Nuorehko, asiantunteva opas esitteli tänään kansallispyhättöämme. Meitä enemmän tai vähemmän harmaita panttereita oli kohtuullisen kokoinen lauma kuulolla.
Kuulimme, että "kaikkein pyhimmässä" oleva Ekmanin taulu, jossa Agricola luovuttaa suomentamansa raamatun Kustaa Vaasalle, on mielikuvituksen tuotetta. Tällaista ei ole oikeasti tapahtunut. Toki Suomen uskonpuhdistaja raamatun käänsi kotokielellemme.
Kirkon reunamilla olevia kappeleita ei enää tarvittu reformaation jälkeen, koska pyhimykset eivät enää merkinneet mitään. Kirkko pystyi hankkimaan varoja myymällä näitä hautakappeleiksi averiäille suvuille. Suurin osa vainajista makaa lattian alla. Kirkossa on ruumiita tai mitä niistä nyt on jäljellä 4.500 kappaletta.
Minä ja eräs punapipoinen nainen esitti kysymyksiä. Hän tuntui olevan keskivertoa enemmän jyvällä historiasta. Hän oli kasvoistaan erityisen voimakkaasti ruskettunut.
Saimme kuulla, että Erik XIV ei löytänyt millään aatelista vaimoa itselleen. Kukaan ei suostunut. Voi olla ettei vasta muodostumassa oleva valtio pohjolan perillä ei kiinnostanut ulkomaisia potentiaalisia kuningattaria. Niinpä Erik teki mistresistään Kaarina Maununtyttärestä puolison ja kuningattaren. Täällä tämä nyt lepää.
Mainitsin oppaalle tolpassa olevasta voitelumerkistä ja kysyin, eikö niitä pitäisi olla enemmän. Kuulin, että vain kaksi kuudesta on säilynyt. Näistä merkeistä kiinnostuin, kun näin niitä Ranskan vanhoissa kirkoissa.
Hakkapeliittoja johtanut Torsten Ståhlhandske lepäsi arkussaan omalla paikallaan.
Kierroksen jälkeen lähdin tutustumaan toisella sivuparvella olevaan museoon. Punapipoinen tuli myös. Juttelimme esillä olevista esineistä.
Turun palosta selviytynyt Ruuth-suvun hautajaisvaakuna 1500-luvun lopusta.
Päivittelimme miten vähän tällaisista kierroksista jää mieleen, ehkä 20 prosenttia. Hyvä edes, jos sen verran.
Vaimo odotti alhaalla. Ajoimme kotiin lepäämään.
Voimaannuttuani lähdin tavanomaiselle kävelylenkilleni.
Suomen Joutsenen ja Sigynin välillä on penkkejä.
Kun lähestyin yhtä niistä, näin sillä istumassa miehen ja naisen. Mies, joka näytti jotenkin suttuiselta Jope Ruonansuolta, nosti kätensä. Pyysivät kahta savuketta.
Levitin käsiäni ja mutisin, että en polta.
Mutta mutta ....
... nainen oli sama, jonka kanssa olimme ihmetelleet tuomiokirkon museon tavaroita.
Minkälaisen tarinan tästä voisi kehittää? Mitä ehdotat?
Ehkä olen erehtynyt.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti