Faktaa vai fiktiota?

Muistaakseni tunnettu kuvataiteilija Gustave Courbet on sanonut, ettei taiteilijan pidä kuvata muuta kuin omaa aikaansa. Hän edustikin realismia. Minusta tuo näkökulma on hyvä.

Lähes kaikki tunnettuja tapahtumia kuvaavat maalaukset ovat fiktiota. Eräs kuuluisa maalaus esittää kenraali Washingtonia ylittämässä joukkoineen Delawarejokea. Päähenkilö seisoo päättäväisen näköisenä veneessä. Tuskin kukaan väittää teosta totuudenmukaiseksi. Maalauksella on jokin sanoma, jonka tekijä haluaa viestittää.

Mielikuvamme historiallisista tapahtumista perustuu suuressa määrin sepitettyihin maalauksiin. Joitakin taistelumaalauksia on tehty paikan päällä, mutta tunnetuimmat perustuvat luultavasti tekijän mielikuvitukseen.

Romaanit ovat myös mielikuvituksen tuotteita. Tolstoi kirjoitti Sodan ja rauhan yli puolen vuosisadan jälkeen kuvatuista tapahtumista. Romaanissa tosi ja taru sekoittuvat. Taiteilijalla on taiteilijan vapaus. Fiktiolla on sijansa maailmassa.

Olen lukenut Marja-Liisa Vartion romaania Kaikki naiset näkevät unia. Kirja on julkaistu vuonna 1960, jolloin olin kuusivuotias. Vartio on selvästi sijoittanut tapahtumat omaan aikaansa. Romaani kuvaa aikaa, josta minä olen kotoisin. Lukemani nide on peräisin teoksen julkaisuvuodelta. Siinä puhutaan muun muassa plastikkoneesta. Muistan kuinka lapsuudessani muovia kutsuttiin plastiikaksi.

Vaikka teos on fiktiota, se kertoo minulle ajasta, jonka tunnen olleen olemassa. Puhe- ja ajattelutavat kuvastavat aikaansa. On virkistävää kuulla puhetta kaukaa menneestä. Jopa tuon ajan taikauskokin häivähtää tarinassa. Muistan sellaistakin olleen.

Toinen keskeneräinen lukemistoni on Sirpa Kähkösen Tankkien kesä, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1968. Kirjailija on ollut kuvattuna aikana noin nelivuotias. Kähkönen tuntee varmasti tapahtumapaikan, Kuopion, joka on hänen kotikaupunkinsa. Hän on myös varmasti tehnyt perusteellisen tutkimustyön teostansa varten.

Mielestäni Tankkien kesä ei ole yhtä aito tuulahdus kuvaamansa ajan elämästä kuin Kaikki naiset näkevät unia.

Olen lukenut useita Kähkösen sota-aikaan sijoittuvia romaaneja. Ne tuntuvat minusta luontevilta, koska en ole itsekään elänyt kyseistä aikaa. Minua kiehtoo teoksissa esiin tuleva lasten näkökulma sotaan. Asia kiinnostaa minua, koska vanhempani ovat kokeneet sodan lapsina.

Minusta on tärkeää, että fiktiota kirjoittava kirjailija varmistaa kuvatun ajan tärkeimmät faktat. Sitä en voi vaatia, että kirjailija pystyisi asettumaan täsmällisesti ajan henkeen, jos ei ole itse kokenut sitä aikuisena.

Arvostan Courbertin kantaa. Toiset romaanit ovat aidompia kuin toiset.  

Väsymystä vastaan taisteleminen

Asuntohanke ja työhön palaaminen tuntuvat olevan rankka yhdistelmä leukemiatoipilaalle. Kädetkin tärisevät. Tänään olen toteuttanut tekemisen ja levon vuorottelua. Olen puuhannut jotakin jonkin aikaa ja sitten levännyt. Imuroinninkin hoidin osissa.

Nyt minun pitää allokoida voimavarojani. En haluaisi keskeyttää opetusrupeamaani, johon olen palannut. Voimia pitää siten säästellä töihin. Minun on kuitenkin tiedostettava, että jos työ käy ylivoimaiseksi, on mentävä lääkärin puheille ja suostuttava siihen, mikä katsotaan viisaaksi.

Työn aloittaminen on ollut hyödyllinen kokemus, koska nyt tiedän, mitä jaksan. On syytä olettaa, että voimavarani eivät palaudu kovin nopeasti.

On olemassa väsymystä ja väsymystä. Joskus väsyttää, mutta hommansa saa hoidetuksi, kun vain tekee sen. Tämänhetkistä väsymystäni vastaan taisteleminen tuntuu turhalta.

Syöpäväsymyksen kanssa voi elää vain, jos lepää riittävästi. Näin luulen.

Ihmettelen, miksi elimistö palautuu verisyövästä näin hitaasti. Minullahan on uusi veri. Kudokseni ovat kuitenkin ennallaan. Ehkä niiden ja uuden vereni sovittautuminen toisiinsa vie aikaa. Toisaalta luulisi sellaisen ilmenevän käänteishyljintänä. Sellaisia oireita en juuri tunnista. Voisikohan käänteishyljintä ilmetä väsymyksenä?

Ehkä lepääminenkin on taistelua. Viisautta se ainakin on.

Uusi sightseeing-kohde?

Käytin vaimoani hammaslääkärissä tänään. Odotusaikana kävin ostamassa Temperasta lahjatarpeita eräälle nelivuotiaalle, joka juhlii synttäreitään lauantaina. Oli ehdotettu vesivärejä. Halusin ostaa laadukasta tavaraa, jotta sankari saisi parempia kokemuksia vesiväreistä kuin minä aikoinani koulussa. Ostin pienen van Gogh -setin, isohkon pensselin ja hyvin isoja irtopapereita. Toivottavasti pikkuinen innostuu.

Oli aurinkoinen päivä. Päätimme mennä asiointien jälkeen kävelylle ja päädyimme Kaivopuistoon. Emme kuitenkaan saaneet nauttia auringosta puistokierroksellamme, koska nousi merisumu meidän ja auringon väliin. Myöhemmin oli taas aurinkoista.

Tänä aamuna oli muuten Herttoniemessä niin paksu sumu, että lienenkö ikinä nähnyt. Talo, jossa asuntomme on, oli kuin pilven sisällä.

Kävellessämme puistossa kiinnitin huomioni pieneen metallilaattaan, joka oli kiinnitetty Kaivopuiston kallioseinämään. Pitihän se käydä tutkimassa. Laatan teksti kuuluu näin:

"Tässä lepää Tapio DJ Orkidea Hakasen poikamieskalsarit. 6.3.1977-4.9.2017"

Puisto-osaston työntekijöillä tuntuu olevan huumorintajua, kun eivät ole poistaneet laattaa. Tässä voisi olla kohde erilaiselle sightseeing-kiertueelle. Onkohan tuo jokin polttarijuttu.

Kaivarissa valmistauduttiin vappuun. Bajamajoja pönötti paketoituina parin peräkärryn lavalla odottamassa sijoittamista piknikkarien käyttöön. Alueelle oli tuotu myös isoja siirtoroskiksia ja jättöastioita grillihiilille.

Ajoimme Kruununhakaan syödäksemme lounasta ravintola Pianossa. Väänsin auton parkkiin Pianon oven edessä olevaan vapaaseen väliin. Kävi kuitenkin ilmi, että paikkaan saikin pysäköidä vain luvalla. Ajoimme eteenpäin. Emme keksineet muuta kuin Ympyrätalon Rosson. Söimme siellä ihan kelpo lounaan.

Päivän pieni ilo: Rosson lounaaseen kuuluu jälkiruoaksi kahvi tai tee. Kävin kysymässä, saisiko kahvin kofeiinittomana. Sai vieläpä tehtiin erikseen minua varten. Sitäpaitsi se taisi olla latte.

Kävimme paluumatkalla Alppilan Kengässä. Valitettavasti vaimoni ei löytänyt sopivia jalkineita. Kenkäyrittäjä kertoili avoimesti yrittäjän arjesta. Kuulimme, että Päivän Byrokraatti on kirjoittanut hänen vaikeuksistaan. Löysin myöhemmin jutun netistä. Kauppias kertoi, että kirjoitus oli lisännyt menekkiä hänen kaupassaan. Alppilan Kengässä näytti olevan hyvä valikoima Lloydin kenkiä. Kyseisen valmistajan kengät ovat kalliita, mutta laadukkaita. Suosittelen. Pitää muistaa, että suuntaan Alppilan Kenkään, kun uusien hankinta tulee ajankohtaiseksi,

Olen mies menneestä

Tänään on kansallinen veteraanipäivä, jota on vietetty kolmekymmentä vuotta. Näin osan juhlatilaisuudesta. Tilaisuus näytti perinteisen juhlalliselta. Liikutuin, kun veteraanien iltahuutoa laulettiin.

Kerrottiin, että juhlat järjestettiin viimeisen kerran vanhalla konseptilla. 

Minä olen osa Suomen satavuotiasta historiaa. Olen 63-vuotias joulukuun kuudentena, jolloin tasaluku tulee täyteen. Kun synnyin, Suomi oli 36-vuotias.

Olen syntynyt kymmenkunta vuotta sodan päättymisen jälkeen. Kannan nuoren Suomen kokemuksia olemuksessani. Olen sotaorvon ja evakon poika. 

Sisällissota on minulle ollut kaukaisempi asia kuin toinen maailmansota, mutta olen ollut siitäkin tietoinen. 

Ymmärrän, että tämän päivän nuorille Suomen sotakokemukset ovat kaukaisia asioita. Heidän kuuluukin katsoa tulevaisuuteen. 

Koulussani järjestettiin ennen hyvin perinteisiä valmistujaisjuhlia keväisin. Sitten ne päätettiin muuttaa. Viime vuosina ohjelma on rakentunut kevyen musiikin varaan. Nuorille on esitetty sellaista, mitä he kuulevat muulloinkin. 

Entisaikojen juhlaperinne nousi yhteiskunnan vanhoista arvoista. Onko se hyvää kehitystä, että suomalaiset juhlat näyttävät samoilta kuin juhlat muissakin maissa? Toivon, että veteraanipäivän juhlia tullaan muuttamaan pieteetillä. 

  

"Niin ei ole, vaikka siltä näyttäisi"

Kävin eilen tukikeskustelussa Meikussa. Minulle selkeni käsitys siitä, että minä en tule pitkään aikaan palautumaan ennalleni. Elimistöni on kokenut niin kovia, että sen on saatava paljon aikaa prosessoida tapahtunutta.

Minun on osattava varata aikaa lepäämiseen. On opittava uusi aktiivisuuden taso, joka on aikaisempaa selvästi alhaisempi.

Ulkoinen olemukseni hämää. Minusta saa sellaisen vaikutelman, että olen täysin parantunut ja palannut entiselleni. Niin ei ole käynyt. Minä jaksan touhuta muutaman tunnin kuten ennen syöpiäni, mutta sitten minun on hidastettava vauhtia.

Minä voin elää pitkäänkin, mutta sen todennäköisyys ei ole palannut ennalleen. Tulen kulkemaan kolmea riskiä kantaen. Nämä ovat sairauden uusiutuminen, tulehdus ja käänteishyljintä. Kaikilla voi olla vakavia seurauksia. Iäkkääksi eläminen on kuitenkin mahdollista.

Elämän palikat on aseteltava oman jaksamisen mukaisesti. Tämä on syytä muistaa myös uuden kodin valinnassa. Muuttohankkeen edistämisessäkin on edettävä voimien mukaan. Asuntovaihtoehtoja tosin  jaksan tutkia pitkäänkin.

Presidentti Kekkonen oli toimen mies. Hän teki jopa hieman kuvataidetta (UKK taiteilijana). Yhden teoksen nimeksi tuli "Niin on, jos siltä näyttää". Tuo ei sovi minun sloganikseni.

Suo siellä, vetelä täällä

Satasen kuukausikululla lyhentää 17.500 euron lainan viidessätoista vuodessa, jos korko on hyvin edullinen.

Jos vaihtoehto A:n hoitovastike on 150 euroa ja B:n 250 euroa kuukaudessa, A vaikuttaa huomattavasti edullisemmalta, mutta asia ei ole näin yksiselitteinen. Pieni hoitovastike voi olla huono merkki. Voi olla, että yhtiö säästää ajattelemattomasti remonttikustannuksissa ja myöhempinä vuosina se voi joutua maksamaan paljon äkillisten haavereiden vuoksi. On siten mahdollista, että A:n ostaja katuu joskus, että tuli painottaneeksi liikaa hoitovastikkeen edullista tasoa.

Vuorikiipeilijät viilaavat grammoja. Tämä tarkoitaa, että kantamusten paino minimoidaan, jotta jaksetaan kiivetä. Asunnon ostajan ei kannata viilata liikaa euroja.

Jos hoitovastike vaikuttaa korkealta, saattaa käydä ilmi, että yhtiö kerää varoja remonttirahastoon, mikä voi olla hyvinkin viisasta. Tässäkin on yksi selvitettävä näkökohta ennen kauppoja.

Nämä aprikoinnit saattavat vaikuttaa saivartelulta, mutta kun eläketuloja kohti mennään, on syytä kiinnittää huomiota jatkuvien menojen tasoon.

Mikä on se jokin?

Miksi jokin asunto, jossa suurin osa asioista on kohdillaaan, ei vain tunnu omalta? Varmaan alitajunta vaikuttaa tai intuitio.

"Tässä se on" -tunne ehkä johtuu siitä, että intuitiivisesti tunnemme, että eri asioista koostuva konstellaatio on tasapainossa.

Onkohan samasta asiasta kysymys, kun jokin abstrakti taideteos miellyttää? Maalauksen pinnassa ei ole kuin väriä. Ei siinä ole mitään maagista tai yliluonnollista. Vai onko sittenkin? Muotojen ja värien sommitelma tuottaa mielihyvää. Jotta elämys olisi kiinnostava, tarvitaan myös jokin pieni ristiriita, joka luo jännitettä.

Minuta tuntuu, että maallistuneessa yhteiskunnassa jotkut saattavat korvata uskonnon taiteella. Silloin saatetaan ajatella, että taiteessa on jotakin selittämätöntä, mikä on jopa tiedettä arvokkaampaa. Taiteilija voivat sanoa tutkivansa sitä tai tätä asiaa teoksissaan. Tällainen tutkimus ei minusta tunnu kovin usein onnistuneelta.  

Onko asunto silloin täydellinen, kun eri tekijät ovat harmoniassa, mutta jokin vika kuitenkin on. Voisiko korkea hoitovastike, yhtiövelka tai lievä melu olla ristiriita olla tällainen?

Onko parempi ostaa kohde, johon liittyy jokin haaste, kuin järjen miltei täydelliseksi luokittelema?

Olen tullut tietoiseksi siitä, että Aurajoen pohjoispuolella Tuomiokirkkosillasta itään on oikein viehättäviä asuinalueita. Sieltä on löytynyt jo yksi hieno kohde, mutta taitaa olla liian kallis. Pitäisikö ottaa haaste?