Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Nopea muutos yllätti

Olen kertonut nukkuvani pari tuntia normaalia enemmän ja ajatellut sen johtuvan Mirtazapinista, jota käytän Stellan ohessa unilääkkeenä. Yhdistelmääni kuuluneesta Tenoxista olen jo päässyt eroon.

Yksi köynnöskärhöistämme on alkanut tuottaa suuria kukkia

Minua on harmittanut, kun kun olen menettänyt pitkien yöunieni vuoksi osan aktiivisesta päiväajastani. Puuhailen mielelläni kaikenlaista, eikä aika tahdo riittää. Illalla on otettava rauhallisesti nukahtamisen varmistamiseksi. Olen lisäksi ollut jotenkin kaavamainen. Olen ollut hyvin huolissani muistamattomuudestani. Joudun etsimään sanoja, jotka minun pitäisi muistaa.

Otan nyt iltaisin nukahtamattomuuteen yhden Mirtazapinin ja 3/4 Stellaa. Tämä annos on riittänyt. Pudotan pian Stellan puolikkaaseen.

Tilanne muuttui paremmaksi yhtäkkiä. Heräsin loppuviikosta yhtenä aamuna seitsemän jälkeen ja tunsin itseni virkeäksi. En jatkanut viime aikoina tavanomaisia aamu-unipätkiäni. Jaksoin ihan hyvin sen päivän ilman päiväunia.

Päätin toipua "aikaerosta". Olen jatkanut varhennetuksi aamunousuja, eikä minun ole tarvinnut aikaistaa nukkumaan menemistä eikä minun ole tarvinnut turvautua päiväuniin.

Pitkäunisuus ei taidakaan johtua Mirtazapinista.

Unilääkkeillä on tunnetusti haitallisia sivuvaikutuksia. Näistä käyttämistäni tavallisimpia ovat seuraavat:

  • Tenox: tunne-elämän latistuminen, sekavuus, uneliaisuus, tarkkaavaisuuden heikkeneminen, liiallinen rauhoittava vaikutus. 
  • Mirtazapin: ruoka: ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu, väsymys ja uneliaisuus, päänsärky, suun kuivuminen. 
  • Stella: huonomuistisuus ja epätavallinen käytös, pahenevat uniongelmat, aistiharhat. 

Nuo sivuvaikutukset esiintyvät korkeintaan yhdellä henkilöllä kymmenestä. Sekakäytössä todennäköisyys luultavasti nousee merkittävästi. Ei ihme, että uni on maistunut ja muistaminen ollut hankalaa. Minun on ollut myös hankala hahmottaa asioita.

Olen onnellinen siitä, että lääkekierteen alasajo on sujunut näin hyvin. Tunnen voimaantuvani.

Aion pitää nyt huolta, että herään samaan aikaan aamuisin, ehkä puoli kahdeksalta. Kun unta rajataan näin, nukahtamisen pitäisi helpottua iltaisin. Toivottavasti unilääkityksen alasajo jatkuu yhtä suotuisasti.

Ei kommentteja: