Kerroin eilen, mikä asia on kohdallaan. Nyt marisen. Ulkona kulkiessa ojentelen ja koukistelen oikeaa kättäni sinne ja tänne.
Olkavarressani ja selässäni on yhä kipupiste. Joudun etsimään kädelleni sellaista asentoa, että kipu ei tuntuisi. Välillä sellaista ei tahdo löytyä. Kun saan käden sopivaan sojotukseen, on rauha maassa vähän aikaa, mutta usein jomotus palaa pian.
Suren, kun en voi käydä lenkillä enkä pyöräilemässä. Kävellessä vaiva on ärtyisä ja pyöräilyasento tuskin sopii. Nyt kun olen selälläni sängyssä tätä kirjoittamassa, kipua ei juuri tunnu.
Taideaskareissa asennot ovat aika sopivia. Kun mieli on keskittynyt, pieniä häivähdyksiä ei ehkä huomaa.
Vaiva aaltoilee. Sängyssä on välillä runsaasti asentovaraa, mutta välillä on huidottava. Ulkona kävellessä ei lomahetkiä tunnut olevan.
Onneksi käsivarren puutuminen on vähentynyt. Nahan alla ollut rima on hapertuneempi.
Olen saanut elää lähes ilman kipuja. Pistelty minua on paljon viime vuosina, mutta ne kivut ovat tilapäisiä. Olkapää oli joskus jäässä, mutta venyttely pitää vaivan poissa.
Vaimoni on ollut kipujen vanki vuosikymmenien ajan. Toivoisin oppivani oman vaivani kautta tukemaan häntä, mutta en ainakaan vielä tunne edistyväni.
Geelit eivät toimi eikä särkylääkkeet auta. Kun olen kärsinyt kuukauden, soitan hemapolille. Minut ehkä passitetaan hermoratautkimukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti