Karjala takaisin?

 

Isäni oli evakko, sukujuuret luovutetussa Karjalassa, syntynyt saunassa kotitilallaan, joka rajoittui Laatokkaan. 

Kun Putin hamuaa entisiä Venäjän/Neuvostoliiton alueita takaisin, voisi perustellusti vaatia häneltä Neuvostoliitolle luovutettuja alueita takaisin. 

Tunteita tuollainen epätodennäköinen rajamuutos voisi liikuttaa, mutta järki sanoo, että tilanne sopii jäädä silleen. 

Kuva Tatiana S. Pixabaystä
Laatokka

Vaikka puolet juuristani on luovutetulla alueella, en ole itse syntynyt enkä elänyt siellä. Merkittävälle osalle nykyisistä asukkaista se on synnyinseutua. Heilläkin on oikeus kotiseutuun. 

Olen käynyt kolme kertaa isäni kotiseudulla. Isäni kotia ei enää ole, mutta hänen isovanhempiensa tila on yhä käytössä. Päärakennus on ollut suurin piirtein vanhassa kuosissa. Se oli tosin jaettu kahdeksi asunnoksi. Olen nähnyt läpikotaisin kuluneet tapetit kamarin seinällä. Ne ovat sukuni ajoilta. Myöskin sukuni aikainen ulkovessa on ollut yhä käytössä. Isomummoni käyttämä piisi on myös ollut entisellään. 

Viimeisimmällä matkalla saimme todeta, että talosta oli pantu puolet uuteen kuosiin (kts. kuva ylhäällä). Juuri se puoli, jossa oli jäljellä sukuni elonmerkkejä. 

Olisin halunnut saada paremman yhteyden isäni synnyinseudun nykyisiin asukkaisiin, mutta valitettavasti englannin kieltä taidetaan osata heikosti. Venäjää en osaa, enkä viitsi tähän tarkoitukseen opetella. 

Taustastani johtuen Karjalan pakkoluovutus on minullekin jonkinlainen trauma. Nuorimmissa sukupolvessa asia tuskin on ongelma. Karjalan osuus lastenlasteni juurista on jo aika vähäinen. Heidän isopappansa evakkous luultavasti jää heille aika kaukaiseksi asiaksi. 

Isäni alkuperäinen sukunimi oli Kukko. Suvun perinnettä edustaa Kukkojen sukuseura. Valitettavasti nuoret polvet eivät ole erityisen kiinnostuneita toiminnasta. Se on oikeastaan ymmärrettävää, koska heidän kuuluukin katsoa eteenpäin. Toivottavasti ensi vuodelle suunniteltu sukukirjan kolmas versio lisää kiinnostusta. 

Olen hyvin surullinen siitä, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt huonossa jamassa. Hyökkäys Ukrainaan on törkeä teko, eikä Suomen ja suuren naapurimme välit ehkä parane minun elinaikanani. Sympatiani ovat tietysti Ukrainan puolella. 

Olisin toivonut, että suomalaisten ja venäläisten välinen kanssakäyminen olisi lisääntynyt ruohonjuuritasolla. Minkäs teet?

Olen yllättynyt, että Karjala-kysymys on tätä kirjoittaessani tuntunut kipeämmältä kuin luulinkaan. Siitä huolimatta Suomen on viisasta keskittyä nykyisen tilanteen vaalimiseen. 

Toivottavasti naapurisuhteet saadaan Suomen tulevasta Nato-jäsenyydestä huolimatta jonakin päivänä asiallisiksi. Se edellyttää kuitenkin vastavuoroisen luottamuksen palautumista. Se aika voi olla kaukana.