Asuntohanke ja työhön palaaminen tuntuvat olevan rankka yhdistelmä leukemiatoipilaalle. Kädetkin tärisevät. Tänään olen toteuttanut tekemisen ja levon vuorottelua. Olen puuhannut jotakin jonkin aikaa ja sitten levännyt. Imuroinninkin hoidin osissa.
Nyt minun pitää allokoida voimavarojani. En haluaisi keskeyttää opetusrupeamaani, johon olen palannut. Voimia pitää siten säästellä töihin. Minun on kuitenkin tiedostettava, että jos työ käy ylivoimaiseksi, on mentävä lääkärin puheille ja suostuttava siihen, mikä katsotaan viisaaksi.
Työn aloittaminen on ollut hyödyllinen kokemus, koska nyt tiedän, mitä jaksan. On syytä olettaa, että voimavarani eivät palaudu kovin nopeasti.
On olemassa väsymystä ja väsymystä. Joskus väsyttää, mutta hommansa saa hoidetuksi, kun vain tekee sen. Tämänhetkistä väsymystäni vastaan taisteleminen tuntuu turhalta.
Syöpäväsymyksen kanssa voi elää vain, jos lepää riittävästi. Näin luulen.
Ihmettelen, miksi elimistö palautuu verisyövästä näin hitaasti. Minullahan on uusi veri. Kudokseni ovat kuitenkin ennallaan. Ehkä niiden ja uuden vereni sovittautuminen toisiinsa vie aikaa. Toisaalta luulisi sellaisen ilmenevän käänteishyljintänä. Sellaisia oireita en juuri tunnista. Voisikohan käänteishyljintä ilmetä väsymyksenä?
Ehkä lepääminenkin on taistelua. Viisautta se ainakin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti