Idylli

Meillä olisi ollut Oulun seudulla useita kyläilypaikkoja. Ratkaisimme asian siten, että ilmoitimme milloin olemme tavattavissa Villa Eevilässä. Toimi hyvin. Istuimme kuin kotonamme tutussa seurassa Eevilän viihtyisässä salissa.

Viehättävän jugendtalon on rakennuttanut rautateiden linjakasööri Gustav Tallqvist häälahjaksi pojalleen Axelille ja tämän vaimolle Eville runsas sata vuotta sitten. Pitkän hiljaiselon jälkeen talossa toimii nyt kahvila, joka soveltui mainiosti tapaamispaikaksemme.

Siltarumpua ja suuria linjoja

Poliitikkoja syytetään siltarumpupolitikoinnista, millä tarkoitetaan kotiseudun etujen ajamista. Minun on vaikea sanoa, tapahtuuko tällaista erityisen paljon valtakunnan edun kustannuksella ja päinvastoin.

Olen ajanut Turusta Jyväskylän kautta Oulun liepeille. Minusta on hämmästyttävää, että etelää ja pohjoista yhdistää pääväylänä vain kinttupolku. Tarkoitan nelostietä Jyväskylän ja Oulun välillä. Kaksikaistainen tie on aika kapea nykykäyttöön. Alkumatkalla oli kohtuullisesti ohituskaistoja, mutta sitten ne loppuivat. Tie oli paikoin huonossa kunnossa.

Nelostie kulkee yhä muutamien kirkonkylien läpi, mikä hidastaa matkaa.

Minulle henkilökohtaisesti asialla ei ole suurta merkitystä, mutta ajattelen, että tien parantaminen olisi sekä valtakunnan että paikallisten kuntien etu. Rahasta on tietysti pulaa, kun valtiovelkaa kellistetään, mutta nelostielle voisi minusta antaa prioriteettia

Vaaran vuodet?

Minua on kiinnostanut sodanjälkeinen aika, jota on kutsuttu vaaran vuosiksi. Minulla on nyt meneillään Jukka Seppisen teos Vaaran vuodet? Suomen selviytymisstrategia 1944-1950.

Noina vuosina pelättiin, että kommunistit tekevät vallankumouksen Neuvostoliiton tukemana. Seppisen mukaan Neuvostoliitolla ei kuitenkaan ollut tuollaisia aikeita. Suurvalta oli ilmeisesti ensi sijaisesti kiinnostunut siitä, että Suomi pystyy toimittamaan vaaditut sotakorvaukset.

Suomi oli sodan jäljiltä resuinen maa, mutta niin oli moni muukin. Valvontakomissio vahti Suomea. Länsivaltojen edustajat myötäilivät Neuvostoliiton vaatimuksia, mutta alkoivat pian huolestua siitä, että Suomi ajautuu kommunistiseen järjestelmään.

Suomen tilanne oli hyvin haastava. Sotakorvaukset piti toimittaa tavaroina ja sitä varten tarvittiin pääomaa. Suomalaisten on ehkä hieman vaikea ilmaista kiitollisuutta Ruotsille, vaikka aihetta olisi. Heti sodan jälkeen maamme tuki ja turva oli Ruotsi, joka rahoitti auliisti Suomea. Myöhemmin rahahanat alkoivat aueta muuallakin.

Suomella oli yksi erinomainen valtti noina aikoina. Monet maat tarvitsivat paperia ja puutavaraa.  Suomella oli raaka-ainetta, mutta tuotantokyky oli rajallinen. Suomi joutui kumartamaan ja pyllistämään sinne sun tänne. Suomi tarvitsi raaka-aineita myös muualta sotakorvaustuotteiden valmistamiseksi. Neuvostoliitto ei suostunut myymään niitä Suomelle.

Neuvostoliitto painosti ankarasti Suomea. Se halusi maamme "demokratisoituvan", mitä tarkoitti neuvostovastaisuuden kitkemistä ja saksalaismielisiksi katsottujen henkilöiden siirtämistä syrjään merkittävistä asemista.

Kirjasta saa sellaisen vaikutelman, että Suomi oli todella suuressa vaarassa joutua osaksi itäblokkia, vaikka välitöntä vallankumousvaaraa ei ilmeisesti ollut suomalaisten kommunistien heikkouden vuoksi. Länsimaat onneksi alkoivat availla Suomelle ovia länteen.

Maassamme varmasti pelättiin paljon noina aikoina, vaikka sota oli päättynyt. Onneksi rauha säilyi, ja suomalaiset paneutuivat jälleenrakentamiseen.

Kuolevaisuuden varjossa

Elämämme päättyy vääjäämättä. Järkeni sanoo, että jäljellä oleva päivieni määrä on jokin todennäköisyys. Uskoni sanoo, että kuolinpäiväni on Luojan säätämä. Usko, toivo ja rakkaus kannattelevat kannattelevat näkymää tulevasta.

Me syöpäläiset joudumme tottumaan siihen, että aika ajoin kuulemme jonkun kohtalotoverimme poistuneen keskuudestamme. Meidän todennäköisyytemme kuolla lähitulevaisuudessa on epäilemättä suurempi kuin tätä tautia sairastamattomien.

Yllättävä äkkikuolema ei ole todennäköinen, mutta se on mahdollinen. Olemme juuri saaneet lukea, että tunnettu radiotoimittaja kuoli tapaturmaisesti aktiivisessa elämänvaiheessa. Vaimoni ja minä olemme saaneet hiljattain tiedon erään pitkäaikaisen ystävämme äkillisestä kuolemasta sairaskohtaukseen, kun hän oli pyöräilemässä puolisonsa kanssa. Italiassa romahti eilen maantiesilta, minkä seurauksena kuoli kymmeniä ihmisiä. Moni ajoi rutiininomaisesti sillalle ja oli hetken päästä kuollut.

Kuolema voi odottaa nurkan takana. Kun kuulemme jonkun etäisen tuttavamme kuolleen, totumme nopeasti siihen, että hän on poissa. Läheisen ihmisen kuoleman vuoksi teemme surutyötä, mutta sopeudumme vähitellen uuteen tilanteeseen.

Jaksamme päivästä toiseen, koska ajattelemme kuoleman olevan jossakin kaukana. Minäkin olen jo jossain määrin tottunut siihen, että en kuollutkaan syöpään - ainakaan vielä. Toki hämmästelen tapahtunutta.

Elämämme on pitkänäkin lyhyt. Täytin kesäkuussa 64 vuotta. Olen eläkkeellä ja ihmettelen rappeutumistani. Eikö minun pitänyt painaa täysillä vielä pitkään? Askaroin sellaisia, mitä eläkeläisten on tapana askaroida.

Oman kuoleman jälkeen läheiset joutuvat tekemään surutyötä ja hoitamaan tapahtuneen vaatimat järjestelyt. Maailma toimii kuten ennenkin.

Kukaan ei ole palannut kuoleman takaa.

Elämä pysyy mysteerinä loppuun saakka.

Rosalan Viikinkikeskus

Päällikön talo

Vierailimme viime lauantaina ennen Bengtskäriä Rosalan Viikinkikeskuksessa. Meille jäi ruokailun ja auditoriovierailun yli niukasti aikaa, joten emme juurikaan ehtineet tutustua kohteisiin.

Voisimme ottaa joskus lastenlapsia mukaan ja tulla tänne uudestaan.  

Kuvakertomus Bengtskärin majakalta

Kukkojen suku kokousti viime lauantaina Kemiönsaaressa. Sunnuntaina retkeiltiin Viikinkikeskuksessa Rosalassa ja Bengtskärin majakalla. Tässä kuvia viimeksi mainitulta.

Kehityksen päätähuimaava vauhti

Tieteen mukaan nykyihmiseksi luokiteltavia olentoja on ollut ehkä 300.000 vuoden ajan. Maataloutta on alettu harjoittaa mahdollisesti 10.000 vuotta sitten. Kirjoittaminen keksittiin joitakin tuhansia vuosia sitten, mutta kirjanpainotaito vasta noin 600 vuotta sitten. Sähkö, puhelin ja polttomoottori ovat 1800-luvun loppupuolen heiniä. Lentämään opittiin seuraavan vuosisadan alussa ja myöhemmin  radion ja television käyttö yleistyi. Sitten seurasivat tietokoneet ja lopulta internet.

Isäni kotona luovutetussa Karjalassa ei ollut puhelinta, sähköä, traktoria eikä autoa. Omista lampaista saatiin raaka-ainetta kankaaseen, josta räätäli kävi tekemässä talon pojille pussihousuja. Ne olivat kuulemma muotia.

50-luvulla veljeni sairastui leukemiaan ja menehtyi ennen syntymääni. Häntä ei olisi voitu pelastaa missään päin maailmaa.

Kun olin kahdeksanvuotias muutimme Pohjanmaalta Nurmijärvelle rivitaloon, joka oli asumismuotona varsin tuore. Meille hankittiin lankapuhelin ja auto.

Kun vaimoni ja minun lapset asuivat vielä kotona, hankimme pöytätietokoneen, minä sain käyttööni työsuhdeautoon asennetun mobiilipuhelimen ja sittemmin otimme internetyhteyden käyttöön.

Vuosituhannen vaihteessa avattiin ihmisen dna ja menneen tutkimus mullistui.

Tällä vuosituhannella olen sairastanut lymfooman ja leukemian ja olen vielä hengissä.

Olen osunut syntymään aikaan, jolloin maailma on mullistunut. Maailma on kehittynyt syntymäni jälkeen enemmän kuin sitä ennen.

Kehityksen vauhti on huimaavaa. Ihminen on kuitenkin sama kuin on ollut tuhansia vuosia. Miten ihmeessä olemme osanneet sopeutua kaikkeen tähän? Aika veitikoita me homo sapiensit.

Vauhti vain kiihtyy. Alammeko saada vieroitusoireita? Vai olemmeko jo saaneet? Ainakin elintaso on noussut.

Geenitutkimuksen avulla nähdään kauas menneisyyteen

Omia juuria on perinteisesti kuvattu sukupuun avulla. Suomessa on poikkeuksellisen hyvät kirkonkirja-arkistot, joissa on tietoja satojen vuosien ajalta. Asiasta innostunut voi käyttää vaikkapa kaiken vapaa-aikansa täydellisen sukupuun luomiseen. Sukulinjojen määrä kaksinkertaistuu taaksepäin mentäessä joka polvessa, joten tutkittavaa riittää. Minä, sinä ja jokainen suomalainen voi tutkia, mistä lähteistä oma ainutlaatuinen perimämme on peräisin.

Minusta on ollut hauskaa lukea pitäjähistorioista, millaista esivanhempien elämä on ollut. Joskus löytyy tietoja jopa henkilötasolla.

Nyt on tapahtumassa sukututkimuksen suuri mullistus. Ihmisen genomi onnistuttiin avaamaan ensimmäisen kerran vuonna 2000. Meillä on avautunut mahdollisuus saada DNA-testauksen avulla selville, miten äiti- ja isälinjamme on juontuvat ensimmäisestä tunnistetusta naisesta ja miehestä kaukaa menneisyydestä.

On hämmästyttävää, miten paljon ikivanhoista ihmisjäänteistä voidaan saada tietoa. Geenit ovat yksi keino, mutta muilla keinoin voidaan myös selvittää, mitä ikivanha vainaja on syönyt ja onko hän kotoisin sieltä päin, minne hänet on haudattu.

Kukkojen sukuseura kokoontuu ensi lauantaina Kemiönsaaressa. Olemme sopineet seuran hallituksessa, että alustan hieman geenitutkimuksen mahdollisuuksista. Voimme sitten pohtia yhdessä, mitä nämä merkitsevät sukumme kannalta.

Pyhäjärveläistaustaisen sukumme sukutaulut alkavat viidestä eri Kukko-nimisestä henkilöstä, joiden oletetaan olevan sukulaisia keskenään. DNA-tutkimuksen avulla voisimme ehkä varmistaa, että asia pitää paikkansa. Tämä kuitenkin edellyttää, että riittävän moni seuran jäsen on halukas teettämään tutkimuksen omasta perimästään. Jos näin käy, saatamme joutua miettimään sukuseuramme perusteita uudestaan.

Kirkonkirjojen tiedot voivat olla virheellisiä. Geenitestaus saattaa tuoda esiin yllätyksiä. Joku ei ollutkaan kirkonkirjoihin merkityn isän lapsi. Sukupuuta voidaan kenties korjata.

DNA-serkkutesti voi tuoda esiin uusia sukulaisia, joihin voi ottaa yhteyttä. Sukupuu voi täydentyä, jos saadaan selville, mitä kautta sukuyhteys tulee.

Odotan mielenkiinnolla, miten Kukot suhtautuvat sukututkimuksen vallankumoukseen.

Sinä olet sinä ja minä olen minä

Olen lukemattomien ihmisten jälkeläinen ja täynnä ominaisuuksia. Piirteet ovat käteviä, koska niiden ansiosta vaimoni erottaa minut silmänräpäyksessä muiden joukosta, ja minä hänet. Ulkonäköni ja muut ominaisuuteni ovat seurausta kaikista niistä, joiden jälkeläinen olen. Olen syntynyt potentiaaliksi, jota ympäristö on sitten muokannut.

On lähes mahdotonta löytää täydellistä kaksoisolentoa minulle. Sukulaisillani on samoja piirteitä, mutta myös muita, joten hämmentäviä tilanteita ei synny. Sisarukseni ovat saaneet potentiaalinsa samasta lähteestä kuin minä, mutta kaikki me olemme yksilöitä.

Kasvojen ulkonäkö muodostuu hyvin monista asioista. Näiden vaihtelu mahdollistaa lukemattomat erilaiset yhdistelmät. Kuvittele millaista elämä olisi, jos kaikki naiset olisivat keskenään tismalleen samannäköisiä, ja samoin miehet.

Puheäänemmekin on niin yksilöllinen, että se erottaa meidät useimmista muista. Tapamme kävellä on riittävän ainutlaatuinen, että tunnistamme tuttumme jopa etäältä takaapäin.

Olen kirjoittanut tähän asti ulkoisista piirteistämme, mutta samanlainen moninaisuus koskee myös sitä, mitä on päässämme ja muualla ruumiissamme. Poikkeamme toisistamme temperamentiltamme, kognitiivisilta kyvyiltämme, taipumuksiltamme ja niin edelleen.

Ominaisuuksiemme monimuotoisuuden vuoksi tarvitsemme pronominit minä, sinä, hän ja me, te, he. Kukaan ei voi tuosta noin vain astua toisen tilalle siten, että kaikki jatkuisi kuten muutoinkin olisi jatkunut. Olemme ainutlaatuisia ominaisuuksien yhdistelmiä.

Ihmiselämän lähes täydellisessä monimuotoisuudessa on toki poikkeuksensa - identtiset kaksoset.

Elämä on!

Suvut yhtyvät ja erkanevat

Ihmettelin eilen olemassaoloni epätodennäköisyyttä. Jotta minä elän tällaisena kuin olen, on pitänyt tapahtua paljon ja kauan juuri siten kuin on tapahtunut. Minä olen valtavan esipolviverkoston aikaansaannoksena tällaisena tässä.

Useimpia meistä ei sukuhistoria juuri kiinnosta. Harva osaa luetella isovanhempiensa vanhempien nimet ja tietää, mistä he ovat kotoisin. Mitäpä noita penkomaan.

Kirkko on pitänyt hyvin kirjaa meistä suomalaisista, joten sukututkimuksesta innostuneille riittää puuhaa ainakin niille, jotka haluavat selvittää perusteellisesti keitä kaikki esivanhemmat ovat olleet.

Minä koen olevani etuoikeutettu, koska minulla on vaimo, lapsia ja lastenlapsia. Keväällä syntyi seitsemästoista lasten jälkeläinen. Hänen isoisoisänsä täytti samoihin aikoihin 90 vuotta. Vanhin lapsenlapsemme tuli äskettäin täysi-ikäiseksi ja hänestä seuraava saavuttaa ajokortti-iän ensi vuoden viimeisenä päivänä. Jos Luoja suo, on jonakin tulevista vuosista mahdollista koota viiden sukupolven edustajia samaan valokuvaan.

Jos selvitän kaikki esivanhempani, jotka löytyvät kirkonkirjoista, saan aikamoisen määrän nimiä sukupuuhuni. Nimet muodostavat viuhkan, laajenee minusta taaksepäin.

Jos taas valitsen kaukaisimman esivanhempipariskunnan ja selvitän niin monen heidän jälkeläisensä nimen kuin mahdollista, saan taas valtavan sukupuun. Viuhka on nyt toisin päin.

Tulee mieleen Abrahamin ja Saaran saama ennustus, että heillä tulee olemaan jälkeläisiä kuin taivaalla tähtiä.

Minä ja vaimoni olemme solmukohdassa. Meidän sukupuuviuhkamme yhtyvät lapsissamme. Heidän olemassaoloonsa on tarvittu paljon suomalaisia ja mahdollisesti jokunen muukalainen.

Koska elämän pituus on rajallinen, meillä ei vaimoni kanssa tule olemaan vaikeuksia pitää kirjaa jälkeläisistämme ellei dementia iske. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka meistä aika jättää. Varttuneena pariskuntana istumme kuin kirkonharjalla. Mielissämme on jonkinlainen kuva sukupuustamme muutaman polven verran taaksepäin ja pari polvea eteenpäin

Kun meidän edellämme suvut ovat yhtyneet, meidän jäljiltämme syntyy eriytyviä sukuhaaroja. Joskus tulevaisuudessa joku sukututkija saattaa ehkä todeta, että meidänkin jäljiltämme on syntynyt esipolvikatoa. Eriytyneet haarat saattavat taas kytkeytyä.

Pikkuserkut ovat sukututkimuksen kannalta läheisiä sukulaisia. Heillä yhden neljäsosan verran samaa perimää. Perusteellisesti laaditussa sukupuussa he ovat aika lähellä toisiaan.

Minä olen tullut tuntemaan vain kaksi pikkuserkkuani ja tavannut ehkä muutamia heidän lisäkseen. Aavistan kuitenkin, että minulla on heitä aikamoinen määrä, koska sukuni on laaja. Montakohan kertaa olen tietämättäni kohdannut pikkuserkkuni.

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ..."

Pökerryttävä päättelyketju

Ihmettelen, että olen selvinnyt ainakin toistaiseksi syövistäni, ja kun ajattelen ihmisten elämän edellytyksiä kautta historia, hämmästelen sitä, että olen ylipäänsä tänne syntynyt. 

Kun lasken vanhemmistani kymmenen sukupolvea taaksepäin, minulla on näin määrittyvässä sukupolvessa 1.024 esivanhempaa, kun ei oteta huomioon esivanhempieni keskinäistä sukulaisuutta huomioon. Jos oletetaan esipolvikadon vaikutus 50 prosentiksi, sukupolvesta on 256 miehen ja 256 naisen pitänyt säilyä hengissä vähintään sukukypsyyteen asti. 

Jos oletetaan sukupolven pituudeksi 25 vuotta, kyseisen sukupolven esivanhemmat ovat eläneet 1700-luvulla. Silloin lapsikuolleisuus on ollut runsasta, on ollut isoviha, pikkuviha ja muita kahinoita, kulkutaudit ovat niittäneet väkeä ja nälkääkin on nähty. Juuri näiden ihmisten selviäminen ei ole todellakaan ollut itsestäänselvää. Suuren enemmistön on täytynyt löytää kumppani, jonka kanssa on perustettu koti. Tällaisessä määrässä toki lienee jokunen syystä tai toisesta avioliiton ulkopuolella syntynytkin. 

Jos lasken yhtä monta sukupolvea pidemmälle, saan lähtöluvuksi 1.048.576. Tuon vertaa ihmisiä tuskin oli tuskin koko Ruotsissa uuden ajan alussa, puhumattakaan sen Itämaasta. Esipolvikadon täytyy siten olla hyvin suuri, vähistä ihmisistä on tullut paljon jälkeläisiä. Mahdollisten muualta muuttaneiden osuus lienee esipolvistossani marginaalinen. 

Jos oletan esipolvikadon suuruudeksi 95 prosenttia, saan esipolvieni henkilömääräksi tuossa kerrostumassa 52.429 henkeä. 

Ymmärrän, että olen suunnattoman paljon itselleni sukua ja erittäin suomalainen. 

Myös kaikkien 20 sukupolven päässä olevien esivanhempieni on pitänyt selvitä kaikista tuon ajan vaaroista sen ikäiseksi, että lapsen saaminen on mahdollista. Yhden noin kaukaisen esivanhemman geeniperimän vaikutus omaan perimääni on häviävän pieni, mutta aivan kaikki on tarvittu siihen, että minä synnyin 64 vuotta sitten.  Jos olisi mahdollista vaihtaa yksi henkilö noista esivanhemmistani joksikin muuksi, minua ei olisi olemassa. Minua ei olisi ilman niitä kaikkia murhamiehiä, psykopaatteja, raiskaajia, pedofiilejä, noitia ynnä muita, joita lukemattomien esivanhempieni joukossa on täytynyt olla.  

Jos laskelmoin samalla logiikalla kohti ajanlaskun alkua, olemassaoloni todennäköisyys käy lähes mahdottomaksi.

Olemassaoloni käy vielä uskomattomammaksi, kun ymmärrän, että kaikkien mahdollisten esivanhempieni henkilöhistorioiden on pitänyt mennä juuri niin kuin ne ovat menneet, jotta minä voin olla olemassa. 

Jotta voin olla nyt hengissä, minun on myös pitänyt syntyä sellaiseen aikaan, että olen voinut syövät saadessani saada tehokkaan hoidon. 

Tämä kaikki tuntuu pökerryttävältä. 

Pelastusoperaatio

Olen oppinut, että digitaalisen tiedon säilyminen on hyvin epävarmaa. Kun tein tahattoman vesikokeen läppärilleni, kaikki tiedot katosivat. Varimport, jonne laitteen vein, ei saanut kaivetuksi siitä mitään esiin. Olin ostanut laitteen 1Storesta Helsingissä, mutta  liike ei tee tällaisia pelastuksia täällä Turussa.

No, minulla oli suht tuoreet varmistukset ulkoisella levyllä. Olin käyttänyt sitä hiljattain, mutta nyt totesin, että se ei edes käynnisty. Vein sen Varimportiin. He aloittivat tutkimukset ja tiedottivat minulle puhelimitse asian etenemisestä. Huonolta näytti. Lupasivat vielä laittaa jonkin skannausohjelman tutkimaan levyä. Pelastus onnistui sitten, mutta maksoi paljon.

Minusta on arveluttavaa, että levystä ei saatu ulos Time Machinella tekemiäni varmistuksia. Luulisi juuri niiden säilyvän. Time Machine on Macbookin varmistusjärjestelmä.

Olin onneksi siirtänyt paljon tiedostoja tavanomaisella tavalla samalle levyasemalle. Ne saatiin turvaan.

Varimportin kaveri arveli kolmen teran levyasemani olleen niin tuore malli, että ongelmat saattavat johtua siitä. Lastentauteja siis, kai. Ostaessani häneltä uuden levyaseman, hän sanoi, että kaikki heillä myynnissä olevat levyt ovat maitopurkkeja, siis huonoja. Jos halutaan varmempia laitteita, hinnat lähtevät noin kahdesta tuhannesta.

Minulla on kaksi vanhaa levyasemaa, jotka eivät toimi. Toinen niistä on kerran kunnostettu. Voi olla, että käyttö onnistuisi alkuperäisellä kaksikytkentäisellä usb-kaapelilla. Onneksi sen tiedostot ovat muuallakin. Toinen ei käynnisty. Kai minun pitää viedä sekin tutkittavaksi.

Minulla on lisäksi yksi vanha muisti, jota käytetään verkon kautta. Olen valitettavasti unohtanut miten sitä käytetään. Yhteysohjelmaakaan minulla ei ole nykyläppärissäni. Yksi haaste minulla siinäkin.

Yritän nyt saada tiedostojeni säilytyksen varmemmalle pohjalle. Tarkoitukseni on saada kaikki turvaan kahteen levyasemaan. Niissä olisi samat tiedostot kummassakin. Vanhat levyt on syytä säilyttää lisävarmistuksina.

Kovapäinen oppii asiat kantapään kautta.

Blogijuttujani Päivämiehen verkkosivuilla

Toimin blogistina Päivämies-lehdessä tämän vuoden. Alla on linkit ensimmäisen vuosipuoliskon juttuihin. Tahtinani on ollut kirjoittaa yksi artikkeli kuukaudessa. Olin ajatellut laittaa näistä linkit tähän blogiini sitä mukaa kuin niitä julkaistaan, mutta en ole muistanut.

Muutimme taas

Lensimme muuttolintuina talvisydämeksi Nizzaan.

Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi

Pohdiskelen ymmärrykseni rajallisuutta.

Taideviikko Provencessa

Yritän eritellä taiteen olemusta.

Sukuni tarinat historian pyörteissä

Historia koostuu esivanhempiemme menneisyydestä.

Ilmastotunto kolkuttaa

Suuri uhka ja pieni ihminen.

Rakkauden syntysijoilla

Saaran Heikin love story.


Tässä on vielä linkki viime joulukuussa julkaistu juttuni Päivämiehen vierasblogissa:

Elämän uutta merkitystä etsimässä

Mitä nyt tuore eläkeläinen?

Pitäisikö syöpähoidoista säästää?

Hesari kirjoittaa tänään ylidiagnosoinnista otsikolla Puolet lääketieteen toimista on turhia. Juttuun on haastateltu professori Teppo Järvistä, joka antaa kuusi esimerkkialuetta, yhtenä niistä syöpätaudit.

Järvisen mukaan syöpätyyppejä verrataan kilpikonniin, jäniksiin ja pääskysiin ja syöpähoitoja aitoihin. Kilpikonnat etenevät niin hitaasti, ettei hoitoja tarvitse antaa. Jänisten eteneminen voidaan pysäyttää hoidoilla, mutta pääskysten ei. Valitettavasti monia syöpiä ei osata luokitella, joten potilaat voivat saada tarpeettomia ja jopa haitallisia hoitoja. Tarpeettomien hoitojen välttämisellä säästettäisiin kustannuksia.

Minun potemani lymfooma ja leukemia olivat selvästi jäniksiä, koska hoidot tehosivat, mutta kummassakaan tapauksessa lopputuloksesta ei voitu olla etukäteen varmoja. Luullakseni olisin kuollut, jos lymfoomaa ei olisi hoidettu, ja leukemia olisi vienyt hengen varmasti, vieläpä nopeasti.

Järvinen pitää tarpeettomien hoitojen karsimista välttämättömänä järjestelmän kestokyvyn varmistamiseksi.

Ongelma vaikuttaa todella hankalalta. Jos kustannuksia voidaan säästää, vapautuu resursseja moniin tärkeisiin tarpeisiin. Hoitojen reipas karsiminen johtaisi ymmärtääkseni moniin kuolemiin, jotka olisi voitu välttää. On ilmiselvää, että säästäminen kannattaisi aloittaa varmoista tapauksista eli etanoista.

Muissa tapauksissa jouduttaisiin hoitopäätökset tekemään asiantuntija-arvioiden perusteella. Virheitä tulisi varmasti.

Sain lymfoomadiagnoosin vuoden 2014 alkupuolella, taisi olla maaliskuussa. Olin rampannut edellisenä syksynä useita kertoja työterveysasemalla väsymyksen vuoksi. Ongelmaa lähestyttiin monista suunnista. Syytä ei löytynyt. Minusta on ilmeistä, että väsymys johtui lymfoomasta. Syöpä diagnosoitiin, kun minulla oli ilmennyt kasvain, jonka olemassaolon saattoi todeta paljain silmin.

Jos syöpä olisi todettu aikaisemmin, olisivat hoidot mahdollisesti olleet edullisemmat. Tästä en ole varma. Jossitteleminen on yleensä turhaa, mutta spekuloin nyt kustannuksien näkökulmasta. Jos lymfooma oltaisiin voitu hoitaa kevyemmillä sytostaattiannoksilla, olisinko välttänyt leukemian, joka johtui todennäköisesti ensimmäiseen syöpääni saamistani hoidoista? Tähänkään minulla ei ole vastausta. Jos hypoteesini pätee, olisi varhaisemmalla lymfooman diagnosoinnilla säästetty paljon kustannuksia.

En osaa sanoa, olisiko työterveyslääkärin pitänyt osata epäillä syöpää. Tuskin kuitenkaan haluttiin säästää kustannuksia. Luulen, että epäily olisi voitu todentaa asianmukaisilla tutkimuksilla jo siinä vaiheessa. Lähetin hänelle jälkeenpäin sähköpostitse kysymyksen asiasta. Vastausta en saanut.  

Vuoden 2015 syksyllä menin taas valittamaan väsymystäni lääkärille. Työnantajani oli tällä välin vaihtanut työterveyspalvelujen tuottajaa. Lääkäri päätti otattaa minulta laajan verenkuvan. Tulokset lähetettiin eteenpäin ja pian olin Kolmiosairaalan hematologian osastolla.

Kun pohdin Järvisen teesejä tapauksieni pohjalta, päättelen, että diagnosointikuluissa ei kannata säästää, ainakaan runsaasti. Arvelen, että mitä aikaisemmin sairaus voidaan todeta, sitä varmemmin se voidaan hoitaa. Luultavasti näin voidaan säästää kustannuksia ja ihmishenkiä ilman muuta.

Minä olen kuitenkin vain yksi tapaus, jonka perusteella yleistyksiä ei pidä tehdä. Tämä on yksittäisen potilaan näkökulma.

Jos minua koskevat hoitopäätökset olisi tehty vain kylmän talouden näkökulmasta, minua ei ehkä olisi kannattanut hoitaa kuin palliatiivisessti, koska lähestyin eläkeikää.

Jos hoitoja on Järvisen näkemyksen mukaisesti karsittava, joudutaan tekemään ikäviä päätöksiä. Kannattaako hoitaa, jos ennuste on huono? Minun ennusteeni oli, kun olin siirtymässä saamaan kantasolusiirteen. Leukemiani osoittautui silti jänikseksi. Onnekseni hoitopäätöstä ei tehty ennusteen perusteella.

Olen sanomattoman kiitollinen saamistani hoidoista.