Ihmettelen, että olen selvinnyt ainakin toistaiseksi syövistäni, ja kun ajattelen ihmisten elämän edellytyksiä kautta historia, hämmästelen sitä, että olen ylipäänsä tänne syntynyt.
Kun lasken vanhemmistani kymmenen sukupolvea taaksepäin, minulla on näin määrittyvässä sukupolvessa 1.024 esivanhempaa, kun ei oteta huomioon esivanhempieni keskinäistä sukulaisuutta huomioon. Jos oletetaan esipolvikadon vaikutus 50 prosentiksi, sukupolvesta on 256 miehen ja 256 naisen pitänyt säilyä hengissä vähintään sukukypsyyteen asti.
Jos oletetaan sukupolven pituudeksi 25 vuotta, kyseisen sukupolven esivanhemmat ovat eläneet 1700-luvulla. Silloin lapsikuolleisuus on ollut runsasta, on ollut isoviha, pikkuviha ja muita kahinoita, kulkutaudit ovat niittäneet väkeä ja nälkääkin on nähty. Juuri näiden ihmisten selviäminen ei ole todellakaan ollut itsestäänselvää. Suuren enemmistön on täytynyt löytää kumppani, jonka kanssa on perustettu koti. Tällaisessä määrässä toki lienee jokunen syystä tai toisesta avioliiton ulkopuolella syntynytkin.
Jos lasken yhtä monta sukupolvea pidemmälle, saan lähtöluvuksi 1.048.576. Tuon vertaa ihmisiä tuskin oli tuskin koko Ruotsissa uuden ajan alussa, puhumattakaan sen Itämaasta. Esipolvikadon täytyy siten olla hyvin suuri, vähistä ihmisistä on tullut paljon jälkeläisiä. Mahdollisten muualta muuttaneiden osuus lienee esipolvistossani marginaalinen.
Jos oletan esipolvikadon suuruudeksi 95 prosenttia, saan esipolvieni henkilömääräksi tuossa kerrostumassa 52.429 henkeä.
Ymmärrän, että olen suunnattoman paljon itselleni sukua ja erittäin suomalainen.
Myös kaikkien 20 sukupolven päässä olevien esivanhempieni on pitänyt selvitä kaikista tuon ajan vaaroista sen ikäiseksi, että lapsen saaminen on mahdollista. Yhden noin kaukaisen esivanhemman geeniperimän vaikutus omaan perimääni on häviävän pieni, mutta aivan kaikki on tarvittu siihen, että minä synnyin 64 vuotta sitten. Jos olisi mahdollista vaihtaa yksi henkilö noista esivanhemmistani joksikin muuksi, minua ei olisi olemassa. Minua ei olisi ilman niitä kaikkia murhamiehiä, psykopaatteja, raiskaajia, pedofiilejä, noitia ynnä muita, joita lukemattomien esivanhempieni joukossa on täytynyt olla.
Jos laskelmoin samalla logiikalla kohti ajanlaskun alkua, olemassaoloni todennäköisyys käy lähes mahdottomaksi.
Olemassaoloni käy vielä uskomattomammaksi, kun ymmärrän, että kaikkien mahdollisten esivanhempieni henkilöhistorioiden on pitänyt mennä juuri niin kuin ne ovat menneet, jotta minä voin olla olemassa.
Jotta voin olla nyt hengissä, minun on myös pitänyt syntyä sellaiseen aikaan, että olen voinut syövät saadessani saada tehokkaan hoidon.
Tämä kaikki tuntuu pökerryttävältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti