Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Tasan neljä vuotta siirteen saamisesta

Olen neljävuotias. Näin on siirteen saaneilla tapana laskea uutta elämää. On ihmeellisitä, että olen täällä ja näinkin hyvässä voinnissa. Kuulin hematologilta ennen siirteen saamista, että ennusteeni on huono. Ennusteet ovat tilastollisia todennäköisyyksiä. Yksilötasolla voi tapahtua mitä vain, kuten tapaukseni osoittaa.

Kirjoitin uutena syntymäpäivänäni kolme juttua blogiini. Minua hämmästyttää nyt, miten jaksoin kirjoittaa ja puuhailla muutakin noin ahkerasti. Tuntuu etten ole nyt läheskään noin aikaansaava. Tosin nyt käyn ahkerasti lenkkeilemässä. Kuten olen tainnut aiemminkin todeta, kirjoittaminen piti minut mitä ilmeisemmin elämässä kiinni raskaiden hoitojen aikana.

Kuvaan ensimmäisessä artikkelissani Tänään on 0 eli uusi syntymäpäiväni miten ensimmäinen siirre annettiin ja miten siirre on todennäköisesti otettu luovuttajalta. Toisessa samanpäiväsessä tekstissäni   Näin kantasolusiirto tapahtui kerron lisää siirtotapahtumasta. Olen liittänyt artikkeliin kuvia käytetystä kalustosta. Kolmannessa jutussani Taideresidenssi toimii hoitojen lomassa kerron taiteellisista puuhistani edellisenä päivänä.

Olimme tänään viettämässä kakkossynttäreitäni aurinkoisessa Naantalissa. Nautimme annokset paikallista jäätelöä ja kävelimme satamassa. Päivä oli varmaan yksi kesän parhaista. Oli aurinkoista, mutta ei liian kuumaa.





"Porin mummoni" isä on varmaan päässyt ripille kuvissa näkyvässä kirkossa.

Ei kommentteja: