Elämämme päättyy vääjäämättä. Järkeni sanoo, että jäljellä oleva päivieni määrä on jokin todennäköisyys. Uskoni sanoo, että kuolinpäiväni on Luojan säätämä. Usko, toivo ja rakkaus kannattelevat kannattelevat näkymää tulevasta.
Me syöpäläiset joudumme tottumaan siihen, että aika ajoin kuulemme jonkun kohtalotoverimme poistuneen keskuudestamme. Meidän todennäköisyytemme kuolla lähitulevaisuudessa on epäilemättä suurempi kuin tätä tautia sairastamattomien.
Yllättävä äkkikuolema ei ole todennäköinen, mutta se on mahdollinen. Olemme juuri saaneet lukea, että tunnettu radiotoimittaja kuoli tapaturmaisesti aktiivisessa elämänvaiheessa. Vaimoni ja minä olemme saaneet hiljattain tiedon erään pitkäaikaisen ystävämme äkillisestä kuolemasta sairaskohtaukseen, kun hän oli pyöräilemässä puolisonsa kanssa. Italiassa romahti eilen maantiesilta, minkä seurauksena kuoli kymmeniä ihmisiä. Moni ajoi rutiininomaisesti sillalle ja oli hetken päästä kuollut.
Kuolema voi odottaa nurkan takana. Kun kuulemme jonkun etäisen tuttavamme kuolleen, totumme nopeasti siihen, että hän on poissa. Läheisen ihmisen kuoleman vuoksi teemme surutyötä, mutta sopeudumme vähitellen uuteen tilanteeseen.
Jaksamme päivästä toiseen, koska ajattelemme kuoleman olevan jossakin kaukana. Minäkin olen jo jossain määrin tottunut siihen, että en kuollutkaan syöpään - ainakaan vielä. Toki hämmästelen tapahtunutta.
Elämämme on pitkänäkin lyhyt. Täytin kesäkuussa 64 vuotta. Olen eläkkeellä ja ihmettelen rappeutumistani. Eikö minun pitänyt painaa täysillä vielä pitkään? Askaroin sellaisia, mitä eläkeläisten on tapana askaroida.
Oman kuoleman jälkeen läheiset joutuvat tekemään surutyötä ja hoitamaan tapahtuneen vaatimat järjestelyt. Maailma toimii kuten ennenkin.
Kukaan ei ole palannut kuoleman takaa.
Elämä pysyy mysteerinä loppuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti