Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 21. helmikuuta 2015

Rakkautta ensi silmäyksellä


Tänään on sateinen päivä. Sopii minulle. Voin pitää lepopäivän ja kerätä voimia huomiselle paluumatkalle. Työviikkokin alkaa heti perään.

Tänään voisin käydä kokeilemassa Segwayta, tuota näppärän näköistä kaksipyöräistä ajoneuvoa. Rannan tuntumassa on paikka, josta pääsee mukaan ryhmäajelulle. Tällaisella vehkeellä ajateltiin aikoinaan ratkaista kaupunkien ruuhkaongelmat. Kumma, että käyttö tuntuu rajoittuneen turistihuviksi. Ehkä sen outous vieroksuttaa, pelottaakin.

Eilinen päivä oli antoisa. Kiitoksia kovasti H:lle ja J:lle, jotka kuljettivat meitä paikasta toisaan ja olivat päivän suunnitelleet. Oli mukava tutustua ja viettää aikaa yhdessä. H ja J ovat tehneet radikaalin ratkaisun. Heillä ei ole asuntoa Suomessa ollenkaan. He ovat asuneet täällä neljä-viisi vuotta ja tuntuvat viihtyvän.

Tämä viikko on ollut pieni raapaisu, mutta elämyksellinen. Ranskan Rivieran kaupungit ovat sykkivä helminauha Välimeren pohjoisrannalla. Selustassa maa ulottuu ylemmäksi ja tukee maaseutuna kaupunkimaista rannikkoa. Luonto näyttää eksoottiselta pohjoiseen maisemaan tottuneissa silmissä.
Tänne täytyy tulla uudestaan. Olisiko tämä rakkautta ensi silmäyksellä.

Kaupungilta löytyy maalauksellisia näkymiä. Siinäkin mielessä paikka kiehtoo.

Ei kommentteja: