Olin jonkin aikaa melko varma, että minulla on Altzheimerin tauti. Tuntui, että elän tavallaan lopun alkua. Kognitiiviset kykyni heikkenevät, tulen vähitellen avusta riippuvaiseksi ja joudun lopulta laitoshoitoon, jossa olen todennäköisesti kuolemaani saakka. Minulla on ehkä 10 vuotta jäljellä. Tulevaisuuden visioni oli ankea. Elämänhaluni väheni. Tuntui, ettei kannata lenkkeilläkään.
Koen itseni nyt vapautuneeksi, vaikka tunnistan yhä itsessäni kognitiivisia oireita. Ehdotin neurologille, että minulla on mahdollisesti Altzheimer, mutta se on aivan alkuvaiheessa. Hän ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle.
Tulevaisuus on taas avoimena edessäni. Elämä tavallaan menee lineaarisesti eteenpäin. Se on normalisoitunut. Olen toki ehtoopuolella, mutta jäljellä oleva elinaikaa on vaikea arvioida.
Voi olla, että oireeni liittyvät nukahtamislääkkeiden käyttöön. Stellaa ei pitäisi ottaa yhtä tablettia enempää. Toistaiseksi tarvitsen vähintään puolitoista. Eilen otin vielä puolikkaan tämän päälle. Tämä rimpuilu nukahtamislääkkeestä irti on kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Saan olla kiitollinen synkän Altzheimer-pilven väistymisestä. On mukavampi elää, kun tulevaisuus on arvoitus. Toki pieni epäilys tulee välillä mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti