastui Rafaela Seppälään. Luontuu hyvin, koska tuntui olevan Stockmannista kysymys, ja hänhän on muutoinkin syvällä sisällä taide-establismentissa. Hän esitteli tilaan aseteltuja tekstiilejä, jotka saattoivat olla taideteoksia. Olivat kauniin värikylläisiä, itämaissävyisiä, mutta eivät todellakaan radikaaleja.

Siihen jäin miettimään omaa osuuttani. Saa nähdä, seuraako jatkoa. En ole varma, olivatko ravintola- ja kirjaosuudet kokonaisuuden lomassa vai olisinko nähnyt ne jo aikaisemmin.

Murehdin eilen ajankulun hitautta. Sain sitten kiinnostavaa puuhaa, jota jaksoinkin aikapitkään. Luin eräästä julkaisusta, että GoogleMapsin kamera-autot ovat päässeet viime syksynä ajelemaan isäni synnyinpitäjään Vpl. Pyhäjärvelle, joka on Karjalankannaksella. Tuloksetkin olivat jo netissä. Huristelin pitkin Rantakylän ja Riiskan teitä. Kävin viimeksi Pyhäjärvellä kaksi vuotta sitten kesällä. Pitäjä löytyy GoogleMapsista haulla Vpl. Pyhäjärvi.

Yritin tunnistaa Rantakylässä isäni kotitalon paikkaa, mutta en onnistunut. Voiko maisema muuttuua niin paljon kahdessa vuodessa? Yksi tunnusmerkki on tontilla oleva suomalaisten ajoilta peräisin oleva sähkötolppa, joka oli talon vieressä. Sähkö tosin tuli vain siihen tolppaan saakka. Isäni kotona ei ollut sähköjä. Saattoi olla myös puhelintolppa. Yksi ehdokas on paikka, jossa Googlen kuvassa oli uudempi tolppa vastaavalla kohdalla. Ehkä se on vaihdettu tällä välin.

Riiska on kylä, jossa ukkini sukuhaara ehti elää parisen sataa vuotta ennen evakkomatkaa. Siellä pääsin hyvin lähelle ukkini kotitaloa, joka on edelleen olemassa, mutta pusikot estivät näkemästä taloa suoraan kuvissa.

Sain sitten muutakin ajankulua. Mainitsin jo edellisessä postauksessa ystävästämme, joka tuli kylään. J-poikamme tuli myös vaimoineen ja lapsineen vierailulle. Siinä se ilta kuluikin tutussa seurassa. Luin vanhimmalle lapsenlapselle Patua ja Tatua.  Vanhemmat alkoivat tehdä lähtöä ennen kuin kirja oli luettu ja niinpä joululahjaksi saamani eepos lähti lainaksi, koska kyseinen lapsenlapsi on hyvin päättäväinen nuorimies.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Törmäsin tänään blogiisi blogilistan kautta ja parin ensimmäisen teksin jälkeen olin jo ihan koukussa kirjoitustyyliisi. Tovi vierähti mutta sain kun sainkin luettua kaikki tekstit läpi. Kiitos että jaksat kirjoittaa! Jään seurailemaan. Hyviä vointeja ja kevättä!
-JK

Heikki Honkala kirjoitti...

Hei JK ja kiitos mukavasta palautteestasi! Oikein hyvää kevättä sinullekin!