Laboratoriossa

Tänään tapahtui niitä asioita, joiden vuoksi tulin käymään Suomessa. Minulle oli varattu verikoe klo 9.40:ksi ja luuydinnäytteen otto klo kymmeneksi TYKS:n T-sairaalassa.

Minua mietitytti, millä keinoin kävisin laboratoriossa. Automme on seissyt kylmänä kadunvarressa siitä lähtien, kun lähdimme Ranskaan. Lisäksi siinä yksi pytty ei toimi. Vaihtoehtoina olivat käveleminen, taksi ja bussi.

Tutkailin bussiyhteyksiä, mutta tuhrin aikaani niin, etten tohtinut enää jättäytyä julkisen liikenteen varaan. Lähdin autolle. Siinä oli valkoinen kuorrutus päällä ja takana auran jättämä kovettunut valli. Edessä oli jalkakäytävä. Mietin miten pääsen liikkeelle. Joudunko ajamaan vähän matkaa jalkakäytävää?

Auto käynnistyi ensi yrittämällä. Potkin lumipaakkuja syrjään auton takaa. Yritin murtautua peruuttamalla vallin läpi. Keinuttelin edestakaisin. Takapyörät juuttuivat valliin niin, että en päässyt mihinkään. Tietä oli juuri ajanut joku nuorehko mies autolla, johon oli asennettu lumiaura. Hän oli huomannut tilanteen ja tuli auttamaan. Saattoi olla kaupungin miehiä. Yksi työntäjä ei riittänyt, mutta eräs ohiajaja ei ajanut ohi vaan tuli apuun. Nyt pääsin liikkeelle. Tästä jäi varmaan hyvä mieli meille kaikille.

Aikaa ei ollut kuin kymmenisen minuuttia. Reitinvalintani onnistui ja sain nauttia myös pitkästä vihreästä aallosta. Ehdin istua ehkä minuutin odotustilassa, kun minut kutsuttiin sisään.

Suoneni oikuttelivat. Meni melkein kaksikymmentä minuuttia ennen kuin verta saatiin riittävästi. Kun olin palaamassa aulaan, edelläni kulki nainen, jonka arvelin olevan minua hakemassa. Piti paikkansa. Sitten taas toimenpiteeseen.

Noutajani oli kandi ja lisäksi operaatioon osallistui lääkäri, amanuenssi ja preparaattien tekijä. Meillä meni tovi ennen kuin saatiin päätetyksi, otetaanko näyte sternaali- vai kristapunktiona eli rinnasta vai alaselästä. Lääkäri oli ajatellut jälkimmäistä, mutta edellinenkin otettiin harkintaa, kun nostin asian esiin. Kokemukseni mukaan sternaali on kivuttomampi punktio kuin krista. Näyte päätettiin ottaa ylhäältä.

Kävi ilmi, että amanuenssi ei ole tehnyt kertaakaan sternaalipunktiota. Joskus se ensimmäinenkin  pitää tehdä. Lääkärin mukaan alhaalta saisi varmemmin riittävästi luuydintä. Sanoin, että voidaan ottaa alhaalta ja se oli lopullinen ratkaisu.

Amanuenssi alkoi hommiin. Lääkäri neuvoi häntä yksityiskohtaisesti. Kuulosti siltä ettei harjoittelija ollut montaa kristaakaan ottanut. Toimenpide tehtiin verkkaiseen tahtiin. Ensin puudutettiin kudokset ja luukalvo. Puudutus onnistui hyvin. Amanuenssi varmisteli kysymällä ettei satu liikaa.

Sitten alettiin porautua sisään. Kudoksissa ei tuntunut kipua. Toki tunsin, että jotakin tehdään. Luun läpi murtautuminen tuntui tällä kertaa ikävältä. Puudutusainetta ei voida laittaa luukalvoa pidemmälle. Ensimmäinen aspiraatio eli imutus vihlaisi. Toinen, pitkä veto vihlaisi kovasti. Lääkäri varmaan huomasi ja kehotti lopettamaan. Nestettä oltiin saatu riittävästi.

Operaatio meni aika hyvin, vaikka välillä sattui. Neuvoja annettiin, harjoittelija kuunteli niitä ja eteni varovaisesti.

Taas on näytteet annettu. Tapaan hematologin viikon päästä ja kuulen tulokset. Seuraavien näytteiden aika lienee kesäkuussa.

Ajattelin hemmotella itseäni ja mennä kahville Fazerille, jonka berliininmunkit vievät kielen mennessään. Työt ennen hupia, joten menin ensin kauppaan.

Kaupassa näytti olevan berliininmukkeja myynnissä, tosin nimellä piispanmunkki. Ostin sellaisen, enkä viitsinyt enää lähteä Fazerille.

Me ja nuo toiset

Tutkimusten mukaan ihmisellä voi olla enintään noin 150 kaveria. Facebook-kavereita voi olla vaikka tuhat, mutta ne eivät ole kaikki perinteisiä kaveruuksia. Läheisiä ystäviä lienee useimmilla vain muutama.

Se joukko, joiden kanssa olemme edes kohtuullisen aktiivisesti tekemisissä, ei voi olla kovin laaja. Sosiaalinen media on mahdollisesti laajentanut kontaktipintaamme, mutta meillä on edelleen aikaa käytettävissä vain 24 tuntia vuorokaudessa.

Meillä on tarve kuulua johonkin. Olemme osa perhettämme ja omaa sukuamme, meillä on työtovereita, harrastuskavereita ja niin edelleen. Nämä ovat varmaan tuota 150 henkilön verkostoa.

Kuvitellaan, että eläisimme puolentoistasadan hengen pikkukylissä ja nämä olisivat etäällä toisistaan. Ajattelisimme ehkä, että oman kylän ihmiset ovat meitä ja muualla asuvat ovat muita. Oman porukan pienuus saattaisi aiheuttaa turvattomuutta. Niinpä meillä on tarve olla myös osa jotakin suurempaa.

Luulen, että kysymys on toiseudesta, joka voi ilmetä eri kokoisissa piireissä. Jos oma perhe asuu tässä ja naapuriperhe asuu heti tonttirajan takana, ajattelemme, että me olemme meitä ja nuo ovat niitä. Saatamme sortua yleistyksiin jo näin pienissä piireissä. Me olemme tällaisia ja nuo ovat sellaisia. Samalla kuitenkin me, naapurimme ja muut kyläläiset olemme täkäläisiä kun naapurikylässä taas asuu sikäläisiä. Muistan lapsuudesta, miten me kirkonkylän pojat puhuimme rajamäkeläisistä. Kilpailuhenkeä siihen liittyi.

Tamperelaiset ovat sellaisia ja turkulaiset tällaisia. Lienet kuullut tarinoita näiden väitetyistä suhteista. Kaupunkien nokittelu saattaa juontua siltä ajalta, kun Tampere oli Suomen toiseksi suurin ja Turku kolmanneksi suurin kaupunki. Pääkaupunki seutu pelaa omassa sarjassaan. Niinpä sillä onkin vastassaan koko muu Suomi. Tällainen taitaa olla asetelma monessa muussakin maissa.

Sama toimii myös maiden kesken. Tästä syystä jääkiekon maailmanmestaruus saa Suomen sekaisin.

Inhimillinen käyttäytyminen on niin monimutkainen asia, että aivomme eivät pysty käsittelemään koko sen kirjoa. Siksi niputamme, yleistämme, haluamme kuulua johonkin ja olla kuulumatta johonkin toiseen. Olemme paremmin perillä omien kuin muiden kuppikuntien asioista. Yleistäminen nopeuttaa vuorovaikutusta.

Nykyään puhutaan kuplista, joiden sisällä ajatellaan kommunikoinnin olevan vilkkainta ja niin varmaan onkin. Otamme myös mieluimmin vastaan meille mieluista tietoa ja suodatamme muut.

Ihminen tulee ja lähtee yksin. Väliajan haluamme kuulua erilaisiin ryhmiin, jotka enemmän tai vähemmän kilpailevat keskenään. Ehkä tämä on vääjäämätön ominaisuutemme.

Siksi eduskunnan julkiset keskustelut ovat sellaisia kuin ovat.

Verisyöpäläisen väsymys

Palasin eilen kotiin Turkuun. Norwegian lennätti minut suoraan Nizzasta Seutulaan. Oli upea lentosää. Sain hienoa videokuvaa Alpeista ja muistakin näkymistä.  Tulin lentokentältä Vainion busseilla Turkuun. Keskiviikkona menenTyksiin antamaan veri- ja luuydinnäytteet.

Olen keskustellut väsymyksestä verisyöpäpotilaiden Facebook-ryhmässä. En ole ainoa, joka tuntee itsensä väsyneeksi. Olen yrittänyt etsiä verkosta tietoja mahdollisista syistä. Asiaa tunnutaan selittävän hoitoprosessin aiheuttavalla mielentilamuutoksilla. Varmaan hengenvaaran kokemukset myllertävätkin alitajuisesti mielessä.

Koen väsymyksen päässäni, mutta tunne on silti fyysisen oloinen. Uupuneisuus tuntuu välillä niin voimakkaalta, että en jaksa edes ajatella juuri mitään rutiineja monimutkaisempaa. Puuska voi mennä ohi nopeastikin. Tänä aamuna tunsin itseni virkeäksi, vaikka eilen oli raskas matkapäivä. Sitten tunsin voimakasta väsymystä. Lyhyet nokoset ovat usein hyvä lääke. Tänään ei tarvinnut. Väsymys meni ohi ilman. Olen puuhastellut niitä näitä.

Voi olla, että verisyöpähoitojen mahdollisesti aiheuttamaa pitkäaikaista väsymystä ei ole tutkittu kliinisesti. Varmaan painopiste on hoitokeinojen kehittämisessä. Luultavasti siihen saa rahoitustakin helpommin.

Opettelen uutta otetta elämään. Olen tottunut elämässäni painamaan sisulla hommia eteenpäin. Nyt on koittanut seesteisempi aika. Toki minulla on yhä taipumus suorittamiseen, mutta ei auta kuin ottaa rennommin.

Minulla ei ollut Nizzassa tavanomaisen tuhtia kirjapinoa mukanani. Majapaikassamme on dekkareita ja muuta kevyttä lukemista. Olen lukenut pari Remestä, yhden Outi Pakkasen ja monta Leena Lehtolaista. Olen aikaisemmin pari kertaa yrittänyt lukea viimeksimainittua. Lukeminen on jäänyt aloittamiseen. Hänen tekstinsä on tuntunut jotenkin kliseiseltä. Nyt sitten ahmin monta Lehtolaista.

Minusta olisi mielenkiintoista tietää, aiheuttavatko syöpähoidot väsymystä biologisesti vai onko kyseessä vain henkinen ilmiö. Vieraan veren ja omien kudosten yhteistoiminnan kitka saattaa olla potentiaalinen syy. Taidan nuohota nettiä tarkemmin.

En oikein haluaisi uskoa, että vanhenen niin nopeasti kuin tunnen vanhenevani. Olisi mukava osata erotella syöpäperäinen ja vanhenemiseen liittyvät väsymys toisistaan.

Pussauskoppi

Ourselfie

Täkäläisessä asuintalossamme on todella pieni hissi. Sen väitetään olevan kolmelle hengelle tarkoitettu, mutta kaksikin joutuu sulloutumaan tosissaan, että ovi suostuu menemään kiinni. Hissimatkamme ovat täällä helliä hetkiä. 

Busseissakin on ahdasta, mutta helliminen ujostuttaa. 

Kävimme Starbucksissa. Minusta kahvilassa pitäisi olla posliiniset astiat.. 

Asiakaspalvelija merkitsi mukit nimellä. Noissa pitäisi lukea Honkala.  

Avenue Jean-Médecin katu, jolla kulkee ihmisiä, pyöriä ja raitsikoita. Taustalla olevista punaisista rakennuksista vasemmanpuoleinen on tavaratalo Lafayette.

Kävin eilen Fnacissa, joka on täkäläinen Verkkokauppa. Yhdessä kolkassa oli myynnissä Moleskine-kalentereita ja muistikirjoja. Nyt on keksitty yhdistää paperinen muistikirja tietotekniikkaan. Moleskinella on muistikirjamalli, johon erikoiskynällä kirjoitettu teksti ja piirretyt kuvat siirtyvät sitä mukaan kännykän tai tabletin ruudulle kun jälkeä syntyy. Miten olemme tulleet toimeen ilman tällaista.

Kerroin taannoin, että kauppakeskus Nicetoilen nimi tuo mieleeni kauniin vessan. Tänään hoksasin, miten nimen on täytynyt syntyä. Nizza on ranskaksi Nice, ja étoile tarkoittaa tähteä. Hieman puristamalla on syntynyt nimi Nicetoile. 

Vuokraajapariskuntamme piipahti tänään. Kävi ilmi, että isäntä on asunut Nurmijärven kirkonkylässä kuten minäkin, hän tosin minua myöhemmin. Hän on käynyt kouluakin samoissa rakennuksissa kuin minä kansa- ja oppikoulua. Koulujen nimet olivat välillä muuttuneet koulu-uudistuksen myötä. Oli kiva muistella kummallekin tuttuja paikkoja ja henkilöitä. Serkkuni on ollut hänen kanssaan samalla luokalla.

Soldes = ale

Soldes

Alennusmyyntikausi jatkuu ja jatkuu täällä. Prosentit ovat hyvät.

Galeries Lafayette on tuo mieleen Stockmannin.  

Kahvikone

Majapaikassamme on tällainen kahvikone. Sillä saa kupillisen espressoa (tai no, kuppi jää aika vajaaksi) todella kätevästi. Kapselit eivät vastaa oikein ajan henkeä. Tosin Nespresso ottaa kuulemma niitä kierrätykseen. Ostin asiantuntemattomuuttani yhden laatikollisen liian isoja kapseleita.

Koukuttava laite. Tekisi mieli hankkia. Kahvikulut tosin nousisivat.

Parlez-Vous Français?

Juste un peu, malheureusement. Yritän taas opetella. Ostin kuuden kuukauden jakson Worddiven ranskan alkeita. Worddive on suomalainen innovaatio. Sen parissa on mukava puuhailla muiden toimien lomassa. Vähän kuin pelailisi Tetristä. Järjestelmä seuraa edistymistä ja päästää eteenpäin sitä mukaa kuin oppi tarttuu.

Place Garibaldi

Place Garibaldi

Nizzan suomalaisilla on tapana kokoontua tiistai-iltapäivisin ravintola Giuseppe et Pepinoon, joka on Place Garibaldilla. Kävimme eilen paikalla ensimmäistä kertaa. Ravintolan takasali oli aivan täynnä ja puheensorina voimakas. Suomalaiset viihtyivät toistensa seurassa.

Istuimme jonkin aikaa etusalissa ja lähdimme kuvaamaan Garibaldin seutua. Meidän molempien on hankala saada puheesta selvää, kun on on taustamelua. Nyt oli kuulemma poikkeuksellisen paljon väkeä paikalla. Voisimme joskus piipahtaa siten paikalle etuajassa. Jutustelisimme aikamme ja lähtisimme, jos melu nousee korkeaksi.

Aukion nimen innoittajana on ollut italialainen vapaustaistelija Giuseppe Garibaldi, joka syntyi Nizzassa. Niinpä hän seisookin keskellä Place Garibaldia. Hän muuten seisoo myös Roomassa Villa Lanten lähellä.

Ravintola Giuseppe et Pepino

Olen miettinyt, viittaako ravintolan nimi Garibaldiin ja johonkin muuhun. Innoittaja saattaa olla myös Giuseppe Impastino, jota kutsuttiin Peppinoksi. Hän oli poliittinen aktivisti, joka vastusti mafiaa.

Ehkä ravintolan omistavat joku Giuseppe ja hänen kaverinsa, jota ehkä kutsutaan Pepinoksi.

Löytyihän se, Googlen avulla tietenkin. Peppino/Pepino on Giuseppen dimininutiivimuoto. Suomalainen vastine kuuluu olevan Juuso.

Perustaisinko ravintolan Heikki et Hessu.

Place Garibaldi

r

Kulma takaa oikealle Rue Pairoliere

Boulevard Jean Jaurès

Place du Voeu

Nice Cathedral

Promenade du Paillionin seutua

Place Saint-François

Taustalla Place Garibaldi

L'avenue Jean-Médecin

Avenue Jean MédecinAvenue Jean MédecinAve

Passage Emile Négrin

Itseoppinut on ainoa oppinut?

Ennen oli hankala oppia mitään, ellei päässyt johonkin oppilaitokseen. Siinäkin tapauksessa päntättiin  vuosikausia teoriaa ja vasta sitten päästiin soveltamaan. Tämä on tietenkin raju yleistys. Toki asioita saattoi opetella haalimalla aiheesta kirjoja käsiinsä tai osallistumalla kursseille. Se oli kuitenkin vaivalloista.

Nyt tietoja voi hakea verkosta tekemisen ohessa. Jos haluaa oppia jonkin taidon, voi etsiä ensin tietoja sen verran, että pääsee alkuun. Kun sormi menee suuhun, voi taas selailla nettiä. Apua on löydettävissä teksteinä, kuvina, videoina ja audioina. Asioista voi kysellä myös eri aiheisissa keskusteluryhmissä. Joitakin kokonaisuuksia voi myös suorittaa ohjatusti verkkoa käyttäen.

Tietoa on runsaasti käden ulottuvilla, mutta ei itseopiskelu silti helppoa ole. Oppijalla täytyy olla luja kiinnostus asiaan, kärsivällisyyttä ja itsekuria. Myös lähdekritiikkiä tarvitaan, koska esimerkiksi Youtube-videoita voi tehdä ja julkaista kuka vain. Itseopiskelusta ei myöskään saa todistusta tai osoitusta suorituksesta, ellei ole mukana jollakin muodollisella verkkokurssilla.

Opintosuorituksia voi nykyään saada myös näyttöjen avulla. Halutessaan voi hankkia taidot omin keinoin ja käydä sitten osoittamansa osaamisensa näyttötilanteissa. Minulla on kuitenkin sellainen tuntuma, että syvällistä osaamista osoittavia toteamistilanteita on hankala järjestää.

Jotkut ovat onnistuneet etenemään hyvään asemaan ilman laajaa muodollista koulutusta. Monet heistä saattavat olla paljon koulutettuja pätevämpiä. Muistan lukeneeni, että jopa ikoniselta arkkitehdiltä Le Corbusierilta puuttui alan muodollinen koulutus. Meidän tavisten kannattaa kuitenkin luottaa koulutukseen.

Opettajan ammatti ei ole näillä näkymin katoamassa.

Innokkaalla itseoppijalla on nykyään hyvät oltavat. Kirjailija Erno Paasilinna kärjisti asiaa aforismissaan "Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja."