Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 5. elokuuta 2014

Outoja oireita

Minun oli pitänyt käydä eilen verikokeessa  PET/TT-kuvausta varten. Unohtui, jotenkin kuvittelin, että kävisin ennen kuvausta. Käväisinkin Syöpäklinikan labrassa ennen kuvausta aamulla. Ilmeisesti kelpasi, kun asiaa ei kommentoitu.

Sain taas kuvausmömmöjä suoneeni. Niiden leviämistä piti odotella noin tunti. Mukava, kun pystyvät sairaalassa järjestämään intiimin tilan nukkumista varten. Verhot kiinni ympäriltä ja valot pois. En tosin tainnut saada unta. En ole ihan varma.

Kanyylin asettamisessa oli taas ongelmia. Suoni oli kova. Kuulin hoitajalta, että sytostaatit kovettavat niitä. Kuinkahan paljon minulla on vielä sytostaatteja sisälläni.

Sitten liukumaan edestakaisin futuristisen laitteen sisällä. Yhdessä kohtaa aivastin. Piti olla liikkumatta. Hoitaja kommentoi, että tuli pahaan paikkaan. Tarkistivat kuvauksen jälkeen, että kuvista tuli hyvät. Onnistuivat. Ei tarvinnut lähteä uudelle liukumatkalle.

Oikean käden peukalon kynsi on ruvennut rappeutumaan ja siihen on tullut painauma. Kysyin parilta hoitajalta sairaalassa, johtuuko tämäkin sytostaateista. Eivät osanneet sanoa. Nyt olen huomannut saman ilmiön alullaan myös oikean käden keskisormen kynnessä.

Tänään olen virkeämpi, vaikka sain unen viimeyönä vasta aamuyöstä.

8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Sairauden aikana on sekä hyviä että huonoja päiviä.
Kysy ihmeessä että kuka olis sairaanhoitoalalla erikoistunut tähän kynsiongelmaasi,että saisit apus siihen. Jostakihan sen täytyy johtua. Ja kun syy löytyy niin toivottavsti saat apua siihen.
Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Hyvää loppukesän jatkoa!
Terv. Kerttu

Anonyymi kirjoitti...

Meidän pojalla meni myös kynnet oudoiksi sytostaateista. Kysyin ihotautilääkäriltä asiaa atopiakontrollissa mutta ei osannut vastata. Arveli veikkaukseni oikeansuuntaiseksi. Nyt neljä vuotta myöhemmin kaikki kynnet ok.
T.äiti77

Anonyymi kirjoitti...

Olet niin positiivinen! Siis muutenkin kuin säteilymielessä :) Minulla myös meni kynnet oudoksi sytostaateista. Ja pet-pömpeli tuttu.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos viestistäsi Kerttu! Hoidoista ja sairaudesta taitaa johtua. Kuulemma kun kasvavat, palautuvat normaaleiksi.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos äiti77 viestistäsi! Sanomasi vahvistaa tietoa siitä, että on ohimenevää.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitso Anonyymi mukavasta palautteestasi! On se PET/TT-laite tosi futuristinen vehje.

Anonyymi kirjoitti...

Sytostaatit kynnet syövät, kynnet saattavat irrotakin kokonaan, mutta älä huoli, uudet kasvaa tilalle :) Lepäile, keräile voimia, puuhaile jaksamisen mukaan. Hitaasti hyvä tulee :)

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Anonyymi lämpimistä sanoistasi!