Kauhea tuho viimetalvisessa vierailupaikassamme Biotissa

Vierailimme viime talvilomalla Biotissa, joka on Nizzan liepeillä oleva vanha, idyllinen pikkukaupunki. Kävelimme ensin kukkulalla olevan kaupungin keskustassa ja siirryimme sitten alakaupungissa olevaan lasiverstaaseen, jossa toimii myös lasimuseo. Tämän sivuston aloituskuvassa näet näkymän yläkaupunkiin sellaisena kuin mekin näimme sen lasiverstaan pihalta.

Nyt Biotissa on vieraillut Ranskan presidentti François Hollande. Syy ei ollut turismi kuten meillä vaan Biotia kohdannut tuho. Myrsky ja tulva on saanut aikaan pahaa jälkeä alakaupungissa. Kolme vanhusta kuoli vanhainkodin pohjakerroksessa. Kodissa oli 48 vanhusta ja kaksi henkilökunnan edustajaa.

Täällä näet videomateriaalia Ranskan Rivieran katastrofista.

Nizzan seudulla asuva suomalainen tuttavapariskunta käytti meitä talvella kyseisessä paikassa. Rouva on kertonut, että myös lasiverstas ja -museo vaurioituivat.

Kävimme samalla kierroksella myös ei kovinkaan kaukana Biotista olevassa Fernand Léger Museossa. Sen vauriot ovat olleet lievät, koska toiminta on voitu aloittaa uudelleen. 

Minulla on runsaasti videomateriaalia tuolta retkeltämme, mutta en ole editoinut sitä esitettävään kuosiin. Nyt tuntuu siltä, että sellainen homma täytyy tehdä.

Hyvin erikoinen paikka

Kuvia Tyrvään kirkosta ja Mouhijärven Villa Royalista

Kuninkaallisessa hovissa keskellä maaseutua

Olemme olleet tänään hyvin perusteellisilla elämänkaarijuhlilla. Nimitys on tällainen, koska päivänsankarin pyöreästä syntymäpäivästä on jo vuosi.

Juhlan alkuosa vietettiin Tyrvään kirkossa ja toinen Villa Royalissa Mouhijärvellä. Molemmat paikat kuuluvat nykyään Sastamalaan.

Villa Royal on hyvin erikoinen paikka. Rakennus on entinen koulu. Se muistuttaa kartanoa. Ensivaikutelma on päätähuimaava, sillä rakennus on sisustettu kuin Ludvig XIV:n hovi. Isännän mukaan sisustus on tehty uskollisesti. Eri huoneet edustivat eri tyylejä. Isantäpariskunta oli pukeutunut kuninkaallisiksi.

Kitschiä talo varmaan osittain on, mutta mikäs siinä. Pariskunta on toteuttanut suuren unelmansa omalla riskillään. He tarjoavat ikimuistoisen elämyksen siitä maksaville ja näiden vieraille.

Päätalon viereisessä rakennuksessa on Egypti-aiheinen näyttely, jossa on replikoita tunnetuista Egyptin historiaan liittyvistä esineistä kuten Tutankhamonin patsaasta.

Talon erikoisuutena oli tarjolla kahvin kanssa kakkuja, joissa oli valokuvan tarkka kuva pinnalla. Yhdessä oli itse talon kuningas roolitamineissaan.

Hurmiota ja hurmiota

Optimistiklubi kokoontui tänään. Tapasimme Amos Andersonin museossa ja jatkoimme sieltä yhden jäsenemme kotiin Etu-Töölöön. Halusimme erityisesti tutustua näyttelyyn Pyhän Teresan hurmio, jossa haetaan rinnastusta uskonnollisen ja taiteellisen hurmion välille.

Näyttelyn nimi tulee veistoksesta, joka esittää espanjalaisen Avilan Teresan uskonnollista ekstaasia. Tekijä on muistaakseni Borromini.

Näyttely oli minulle pettymys. Alimmassa kerroksessa olevat Henry Vuorila-Stenbergin teokset ovat voimakkaan värisiä kuten hänen teoksensa tapaavat olla. Minua kiusaa hänen tuotannossaan se, että tuntuu kuin hän tekisi jatkuvasti samaa uudestaan. Tämä on kummallista, koska hän on nimenomaan etsijä, jos joku on. Olen lukenut hänen kirjansa Hämärän näkijä. Minusta tuntuu, että kaikki hänen teoksensa esittävät häntä itseään raadollisena, etsivänä ihmisenä.

Alimmaisessa kerroksessa oli myös Stiina Saariston teoksia. Hän on tunnettu siitä, että tekee itseään mallina käyttäen valtavan isoja, värikkäitä ja tarkoin piirrettyjä lapsihahmoja. Niin nytkin, mutta mustavalkoisina. Minusta nämä olivat jopa vaikuttavampia kuin hänen värilliset teoksensa. Amoksen sivuilla olevan näyttelyesittelyn alkusivulla on hänen teoksensa. Siinä rinnastetaan oudosti Jeesus tytön ympärillä olevien hellyyttä herättävien eläimien ja nallehahmojen kanssa. Ehkä hän haluaa ilmaista Jeesuksen lempeyttä ihmistä kohtaan näin.

Muut näyttelyn teokset eivät erityisemmin minuun kolahtaneet.

Vietimme mukavan illan Etu-Töölössä ja juttelimme niitä näitä. Nautimme isännän laittamasta ruuasta ja muusta tarjoilusta. Kiitos Pekka!

Seuraavan tapaamisen teemaksi valikoitui ajankohtainen pakolaisteema. Läksykirjamme on Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirja, joka oli Kirjaviisaiden lukupiirissä jo käsittelyssä. Mukaan yritetään saada eräs henkilö, joka tuntee Islamin läpikotaisin syntyperänsä vuoksi.

Optimistiklubin jasenkannassa olisi hieman kasvunvaraa. Meitä oli tällä kerralla vain kolme jäsentä koolla. Olisi hyvä olla hieman kriittistä massaa. Jos tunnet kiinnostusta, tervetuloa mukaan. Ota yhteys minuun vaikkapa sähköpostitse (heikki.honkala@icloud.com).

Hiekanjyväsenä isoissa rattaistoissa

Suurten yhtiöiden armoilla kuluttaja tuntee joskus olevansa pieni hiekanjyvänen valtavan järjestelmän rattaissa.

Minulla on Lidlistä ostettu sähköhammasharja, aivan hyvä kapistus. Tällä hetkellä minulla on ongelmana harjapäiden loppuminen. Niitä ei ole Lidlissä pysyvästi myynnissä. Lidliin tulee välillä myyntiin joitakin vaihtoharjoja, mutta nekin ovat tarjolla vain tilapäisesti. Sain kerran itsestäni niin paljon irti, että menin Lidliin sähköaparaattini kanssa, kun vaihtoharjoja oli myynnissä. Oli vaikea päätellä, sopivatko pakkauksessa olevat harjat laitteeseeni. Kun kerroin eräälle myyjälle ongelmasta, hän muitta mutkitta avasi pakkauksen. eivät sopineet.

Minua on kehoitettu ottamaan yhteys Lidlin asiakaspalveluun netissä. Tein niin ja sieltä pyydettiin jokin koodi. Laitteessa oleva kelpasi, mutta minulle kerrottiin, ettei heillä ole enää kyseistä tuotetta. Kysyin, mistä muista liikkeistä voisin saada vaihtoharjoja laitteeseeni. Eivät osanneet kertoa.

Minusta tuo on sama kuin myisi tiettyä imurimallia, mutta ei siihen sopivia pusseja.

Joskus taas on niin päin, että oheistuote onkin se varsinainen bisnes. Jonkun printterin voi saada hyvin halvalla, mutta se syökin ahmimalla värikasetteja ja ne ovat kalliita. Laite osaa vielä tunnistaa halpaversiot, joten kalliita joutuu ostamaan.

Nyt olen Applen kuluttajajärjestelmän rattaissa. Olen jo kertonut, että minulla on AppleCare-sopimus. Kolmen vuoden paketti maksoi 249 euroa. Äskettäin, kun tarvitsin apua, minulle kerrottiin, että sopimus ei ole enää voimassa. En ole käyttänyt sitä enää vuottakaan.

Ongelman syy on siinä, että minun olisi pitänyt jollakin tavalla rekisteröidä sopimus ja se on ilmeisesti jäänyt tekemättä. Olen saanut aikoinaan pienen pahvirasian, jossa oli rekisteröintikoodi. Sitä ollaan nyt vailla. Arvaattekin, onko kemoaivo löytänyt laatikkoa.

Applesta on kerrottu, että tarvittaisiin ostokuitti. 1Store kaivattiin ostopäivämäärää, jotta voisivat toimittaa uuden kuitin. Luulin löytäneeni nettipankista kyseisen tapahtuman, mutta se osoittautuikin toiseksi ostokseksi. Pankista ei oikeaa vain löytynyt. Olin ilmeisesti maksanut sen luottokortilla. Nettipankissa luottokorttitapahtumia näkyi vain lyhyeltä ajalta.

Soitin pankkiin. Siitä tulikin pitkä puhelu, sillä viehättävästi Oulun murretta puhuva neuvoja onnistui saamaan minut ottamaan vastaan uuden luottokortin Visa Electronin, jota en käytä, tilalle. Olisi hyvä olla muukin kuin MasterCard, joiksi Nordean Visat ovat muuttuneet. Uutta korttia varten kyseltiin kaikenlaista. Sitten minut käännettiin toisen toiminhenkilön puheille. Nordealla tuntuu olevan hyvä rekisteri, koska etsitty pankkitapahtuma löytyi.

Nyt oli päivämäärä tiedossa ja sain ostokuitin kopion sähköpostiini. Kun olin yhteydessä Appleen, kuitti ei ollutkaan välitön avain autuuteen. Minut käännettiin englanninkieliseen palveluun, jossa minut kehotettiin lähettämään kuitti heille. Sanottiin, että minun kohdallani mahdollisesti voitaisiin tehdä poikkeus.

Sitä odottelen.

Voi ihmisparkoja Syyriassa

Suomen talous on ollut huonossa hapessa jo useita vuosia. Nyt otsikot täyttyvät pakolaiskriisistä.

On hyvä kuitenkin muistaa, että Suomi on saanut elää yli 70 vuotta rauhan aikaa. Noin pitkän aikaa ei sota ole synnyttänyt uusia traumoja, jotka periytyvät seuraaviin polviin taakkasiirtyminä. Suomen kansa on saanut rakentaa rauhassa yhteiskuntaa ja kehityskaari on ollut huikea.

Asiat eivät ole kaikkialla yhtä hyvin. Ajatelkaapa Syyrian kansaa, jonka maata pommittaa maailman suurin asemahti USA ja nyt seuraan on liittynyt Venäjä, joka haluaa osoittaa olevansa mahtivaltio. On totta, että maassa toimii kauhistuttava Isis. Uutiset kertovat USA:n pommittavan sitä, mutta Venäjä on alkanut pommittaa ryhmittymiä, jotka taistelevat Isisia sekä al-Assadin joukkoja vastaan. Nämä taas taistelevat sekä Isisiä että sellaisia ryhmiä vastaan, jotka taistelevat myös Isisiä vastaan.

Mitä tuosta voi seurata? Ainakin uskomattomia kärsimyksiä Syyrian kansalle, josta pakoon voi lähteä vain pieni osa. Voi lapsia, vanhuksia ja kaikkia muitakin tuossa murheen laaksossa.

Rauhansovittelun asiantuntija Antti Pentikäinen erittelee Syyrian monimutkaista tilannetta Emilia Karhun artikkelissa Kotimaassa ja toteaa, että "Elämme hyvin vaarallisia aikoja".

Syyrian kriisi voi laajentua, kun keitoksessa on mukana erään valtion kunniaintressi ja sellainen voi tarttua muihinkin.

"Elokuvatähdeksi"

Tänään yhdeltä seisoi ovellamme kolme raikasta, nuorta ihmistä. He opiskelevat medianomiksi Lahden ammattikorkeakoulussa. He tekevät lyhytelokuvaa kurssityönään.

Syy kohtaamiseemme palautuu siihen, että yksi heistä etsi Refugee Hospitabily Clubin sivulla henkilöä, joka on aika äskettäin alkanut tehdä vapaaehtoistyötä ja joka ei ole nuori eikä punavihreä. Kun tuntomerkit vaikuttivat sopivan, ilmoitin, että jos muita ei löydy, minä en pelkää kameraa. Hyvin pian huomasin olevani valittu videon päähenkilöksi.

Video julkaistaan opiskelijoiden kurssin muiden videoiden kanssa jollakin journalistisivulla.

Tänään tapasimme, tutustuimme ja nauhoitimme jo haastattelua.

Tapaamme kaikkiaan kolme kertaa. Aineistoa kertyy runsaasti, mutta lopullinen elokuva tulee olemaan viiden minuutin pituinen. Reunaehtona tekemiselle on, että puhuvaa päätä ei kuvata. Filmissä tulee siten olemaan still-kuvia ja videoleikkeitä yhdistettynä haastatteluun.

Haastattelua nauhoitettiin tänään kannettavalla mirkofonilla, johon ääni taltioituu SD-kortille. Laitteeseen liittyi mahdollisuus tarkkailla ääntä kuulokkeilla tai korvanapeilla. Sellaista vempelettä en ollut ennen nähnyt. Mukavaa seurata, miten alan opiskelijat toimivat. Itsekin kun olen tuollaisista hommista kiinnostunut.

Nuoret olivat oikein mukavia. Aika syvissäkin vesissä välillä tarvottiin.

On oikein mukavaa ja antoisaa työskennellä heidän kanssaan.

Ufologit

Nurmijärvellä toimi aikoinaan yhdistys, jonka nimi oli Nurmijärven Interplanetistit. He tekivät ufo-havaintoja.

Sellaita toimintaa näyttää olevan vieläkin. Dokumentti Linnunradan käsikirja ufologeille kertoo alan harrastajista. Ohjelma on nähtävissä vielä viisi päivää. Ufoista kiinnostuneilla on valtakunnallinen seura Suomen Ufotutkijat Fufora ja netistä löytyy seuran ylläpitämä Ufohavaintotietokanta.

On vähän vaikea sanoa, mitä ufologeista ajattelisi. Dokumentti tuo mieleen sen, mitä kuulin ja näin aikoinaan Nurmijärvellä. Eräs lähellämme tuolloin asuva aikuinen mies kertoi eräästä Räsäsestä, että tämä on kyllä ollut ufon kyydissä, mutta ei hänelle ole paljastettu voimaa. Sama kaveri sanoi, että Mars on lähin maata oleva paikka, jossa on elämää.

Räsänen oli aikoinaan lööpeissä, kun hänen luonaan kävi potilaista ja hän lääkitsi heitä jodilla.

Tiesimme, missä Räsänen asuu ja ajoimme kerran hänen talolleen. Ketään ei ollu kotona, mutta uskokaa tai älkää,  pihassa oli ufo. Se oli rungoltaan suunnilleen sen muotoinen kuin ufojen väitetään olevan ja siinä oli läpinäkyvä kupu päällä. Kun kurkistimme sisään, näimme jonkinlaisen ohjaamon. Kummallista, että siellä oli vanha puinen tuoli. Ei näyttänyt sellaiselta, että voisi lentää. Räsäselle ei oltu paljastettu voimaa.

Ainakin ufologit tuntuvat olevan tosissaan asiassaan.

Auringolasku nopeutettuna

Törmäsin Facebook-keskustelussa käsitteeseen time lapse eli ajastettu kuvaus. Se tarkoittaa kuvan ottamista jostakin kohteesta määrävälein. Joskus puhuttiin kameran moottoriperästä. Kamera saatiin päräyttelemään kuvia määrätahtiin. Kun tällaisia kuvia siirretään videoeditoriin, niistä voidaan tehdä elokuvaa.

En tiedä mihin muuhun tällaista voisi tarvita, mutta hitaisiin luonnonilmiöiden kuvaamiseen se käy mainiosti.

Tein eilen kokeilun ja kuvasin puolisen tuntia auringonlaskua videokamerelalla. Nykyään käyttämässäni videoeditorissa iMoviessa on mahdollisuus nopeutta videoleikettä. Säädin kuvaamani videon nopeuden kaksikymmenkertaiseksi.

Sitten renderöin leikkeen. Se tarkoittaa editoidun materiaalin ajamista lopulliseksi videoksi. Aineistosta poistetaan kaikki turha, joten tiedoston koko pienenee.

Yllä olevasta linkistä näet, millaisen sain aikaan. Lopullinen video on kooltaan aika pieni, joten ohjelma ilmeisesti poimi käytettävät ruudut määrävälein.

Pelimies

... tuo pääministeri. Työmarkkinamiehet meinasivat laittaa hanskat tiskiin, mutta valtakunnan isäntä pisti heidät jatkamaan.

SAK:n ehdotus männä päivinä kuulosti todella kädenojennukseltä. Siinä tultiin vastaan ja ajateltiin kauaksi. Fiksua olla päästämättä tällaisen menemään ohi. Hienoa myös, että hän tuli vastaan hallituksen linjauksista.

Jotenkin pidän Sipilän tyylistä olla hermostumatta mistään ja pitää osapuolia vauhdissa. Kuvittelen, että hän ei ajattele kovinkaan paljon poliittisia irtopisteitä pitkällä tähtäyksellä. Hänellä on varaa toimia pragmaattisesti.

Kehitysavun yms. leikkaussuunnitelmat ilmeisesti ovat edelleen voimassa. Tämä on kai hintaa siitä, että perussuomalaiset pysyvät hallituksessa ja homma voi jatkua tässä kokoonpanossa.

Kaikkea ei voi saada

Olen kertonut jo aikaisemmin tieteellisestä tutkimuksesta, jonka löysin netistä. Siinä oli seurattu lymfooman kokeneiden potilaiden toipumista. En muista kuinka tarkoin syöpätyyppi oli rajattu, mutta  imusolmukesyövästä oli kysymys.

27.9.2015

Muistelen, että neljä viidestä poti pitkään väsymystä hoitojen jälkeen, vuosikausia.

Minun on tyydyttävä kohtalooni lukeutua samankaltaisten joukkoon noiden kahdeksankymmenen prosentin kanssa. Tämä on iso elämänmuutos, ennen kaikkea henkinen sellainen. Minun on voitava muuttaa asenteitani.

Jos onnistun tasapainottamaan voimani ja tekemiseni, elämänlaatu voi olla ihan hyvä. On tietenkin osattava priorisoida ja poissulkea.

Toivottavasti osaan. Onhan tuota hötkyiltykin.

Yöpukupäivä

Tänään olen ollut väsynyt. Olen antanut itselleni luvan viettää yöpukupäivän. Näin on tapahtunut - kirjaimellisesti. En tiedä, onko tällainen hyödyllinen voimien riittämisen kannalta. Toivottavasti on.

Olen tehnyt mitä huvittaa. Lueskellut, blogannut, katsonut yhden dokumentin, räpläillyt läppäriä. On ollut sellainen tunne, että pää ei jaksa mitään kovin haastavaa.

Onhan nyt sitäpaitsi sunnuntai - lepopäivä. Luther on opettanut lepopäivän vietosta eikä tämä varmaan ole sellaista, mitä hän pitää hyvänä. Ehkäpä hän ymmärsi kuitenkin väsyneitä.

Olo on hieman nuhjuinen. Reipas ihminen olisi käynyt kävelyllä, mutta en ole reipas - ainakaan kävelyjen suhteen.

Toivottavasti tämä on sitä itsensä kuuntelemista, mitä syöpätoipilas tarvitsee.

Dokumentissa Kampanja, joka vei sotaan (näkyy vielä kolme päivää) kerrotaan, kuinka USA halusi aloittaa sodan Irakia vastaan, vaikka todisteita massatuhoaseista ei löytynyt. Amerikkalaiset saivat myös Britannian ja Tanskan mukaansa. Ajatus kai kulki niin, että savuavia aseita löytyy joka tapauksessa, kun hyökätään. No eipä löytynyt.

Saddam kaatui, mikä oli tarkoituskin. Irakin kansa kärsi hirmuisesti. Saddamin diktatuuri oli hirveä. Olisi mielenkiintoista löytää luotettava analyysi, joka vertaisi nykyistä menoa Saddamin aikaisiin oloihin.

Ituja tarinoiksi

Saimme sarjakuvakurssilla ensi kerraksi tehtävän. Meidän täytyy muistella jokaista asuipaikkaamme ja kuhunkin niistä liittyvää tapausta. Niistä valikoimme viisi parasta ja keskiviikkona yhdessä valitsemme niistä parhaan viidestä seitsemään sivua pitkää mustavaloista sarjakuvaharjoitusta varten.

Tapahtuman sanottiin voivan olla niinkin yksinkertainen kuin että aurinko paistaa matolle. Hajuillakin on merkitystä. Siinä tarvittaisiin mielikuvistusta, että aiheen saa venymään. Voisihan se onnistuakin.

Muistan välähdyksenomaisesti varhaislapsuudestani, kun isäni tuli kaverinsa kanssa kotiin sorsanmetsästyksestä. Näky oli vaikuttava. Kaksi metsästystamineissa olevaa miestä seisoo saalistaan roikottaen. Ruuti ja riista tuoksuvat voimakkaasti.

Muistan myös, kun asuimme Limingassa paikkakunnan ensimmäisessä kerrostalossa, jonka kohdalla tien varressa on Linnukkapatsas. Se on pystytetty paikalle, jossa on muinoin ollut vainoissa tuhotut Limingan toinen ja kolmas kirkko. Patsas muistuttaa linnan tai kirkon ovea ja sitä ympäröi aidattu nurmikko. Taisin luullakin sitä vanhaksi kirkon porstuaksi. Minä oli viisikuusivuotias ja jostakin olin saanut käsiini vihreän pressuntapaisen kankaan. Juoksin kangasta vetäen Linnukkaa ympäri ja kuvittelin voivani nousta ilmaan. Onneksi ei onnistunut.

Haapavedeltä muista parikin tapausta, mutta niistä ei taida olla sarjakuviksi. Eräänä yönä oli aivan lähelle asuinpaikkaamme pudonnut meteoriitti. Ihmettelimme pyöreää jälkeä maassa. Toinen tapaus oli, kun tuleva vaimoni kävi vanhempiensa kanssa meillä kahvilla. Minä en muista tapausta, mutta vaimo muistaa. Olimme olleet ujoja lapsia sisarieni kanssa. Niin luulen hänenkin olleen.

Nurmijärveltä muistan koulun opettajainasunnossa elämisemme ajoilta, kuinka leikin paperitötteröillä roskisten lähellä. Sytytin niitä palamaan toisesta päästä. Ehkä vedin savua suuhunikin, koska muistissani on jälki moisesta pahasta mausta. Kaverini oli nähnyt kauempaa ja kommentoi "tupakointiani" jälkeenpäin. Toinen muisto noilta ajoilta on, kun tappelin kaverini kanssa.

Muutimme sittemmin Nurmijärvellä omakotitaloon. Siltä ajalta muista pyöräretken, jonka teimme kaverien ja yhden aikuisen kanssa ajamalla Jyväskylään, tulemalla sieltä laivalla Lahteen ja palaamalla pyörillä kotiin. Nukuimme teltassa yöt. Pääsin jopa ohjaamaan Suomi-laivaa.

Asuimme tuoreena avioparina vaimoni kanssa Etelä-Haagassa kesällä 1975, jolloin Hesassa oli Etyk-kokous. Olin kesätöissä Kaisaniemen Kopissa. Näimme maailman napamiehiä, kun heitä kuljetettiin saattueissa paikasta toiseen. Suurin saattue oli Neuvostoliiton Brežnevillä. Monta autoa ja moottoripyöriä. Hotelli Inter Continentalin (nyk. Skandic Park) katollakin oli poliiseja aseineen. 

Martinlaaksossa Vantaaalla asuessamme astuin armeijaan ja sain kuulla tulleeni isäksi, kun olin ollut muutaman tunnin intissä. Irtoaisikohan tuosta? Pääsin porukasta ensimmäisenä lomalle. Laittoivat niin uudet suntiskamat päälle, että kenkä hiersi rakon jalkaan.

Korsossa asuessamme lapset tulivat kerran kysymään, mistä lapset tulevat. Päätin kertoa, miten asia on. Eivät uskoneet alkuunkaan. Nauraen kipittivät pois. Siellä asuessamme olin kerran lähdössä matkalle rapakon toiselle puolelle. En muista oliko lauantai vai perjantai-ilta, mutta en löytänyt lippuja. Kun menin työpaikalle etsimään, tuntui, että niiden täytyy olla kotona. Yritin saada kiinni henkilöä, jolta olisin ne saanut. Hän oli lähtenyt - olikohan Vaasaan - pelaamaan. Viimein hän soitti ja kertoi, mistä löydän hänen työhuoneestaa avaimet laatikkoon, jossa liput ovat.

Kun asuimme Etelätiellä Espoossa, lapset olivat saunassa. Yksi heistä oli keksinyt kokeilla, mitä tapahtuu, kun pissaa kiukaalle. Eipä menty vaimon kanssa saunaan heidän jälkeensä.

Olarissa asuessamme tapahtui kerran runollinen juttu. Joku lapsista tuli sanomaan, että lähellä on jänis, joka on loukkaantunut. Vähän vastahankaisin ajatuksin lähdin jonkin astalon - varmaan lapion - kanssa lopettamaan jänistä. Siellähän se kyyhötti jollakin tienreunamaalla. Kun pääsin lähemmäksi, se lähti kuitenkin terveenä loikkimaan pois. Ehkä tulin häiritsemään sen mindfulness-harjoitusta. Olarissa ollessamme perustimme vaimoni kanssa yrityksen. Siitä aiheesta irtoaisi varmaan yhtä ja toista.

Aikamoinen tarina syntyisi siitä, kun asuimme Nummitiellä Espoossa ja minut irtisanottiin laman aikana. Lähdin asuntovelallisena kortistoon. Vaimo ja viisi lasta kotona. Aika seikkailu, mutta selvittiin.

Täällä Hertsikassa asumisestamme voisi kuvauksellinen aihe olla, kun kävimme lastenlasten kanssa höyryjuna-ajelulla.

Joskohan näistä jokin kypsyisi sarjakuva-aiheeksi.

Outo oire

Onko minulla vielä sytostaatteja ruumiissani? Miten voi selittää, että hikeni on värillistä. Tähän asti paidankaulukseni on kellastunut. Tänään huomasin, että kauluksessani on voimakasta vihreää. Sitä löytyi hieman kainaloiden kohdiltakin.

Mitä tämä voi olla?

Homehdunko ikääntyessäni?

Ovatko irakilaiset elintasopakolaisia?

Nyt halutaan tehdä ero elintasopakolaisten ja hädänalaisten välille. On tietenkin oikeudenmukaista suunnata rajalliset resurssit pelastamaan niitä, jotka ovat hengenvaarassa.

En kuitenkaan erityisemmin pidä ilmauksesta elintasopakolainen. Siihen liittyy moralistinen kaiku, vaikka kyseessä on kuitenkin ilmiö, joka on meille kaikille ominainen. Eikö ole normaalia ja inhimillistä pyrkiä ososuhteisiin, joissa voi kehittyä ja rakentaa tulevaisuuttaan omalla työllään vakaissa olosuhteissa?

Hesari kirjoittaa Irakin turvallisuudesta tänään artikkelissaan Asiantuntija: Irak ei ole turvallinen maa - Maahanmuuttovirasto päivittää turvallisuusarvionsa. Lehdessä on myös juttu Näin viranomaiset selvittävät, mistä turvapaikan hakija on kotoisin.

On ihmetelty, miksi Irakista tulee Suomeen niin paljon pakolaisia. Pääsyy lienee puskaradio. Suomessa on jo irakilaisia sen verran, että sana Suomen olosuhteista ja käytännöistä kiirii tehokkaasti. Viranomaiset yrittävät selvittää, ovatko pakolaiset turvallisilta vai turvattomilta alueilta. Irakin pinta-ala on runsaan kolmanneksen suurempi kuin Suomen ja väkiluku on kolmisenkymmentä miljoonaa.

Hesarin jutun valossa on ongelmallista, voidaanko asuinalueen perusteella todeta, olisiko joku pakolainen kotonaan turvassa. Joku henkilö voi asua turvallisella alueella, mutta hän voi olla alttiina salamurhaajan iskuille, jos on esimerkiksi ollut poliittisesti aktiivinen. Sunnien ja shiialaisten konfliktin luonteesta on suomalaisen vakea päästä perille. Onko se samanlaista kuin tasavaltalaisten ja protestanttien taistelut taannoin Irlannissa? Onko asetelmassa mukana uskonnollisten jännitteiden lisäksi poliittisia?

Iran aseistaa shiialaisia ja Saudi-Arabia tukee sunneja. Iran on peräti noin neljä kertaa Irakin kokoinen maa ja asukkaita siellä on noin 80 miljoonaa. Aika merkittävä voima ja lähellä. Saudi-Arabialla riittää rahaa ja sillä on läheiset suhteet USA:han. Ohimennen sanoen Syyrian al-Assad lukeutuus shialaisiin alawiitteihin ja Venäjä tukee häntä. On vaikea arvioida miten suurvaltapoliittiset voimatasapainokysymykset vaikuttavat Irakin tilanteeseen.

Irakin tilanteeseen ei vaikuta vain sunnien ja shiialaisten välit, vaan alueella toimii myös Isis. Irak kävi aikoinaan pitkän sodan Irania vastaan ja sen jälkeen maassa soti USA vuosikausia. On vaikea arvioida, kuinka paljon noista sodista periytyvät irakilaisten väliset kaunat vaikuttavat nykyiseen levottomuuteen.

Kun irakilaisia on noin paljon, ei voi suoraviivaisesti olettaa, kaikki sieltä Suomeen pyrkivät ovat "elintasopakolaisia". Suomeen suuntautuvat volyymit lienevät hyvin pieni osa kaikista hädänalaisista. Siten kaikki tänne pyrkivät voisivat lukeutua heihin. Kai asia voi olla toisinkin päin tai jotakin siltä väliltä.

Viranomaiset käyttävät Hesarin mukaan kolmea keinoa selvittäessään pakolaisten kotiseutuja. Selkein on luotettava asiakirja, jos sellainen on. Toinen keino on pyytää häntä kertomaan joitakin tunnistettavia asioita kotipaikastaan. Hesari sijoittaa esimerkin Suomeen. Jos henkilö sanoo olevansa Myllypurosta ja olevansa lätkäfani, häneltä voidaan tentata Helsingin seudun joukkueiden menestystä ja kysyä, kuka Hjallis Harkimo on. Kolmas keino on murteen tunnistaminen.

Artikkelin mukaan epäselviksi jääneissä tapauksissa, asia tulkitaan pakolaisen eduksi. Arvelen, että tällä tarkoitetaan ensisijaisesti yksin tulleita lapsia.

Toisenlaisessa tilanteessa Suomelle saattaisi olla hyvinkin kannattavaa antaa irakilaisten "elintasopakolaisten" asettua maahan. USA:n kansa on lähes kokonaan maahanmuuttajataustainen ja maan kehitys on ollut valtava dynaaminen prosessi. Suomalaisia on asettunut Ruotsiin suuri määrä työn ja elintason perässä. Kun kielitaidottomat ja vähän koulutetut asettuvat uuteen maahan, he eivät voi osoittaa tarpeellisuuttaan juuri muulla kuin kovalla työn teolla. Irakilaiset voivat olla hyvä ruiske vähän anemisesti kehittyvään Suomeen.

Olisi jotenkin selkeää, jos kaikki kaikki Suomeen pyrkivät olisivat syyrialaisia, jotka kaikki tulevat sodan jaloista. Mutta kun ei tule, kuin vähemmistö. Pitäsikö Suomen panna raja kiinni irakilaisille ja yrittää markkinoida Suomea syyrialaisille? Silloin todennäköisesti huomattavasti suurempi osa saisi jäädä maahan. Voi olla, että EU:ssa katsottaisiin sellaista karsaasti. Yksi maa yrittäisi selvitä vähemmillä hutikustannuksilla.

Jos Suomeen pyrkivät irakilaiset tulevat Syyrian kaltaisista oloista ja Suomen kapasiteetti täyttyy heistä, asia ei liene ongelma. Toivottavasti muut maat hoitavat syyrialaiset.

Kuvakertomus Redin valtavasta työmaasta

Kalasatamaan nousee Helsingin ensimmäinen pilvenpiirtäjäryhmä, joka on saanut nimekseen Redi. Työmaalla on tapahtunut käänne, sillä enää ei pyritä pelkästään alaspäin. Tässä tänään otettuja kuvia, joistä voi nähdä, missä nyt mennään.

Uniseikkailuja muttei muita

Tämänviikkoinen kolmen päivän työrupeama meni paremmin kuin edellisviikkoinen. Nyt en tuntenut itseäni yhtä väsyneeksi. Tänä aamuna kuitenkin uni maistui. Nousin noin kymmentä vailla yksitoista. Mitähän erikoista tuohon ajankohtaan liittyy, koska ei ollut ensimmäinen kerta, kun juuri tuolloin heräsin. Olin tosin herännyt aikaisemminkin aamulla, mutta kun uni oli tullakseen, annoin sen tulla.

Ei tässä kaikki ole aivan jengoillaan. Tuntuu oudolta, kun aamupäivä on jo menetetty, kun päästään jalkeille.

Yö oli erittäin unipitoinen. Olin purjehtimassa amatöörinä sekä isommalla että pienemmällä veneellä. Olin myös vaimoni kanssa joulun aikoihin kiertelemässä stadin vanhan bussiaseman liepeillä. Ympäristä ei tosin vastannut entistä eikä nykyistä. Jotakin painajaismaista tähän liittyi. Vaimo oli välillä hukassa. Minulla oli mukanani kaikenmaailman tavaraa, pari videokameraa ja mitä muuta. Kuvio meni siten, että minulle ilmestyi outoja tavaroita - muun muassa se toinen videokamera - enkä muistanut, mistä se oli tullut mukaani. Oletus oli, että olin sen jotenkin epähuomiossa napannut. Kun yritin vessaan, siellä olikin jokin lasten tapahtuma meneillään. Yksi unielokuva kertoi, kuinka olimme muuttaneet uuteen asuntoon, mutta jostakin syystä edelliset omistajat olivat jättäneet sinne kalusteensa ja muut tavaransa. Jopa dia-kuvia löytyi heidän jäljiltään.

Koin aamulla, että kun heräsin välillä, mutta nukahdin sitten uudestaan, sama uni jatkui. En ole varma tapahtuiko oikeasti niin, mutta ainakin sellainen muistikuva jäi.

Miellä on vaimoni kanssa tämänviikkoinen seikkailu tekemättä. Sellaisten on todettu olevan hyväksi parisuhteelle. Mitähän vielä keksisimme.

Miksi ilmeistä tulevaisuutta joutuu odottamaan

Seikkailuni tietotekniikan ihmeellisessa maailmassa jatkuvat, tällä kertaa hallinnollisella puolella. Tähän Macbookiini sai puhelintukea kolme kuukautta sen ostamisen jälkeen. Tuki toimi hyvin. Ostin sitten sille jatkon, joka luultavasti kestäisi kolme vuotta, jos ei olisi tullut ongelmia. Hintaa paketilla oli varmaan parisen sataa.

Kun tänään soitin Apple Careen, sain kuulla, että tukisopimus on mennyt umpeen. Valitettavasti en ole löytänyt kuittia ostoksesta. Ongelma aiheutuu ilmeisesti siitä, että tukisopimus olisi pitänyt erikseen rekisteröidä. Siihen tarvitaan jokin koodi.

Kun soitin uudestaan Apple Careen, kysyttiin, sainko jonkin laatikon, kun tein sopimusta. En löytänyt muistini uumenista mielikuvaa ainakaan isohkosta laatikosta, jotakin litteää väikkyi mielessä. Vaimoni Macciin tehtiin samanlainen sopimus keväällä. Hänellä on tallella lituska laatikko. Siinä on ilmeisesti ollut jokin koodi.

Soitin 1storeen, josta ostin tukipaketin. He ehkä voivat tulostaa kuitin uudestaan, jos pystyn sanomaan päivämäärän. Olen selaillut tiliäni netissä, enkä ole vielä löytänyt. Jos olen maksanut sen luottokortilla, en näe netissä tapahtumia riittävän pitkälle.

Täytyykö näitä luottokorttilaskuja ja tiliotteita vieläkin säilyttää paperisina? Eikö nyt vielä olla päästy siihen, että nämä kaikki ovat tietokannoissa? Tällaisen tiedon säilyttäminen bitteinä on halpaa.
Eikä tuollaisia pakollisia rekisteröimistoimia edes voitaisi tehdä liikkeessä saman tien?

Miksi ilmeistä tulevaisuutta joutuu vieläkin odottamaan?

Sarjakuvakurssille

Olin eilen sarjakuvakurssilla. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ymmärsin, että kysymys on ensisijaisesti tarinan kerronnasta. Ehkäpä sarjakuva onkin yksi kirjallisuuden laji. Uskoisin, että sarjakuvan on oltava sekä visuaalisesti että tarinallisesti kiinnostava. Jos ei ole hyvää tarinaa, miten teet kuvia?

Olen jonkinlaisessa lamassa kuvataiteen tekemisen suhteen. Voi olla, että se jossakin vaiheessa nostaa taas itsensä esiin. Tämä sarjakuvakurssi sopii nyt siksi hyvin, että se pitää yllä pientä tuntumaa.

Sarjakuvasta tulee ehkä helposti mieleen, että sisällössä pitää olla huumoria ja/tai jännitystä. Että se olisi vain viihdettä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. On olemassa jopa sarjakuvaromaaneja, kirjan näköisiäkin. Timo Mäkelä on tehnyt sellaisen, on vielä runollinenkin.

Kurssin opettaja on alalla meritoitunut Matti Hagelberg. Hänen piirustustyylinsä ei kolahda minuun, mutta toivottavasti osaa vetää kurssin hyvin. Symppis ainakin tuntui olevan.

Kivaa aloittaa tällainen kurssi. Katsotaan mihin se vie.

Taivaalla valkoisia sieluja

Poju: Iti, mittä Mutti on?
Isi: Öh, Musti on mennyt pois.
Poju: Mihin te meni?
Isi: Tuota, koirien taivaaseen.
Poju: Mittä te tai tiivet?
Isi: No se on oikeasti kuopassa.
Poju: Onko te tamatta kuopatta kuin pappa?
Isi: Ei kun pappa on taivaassa, mutta Musti kuopassa.
Poju: Mitä tiellä papan hautatta titten on?
Isi: Siellä on papan ruumis.
Poju: Kenet te pappa titten tappo?
Isi: Ei kun siellä on papan oma ruumis.
Poju: Miten te taivat mahtuu hautaan?
Isi: Ei kun papan oma ruumis on haudassa ja seilu on taivaassa.
Poju: Ai. Mä oon nähny paljo valkotia tieluja taivaalla.
Isi: Äh. Pirkko hei, ehtisitkö tänne!

Aikaloikkia

Käytämme koululla opetuksessa videoita, jotka ovat valitettavasti aika vanhoja. Meille sopivia aiheita ei julkaisija ole nähnyt tarpeelliseksi uudista pitkään aikaan. Niinpä videoilla on ikää viidestätoista päälle pariinkymmeneen vuoteen.

Videoiden sisältö on varsin käypää, mutta kaikkia niissä esiintyviä yrityksiä ei enää ole ainakaan samalla nimellä ja markkoja tietenkin käytetään.

Elämä videoissa näyttää hämmästyttävän samalta kuin nykyään. Vaatetus näyttää saavuttaneen jo 90-luvulla tyylin, joka ei ole kovin paljoa muuttunut. Kansitakit olivat tuolloin muotia ja se on mennyt ohi. Kännykät olivat jo keskuudessamme. Teho on muuttunut paljon, mutta koko ei.

Tietokonenäytöt ovat muhkeita ja jossakin näkyy vielä merkkipohjainen käyttöliittymä. Ainoa todella suuri tekninen läpimurto, joka on tänä aikana levinnyt käyttöön, on internet. Se ei ole kovin paljoa muuttanut elämisen ilmiasua. Aikaa se toki vie paljon.

Jos voimme siirtyä 20 vuotta ajassa taaksepäin, elämisen ulkonäkö ei taitaisi aiheuttaa kovin paljoa vieroitusoireita.

Jos kuvitellaan saman pituista hyppäystä 50-luvulta 70-luvulle, muutos olisi huomattavasta suurempi.   Aika paljon pienempi se olisi luullakseni 50-luvulta 20 vuotta taaksepäin. Siinä oli sota-aika välissä, mikä hidasti muutoksia, vaikka sanovat sotien tosin vievän teknistä kehitystä eteenpäin. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan sen vuoksi käydä.

Miltähän maailma näyttää kahdenkymmenen vuoden päästä. Aika isoja muutoksia voi olla edessä.

Pakolaiskriisikeskustelu

Olin tänään pakolaiskriisikeskustelussa Lauttasaaren kirkossa. Yllätyin, kuinka iso kompleksi kyseinen kirkko on. En ole siellä ennen käynyt. Niin harvoin tulee Larussa liikuttua, että vähän käsikopelolla kuljin. Pääsi sinne edelleen nostosiltaakin pitkin. Mutterikahvila oli edelleen paikallaan. Mietin, onko sen harjalla ollut ennen jotakin pellehahmoa. Luultavasti ei.

Kirkko näkyy kauas, mutta ei lähelle. Hieman syrjässä on kuljetuimmilta väyliltä. Ensin etsin kokoontumispaikkaa väärästä porstuasta. Joku luuli uuden kuorolaisen tulevan. Voi voi, olisi heillä kivinen pelto kynnettävänä, jos minä ryhtyisin.

Oikea paikkakin löytyi. Siellä oli koolla satakunta henkilöä, merkittävän suuri osa heistä pakolaisia. Kupletin juoni kulki niin, että kolmea kieltä käytettiin, aina tarpeellisiin kieliin tulkattiin. Toinen oli Irakin arabia. Toisesta en ole varma. Saattoi olla kurdikieli. Kysyin vieressäni istuvalta irakilaiselta, ymmärtääkö hän Syyrian arabiaa. Sanoi ymmärtävänsä. Siksi arvelin toista kieltä kurdiksi.

Illalla oli kolme teemaa: miksi olemme lähteneet, mitä olisimme toivoneet matkalla sekä toiveita puolin ja toisin. Spiikerinä toimi seurakunnan pappi, Antti Pentikäinen oli tavallaan päävieras.

Muutama pakolainen puhui kustakin teemasta ja viimeisestä lisäksi suomalaisia. He olivat Irakista ja Syyriasta, osa kurdeja. Illan informaatioanti oli varsin vähäinen, mutta tunnelma oli hyvä. Koolla oli pakolaisia ja halullisia suomalaisia sieluja. Kaikki halusivat selvästi yhteistyötä.

Puheenvuoroissa tuli selvästi esiin, että Suomeen halutaan, koska se on turvallinen maa. Täällä voi rakentaa elämäänsä kaikessa rauhassa. Monessa puheenvuorossa toivottiin, että he saisivat jäädä tänne. Kiitoksen sanoja sanottiin runsaasti.

Kurdistaniassa on aina ollut sota. Oli Isis tai ei, aina samanlaista. Isisillä ei ole moraalia. Se tappaa naisia ja lapsiakin. Muuallakin Irakissa on tappamista kaduilla. Irakissa ei voi opiskella. Olemme jättäneet kotimaamme, sydämemme kärsii. Tilanne pitäisi ratkaista niin, että sota lopetettaisiin. EU:n ja koko maailman pitäisi auttaa tässä. Sitten ratkaistaisiin sunnien, shiialaisten ja kurdien rauhanomainen oleminen. Puolueiden asemat pitäisivät olla oikeudenmukaiset. Yksi oli menettänyt vanhempansa sodassa.

Turkissa ja Unkarissa on erityisen huonot oltavat. Unkarin jälkeen matka sujuu paremmin. Joku on joutunut olemaan vankilassakin Unkarissa. On jouduttu kävelemään. On jouduttu olemaan päiviä metsässä. Nälkää ja kylmääkin on kärsitty. Merellä isot aallot. Turkista kuitenkin haluttiin pois. Turkkilaiset saavat tukea EU:lta mutta he eivät saa mitään. Siellä voi tehdä työtä, mutta aina ei saa palkkaan. Joutuu olemaan nälissään.

Toivottiin, että Turkista tai joistakin pisteistä järjestettäisiin turvallinen matka perille. Toinen vaihtoehto on, että kaikki tiet katkaistaan ettei kenenkään tarvitse hukkua.

Haluttiin ennen kaikkea saada jäädä Suomeen, integroitua suomalaisten kanssa ja rakentaa tätä maata, olla hyviä kansalaisia.

Eräs suomalainen eläkeläinen - seurakunnan entinen pappi varmaan - kertoi hankkeesta, jossa pakolaiset voisivat oppia kolmessa vuodessa suomen työtä tekemällä. Kansanopistoverkosto voisi olla tässä mukana. Tämä kuulosti hyvältä idealta.

Joku pelasi jalkapalloa maahanmuuttajien kanssa. Hän kertoi, että kolmessa vuodessa puolet Suomen edustusjoukkueesta on irakilaisia ja kuudessa heitä on jo jääkiekkomaajoukkueessakin.

Suomessa viisivuotiaasta lähtien asunut somalialainen kertoi olevansa nyt suomalainen ja että meillä on paljon oikeuksia. Suomi on hyvä maa. Suomi auttaa pakolaisia, mutta asia on heistä itsestäänkin kiinni. Pitää jaksaa ponnistella, koska haasteita riittää.

Lopuksi pääministerin neuvonantaja Antti Pentikäinen sanoi sydämensä sykkivän lämpöä. Hän muistaa tämän tunnelman, kun tapaa tilanteen vaikeudesta puhuvia poliitikkoja. Hän totesi tämän illan olevan todistus eurooppalaisista arvoista. Voimme elää sovussa. Joskus vieraiden pitää vahvistaa uskoamme näihin arvoihin. Suomi on demokratia, jota rakennetaan vuoropuhelulla. Emme ehkä tiedä, mitä pitää tehdä, mutta meidän on keskusteltava. Emme ehkä ymmärrä riittävän hyvin perheiden yhdistämisen merkitystä. Pakolaisten ei ole vain rakennettava tätä maata vaan myös puolustettava sitä tulevilta uhilta.

Lopuksi Pentikäinen koetteli tulkkien taitoja siteeraamalla Hymyilevää Apolloa. Sen on Leino kirjoittanut sen jälkeen kuin viideosa suomalaisista kuoli nälänhädässä.

Tilaisuus oli oikein hyvä aloitus, tutustumiskohtaaminen. Aika loppui kesken. Olisin halunnut esittää konkreettisia kysymyksiä siitä, mitä voisi tehdä pakolaisten auttamiseksi. Lauttasaaren seurakunta tuntuu tekevän kovasti työtä pakolaisten eteen. Ehkäpä he järjestävät uusia tilaisuuksia, joissa päästään ruohonjuuritasolle.

Kovilla panoksilla pelataan

En tiedä, mitä mahdollisesti tapahtuu kulissien takana, mutta kovana pelinä näyttäytyy poliittinen tilanne tällä hetkellä. SAK vaikuttaa kovin ylimieliseltä, kun esiintyy kuin hallituksen antamalla aikataululla ja tavoitteella ei olisi mitään merkitystä. EK puolestaan toivoo, että työmarkkinajärjestöt voisivat mieluummin sopia kuin vain odottaa hallituksen toimenpiteitä. En tiedä miten aito tämä toive on, koska hallituksen vaihtoehtokin on heille edullinen.

Kun kaikkien osapuolten on säilytettävä kasvonsa, SAK:n asenne ihmetyttää. Tilanne näyttäisi hyvin oudolta, jos valtiojohdon pitäisi nöyrtyä yksittäisen - vaikkakin suuren - ammattiliiton marssijärjestykseen. Näinpä olemme jo kuulleet, ettei hallitus tingi aikataulusta eikä viiden prosentin lisäystavoitteestaan tuottavuudessa. Sekin lienee spekulatiivinen, koska sen laskeminen on varmasti hyvin vaikeaa ja edellyttänee reunaoletuksia. Ehkäpä se perustuu toiveeseen tai olettamukseen, että suunnitellut toimet sen tuottavat.

EK pelaa myös isoilla panoksilla, jos se jää tosiasiallisesti odottamaan, että hallitus toteuttaa aikeensa. Seurauksena saattaisi olla paljon lakkoja ja näytön tarvetta ammattiyhdistysten suunnalta. EK voisi osoittaa nyt valtiomiesmäisyyttä ja tarjota ammattiyhdistykselle jotakin, jonka avulla se voisi säilyttää kasvonsa.

Voi olla niinkin, että SAK ja SDP pelaavat kaikessa hiljaisuudessa yhteen. Kun perussuomalaiset ovat saaneet ääniä demareilta ja joutuvat puolustamaan hallituksen kantaa, demarit ehkä toivovat saavansa kovalla pelillä menetettyjä lampaita takaisin kannatuslukuja parantamaan. Tämä on varmasti SDP:n aika tuoreen puheenjohtajan toive.

Saattaa käydä niin, että kolmaskaan kierros ei onnistu. Pääministeri saattaa olettaa niin ja äskeinen puhe oli tarkoitettu sen osoittamiseen, että tosissaan on yritetty. Valitettavasti tilanne polarisoituu, jos näin käy. Ammattiyhdistys kokee, että heidät on jyrätty. Hampaankoloon jää liikaa.

Hallitus tavoittelee työllisyyden parantumista, mutta taitaa olla aika yksin tässä asiassa. Työllisyyden parantuminen saattaisi olla hallituspuolueille edullista tulevia vaaleja ajatellen.

Auttamisen riskit

Harmillista, että pakolaisten auttamiseen liittyy hieman riskejä. Joku voi pitää tappiona sitäkin, jos joku auttaa henkilöä, joka ei lopulta saa jäädä maahan. Minä en pitäisi sitä vahinkona. Kuka meistä ei haluaisi pyrkiä elämässään eteenpäin. Silloin sitä ei voi hyväksyä, jos päämääriin pyritään valehtelemalla.

Usein meitä neuvotaan elämään tässä hetkessä. Tätä voitaisiin soveltaa pakolaisten auttamiseenkin. Jos joku on kylmissään tai nälissään, on kohtuullista auttaa häntä, vaikka hänet joskus tulevaisuudessa palautettaisiinkin kotimaahansa.

Maahanmuuttokriittisissä piireissä todetaan, että hädänalaisia pitää auttaa siellä missä he ovat. Niin pitääkin tehdä, koska vain murto osa pystyy lähtemään riskialttiille pakomatkalle. Nuo piirit eivät ole tainneet tulla tunnetuiksi vaatimuksilla kehitysavun lisäämiseksi. Minusta apua pitää antaa siellä ja täällä. Akuutti pakolaistilanne Euroopassa saattaa saada meidät unohtamaan, että tilanne on vielä pahempi lähtöpaikoissa ja niissä vasta suuret massat avuntarvitsijoita on.

Amerikkalainen ekonomisti Jeffrey Sachs on sitä mieltä, että surkeissa oloissa eläviä maita pitää auttaa ensin jaloilleen ja sitten voi vasta odottaa noiden maiden ihmisiltä yritteliäisyytta, omatoimisuutta ja niin edelleen. Minusta tuo on viisautta. Siinä tosin on suuri ongelma, että monet maat ovat korruptoituneiden diktaattoreiden hallinnassa ja auttaminen voi olla enimmäkseen vain elämän ylläpitämistä. Sekin hankaluus on vielä, että napamiehillä on syvät taskut ja apua voi luiskahtaa niihinkin.

Olemme vaimoni kanssa mukana kahdessa Facebookin auttamisryhmässä. Toisessa on jouduttu nostamaan valppausastetta, koska ryhmään voi pyrkiä auttamisen vastustajia, jotka kaappaavat aineistoa ja revittelevät omilla saiteillaan. Ryhmässä on nimetty henkilö, joka varmistaa sisäänpyrkivien motiiveja. Kun jäsenten nimet ovat näkyvissä, voi mahdollisesti seurava vielä vakavampaa.

Toisessa ryhmässä on ollut halua poliittisen keskustelun aloittamiseen pakolaiskysymyksestä. Ryhmän perustajat haluavat hillitä tätä, koska sellainen aiheuttaa helposti riitoja. Jos keskitytään arkisiin auttamishommiin, sellaisetkin, jotka voivat muutoin olla eri leireissä, pystyvät tekemään hyvää yhteistyötä.

Sekin on ehkä riski, että kirjoittelen pakolaismyönteisesti tässä avoimessa blogissani. Häiriötä on ollut toistaiseksi todella vähän. Yhden kommentin olen poistanut.

Joskus aiemmin ollessani keräämässä SPR:lle rahaa Lidlin edessä, yksi kriitikko halusi jutella. Pääsin hänestä onneksi aika helposti eroon, kun piti keskittyä keräämishommaan.

Rajavartiolaitos saattaa olla tiukkana, jos kuljettaa pakolaisia asemalta poliisiasemalle. Saatetaan pelotella salakuljetussyytteillä. En tiedä, kohdistuuko tämä erityisesti pakolaistaustaisilta näyttäviin kuljettajiin.

Pohjoisessa on pidätetty henkilöitä, jotka ovat kuljettaneet pakolaisia Ruotsista Suomeen. Olisi mielenkiintoista tietäää, onko tuomittavaa pelkkä kuljettaminen vai se, että pidätety olivat ottaneet rahaa. He olivat myös antaneet ymmärtää, että rajan ylittäminen on vaikeampaa kuin se on.

Minua on riisuttu

Nukuin taas pitkän pitkän yön. Heräilin aamulla, mutta jatkoin taas. Kello lähenteli yhtätoista, kun nousin. Jostakin tuon täytyy johtua. Ehkäpä kemoaivoista. Ilmeisesti kehoni mukaan lukien pääni tarvitsee lepoa toipuakseen viime vuodesta. Kai tämä voi olla syövän uusiutumistakin.

Olen ollut suorittajatyyppi. Jatkuvasti olen yrittänyt kehittyä ja ponnistella kohti tavoitteita. Varmaan on hyvä, että olen joutunut jäähylle. Minun täytyy keskittyä siihen, että selviän työstäni. Siinäkin on tietämistä, vaikka olen osa-aikaeläkkeellä. Hieman hermostuttaa, kun huomenna alkaa kolmen päivän opetusputki. Väsynkö taas yhtä perusteellisesti kuin viime viikolla?

On hyvä totutella elämään siten, että kokee riittävänsä vaikkeivat omat suoritukset ole kovin erityisiä. Ihmiset - ja minä erityisesti - kaipaavat empatiaa. Tämä bloggaaminen on yksi tapa saada sitä. Kai tähänkin tulee välillä suorittamisen makua, mutta ylipäätänsä tämä on mukavaa puuhaa. Sellaiselle kannattaa varmaan antaa sijaa.

Kun suorituspuuhat vähenevät, huomaa arkisen olemisen merkityksen. Yhteiset puuhat vaimon kanssa varmaan kannattelevat parisuhdetta. Viime aikoina olemme yhdessä olleet pakolaisten auttamishommissa. Se tuntuu merkitykselliseltä ja sitä voi tehdä omien voimien mukaan. Läheisten kanssa oleminen on tietysti korkealla prioriteettilistalla.

Olen suorittanut taiteeseen liittyviä kursseja TaiK:in avoimessa. Yksi syövän takia kesken jäänyt odottaa täydentämistä. Se ei tunnu enää niin tärkeältä. Olen tosin ilmoittautunut keskiviikkona alkavalle sarjakuvakurssille. Aika on hankala, koska sattuu iltaan, jolloin minulla on ollut tunteja päivällä ja seuraavana aamuna odottavat uudet. Katsotaan viekö mukanaan ja jaksanko. Jos homma ei tunnu omalta, on varmaan kyettävä lopettamaan.

Kirjoitin aikoinaan pitkään blogia leppoistamisesta. Slow life oli muotia. Pohdiskelin aihetta suunnasta ja toisesta. Teoreetikko olin. Tarvitsin viime vuotisen kovan koulun päästäkseni käytäntöön.

Mikä ihmeen Merimieskirkko

Olimme tänään Vuosaaressa Merimieskirkossa. Oikea nimi on Merimieskeskus, mutta milläpä vanha nimi häipyisi muistista. Taustaorganisaatio onkin nimeltään Suomen Merimieskirkko. Keskuksen  edustaja kertoi heidän toiminnastaan. Organisaatio on juridisesti yhdistys, joka on uskonnoton. Se on kuitenkin yhteistyössä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Keskuksen leivissä on yksi pappikin.

Merimieskirkko on perustettu 1800-luvulla kolmanneksi vaihtoehdoksi merimiehille kodin ja kapakan välillä. Vuosaaressa suurin osa asiakkaista on kuitenkin rekkakuskeja. Ennen laivat olivat pitkään satamissa ja merimiehet ehtivät käydä kirkossa. Nykyään tahti on tiukka ja aikaa on ehkä vain yksi tunti. Siitä syystä Merimieskirkon ihmiset menevät laivoihin tapaamaan merimiehiä. Jos merimies haluaa nukkua, hän jättää kengät hytin ulkopuolelle. Suomessa asiakkaat ovat ulkomaalaisia, mutta kirkon ulkomailla olevissa toimipaikoissa suomalaisia.

Viettäessäni osan taannoista sapattivuottani kävin silloin tällöin Pireuksen Skandidaviska Kyrkanissa, jossa suomalaiset ovat mukana. Siellä kävijät ovat enimmäkseen Ateenassa asuvat suomalaiset, usealla kreikkalainen puoliso. Nykyään se kuulemma sijaitsee Ateenassa lähellä vanhaa kaupunkia.

Vuosaaren Merimieskirkon pääsuunnittelija on professori Pentti Kareoja. Esittelijän mukaan se näyttää linnulta tai kalalta. En tiedä, oliko tähän kätketty mielipide.

Merimieskirkon viereisellä tömpyrällä on musta kuutio. Se on kuulemma sataman perustuskivi. Sen tehtävä taitaa olla symbolinen.