Suvut yhtyvät ja erkanevat

Ihmettelin eilen olemassaoloni epätodennäköisyyttä. Jotta minä elän tällaisena kuin olen, on pitänyt tapahtua paljon ja kauan juuri siten kuin on tapahtunut. Minä olen valtavan esipolviverkoston aikaansaannoksena tällaisena tässä.

Useimpia meistä ei sukuhistoria juuri kiinnosta. Harva osaa luetella isovanhempiensa vanhempien nimet ja tietää, mistä he ovat kotoisin. Mitäpä noita penkomaan.

Kirkko on pitänyt hyvin kirjaa meistä suomalaisista, joten sukututkimuksesta innostuneille riittää puuhaa ainakin niille, jotka haluavat selvittää perusteellisesti keitä kaikki esivanhemmat ovat olleet.

Minä koen olevani etuoikeutettu, koska minulla on vaimo, lapsia ja lastenlapsia. Keväällä syntyi seitsemästoista lasten jälkeläinen. Hänen isoisoisänsä täytti samoihin aikoihin 90 vuotta. Vanhin lapsenlapsemme tuli äskettäin täysi-ikäiseksi ja hänestä seuraava saavuttaa ajokortti-iän ensi vuoden viimeisenä päivänä. Jos Luoja suo, on jonakin tulevista vuosista mahdollista koota viiden sukupolven edustajia samaan valokuvaan.

Jos selvitän kaikki esivanhempani, jotka löytyvät kirkonkirjoista, saan aikamoisen määrän nimiä sukupuuhuni. Nimet muodostavat viuhkan, laajenee minusta taaksepäin.

Jos taas valitsen kaukaisimman esivanhempipariskunnan ja selvitän niin monen heidän jälkeläisensä nimen kuin mahdollista, saan taas valtavan sukupuun. Viuhka on nyt toisin päin.

Tulee mieleen Abrahamin ja Saaran saama ennustus, että heillä tulee olemaan jälkeläisiä kuin taivaalla tähtiä.

Minä ja vaimoni olemme solmukohdassa. Meidän sukupuuviuhkamme yhtyvät lapsissamme. Heidän olemassaoloonsa on tarvittu paljon suomalaisia ja mahdollisesti jokunen muukalainen.

Koska elämän pituus on rajallinen, meillä ei vaimoni kanssa tule olemaan vaikeuksia pitää kirjaa jälkeläisistämme ellei dementia iske. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka meistä aika jättää. Varttuneena pariskuntana istumme kuin kirkonharjalla. Mielissämme on jonkinlainen kuva sukupuustamme muutaman polven verran taaksepäin ja pari polvea eteenpäin

Kun meidän edellämme suvut ovat yhtyneet, meidän jäljiltämme syntyy eriytyviä sukuhaaroja. Joskus tulevaisuudessa joku sukututkija saattaa ehkä todeta, että meidänkin jäljiltämme on syntynyt esipolvikatoa. Eriytyneet haarat saattavat taas kytkeytyä.

Pikkuserkut ovat sukututkimuksen kannalta läheisiä sukulaisia. Heillä yhden neljäsosan verran samaa perimää. Perusteellisesti laaditussa sukupuussa he ovat aika lähellä toisiaan.

Minä olen tullut tuntemaan vain kaksi pikkuserkkuani ja tavannut ehkä muutamia heidän lisäkseen. Aavistan kuitenkin, että minulla on heitä aikamoinen määrä, koska sukuni on laaja. Montakohan kertaa olen tietämättäni kohdannut pikkuserkkuni.

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ..."