Pitäisikö syöpähoidoista säästää?

Hesari kirjoittaa tänään ylidiagnosoinnista otsikolla Puolet lääketieteen toimista on turhia. Juttuun on haastateltu professori Teppo Järvistä, joka antaa kuusi esimerkkialuetta, yhtenä niistä syöpätaudit.

Järvisen mukaan syöpätyyppejä verrataan kilpikonniin, jäniksiin ja pääskysiin ja syöpähoitoja aitoihin. Kilpikonnat etenevät niin hitaasti, ettei hoitoja tarvitse antaa. Jänisten eteneminen voidaan pysäyttää hoidoilla, mutta pääskysten ei. Valitettavasti monia syöpiä ei osata luokitella, joten potilaat voivat saada tarpeettomia ja jopa haitallisia hoitoja. Tarpeettomien hoitojen välttämisellä säästettäisiin kustannuksia.

Minun potemani lymfooma ja leukemia olivat selvästi jäniksiä, koska hoidot tehosivat, mutta kummassakaan tapauksessa lopputuloksesta ei voitu olla etukäteen varmoja. Luullakseni olisin kuollut, jos lymfoomaa ei olisi hoidettu, ja leukemia olisi vienyt hengen varmasti, vieläpä nopeasti.

Järvinen pitää tarpeettomien hoitojen karsimista välttämättömänä järjestelmän kestokyvyn varmistamiseksi.

Ongelma vaikuttaa todella hankalalta. Jos kustannuksia voidaan säästää, vapautuu resursseja moniin tärkeisiin tarpeisiin. Hoitojen reipas karsiminen johtaisi ymmärtääkseni moniin kuolemiin, jotka olisi voitu välttää. On ilmiselvää, että säästäminen kannattaisi aloittaa varmoista tapauksista eli etanoista.

Muissa tapauksissa jouduttaisiin hoitopäätökset tekemään asiantuntija-arvioiden perusteella. Virheitä tulisi varmasti.

Sain lymfoomadiagnoosin vuoden 2014 alkupuolella, taisi olla maaliskuussa. Olin rampannut edellisenä syksynä useita kertoja työterveysasemalla väsymyksen vuoksi. Ongelmaa lähestyttiin monista suunnista. Syytä ei löytynyt. Minusta on ilmeistä, että väsymys johtui lymfoomasta. Syöpä diagnosoitiin, kun minulla oli ilmennyt kasvain, jonka olemassaolon saattoi todeta paljain silmin.

Jos syöpä olisi todettu aikaisemmin, olisivat hoidot mahdollisesti olleet edullisemmat. Tästä en ole varma. Jossitteleminen on yleensä turhaa, mutta spekuloin nyt kustannuksien näkökulmasta. Jos lymfooma oltaisiin voitu hoitaa kevyemmillä sytostaattiannoksilla, olisinko välttänyt leukemian, joka johtui todennäköisesti ensimmäiseen syöpääni saamistani hoidoista? Tähänkään minulla ei ole vastausta. Jos hypoteesini pätee, olisi varhaisemmalla lymfooman diagnosoinnilla säästetty paljon kustannuksia.

En osaa sanoa, olisiko työterveyslääkärin pitänyt osata epäillä syöpää. Tuskin kuitenkaan haluttiin säästää kustannuksia. Luulen, että epäily olisi voitu todentaa asianmukaisilla tutkimuksilla jo siinä vaiheessa. Lähetin hänelle jälkeenpäin sähköpostitse kysymyksen asiasta. Vastausta en saanut.  

Vuoden 2015 syksyllä menin taas valittamaan väsymystäni lääkärille. Työnantajani oli tällä välin vaihtanut työterveyspalvelujen tuottajaa. Lääkäri päätti otattaa minulta laajan verenkuvan. Tulokset lähetettiin eteenpäin ja pian olin Kolmiosairaalan hematologian osastolla.

Kun pohdin Järvisen teesejä tapauksieni pohjalta, päättelen, että diagnosointikuluissa ei kannata säästää, ainakaan runsaasti. Arvelen, että mitä aikaisemmin sairaus voidaan todeta, sitä varmemmin se voidaan hoitaa. Luultavasti näin voidaan säästää kustannuksia ja ihmishenkiä ilman muuta.

Minä olen kuitenkin vain yksi tapaus, jonka perusteella yleistyksiä ei pidä tehdä. Tämä on yksittäisen potilaan näkökulma.

Jos minua koskevat hoitopäätökset olisi tehty vain kylmän talouden näkökulmasta, minua ei ehkä olisi kannattanut hoitaa kuin palliatiivisessti, koska lähestyin eläkeikää.

Jos hoitoja on Järvisen näkemyksen mukaisesti karsittava, joudutaan tekemään ikäviä päätöksiä. Kannattaako hoitaa, jos ennuste on huono? Minun ennusteeni oli, kun olin siirtymässä saamaan kantasolusiirteen. Leukemiani osoittautui silti jänikseksi. Onnekseni hoitopäätöstä ei tehty ennusteen perusteella.

Olen sanomattoman kiitollinen saamistani hoidoista.