Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

tiistai 6. helmikuuta 2018

Me ja nuo toiset

Tutkimusten mukaan ihmisellä voi olla enintään noin 150 kaveria. Facebook-kavereita voi olla vaikka tuhat, mutta ne eivät ole kaikki perinteisiä kaveruuksia. Läheisiä ystäviä lienee useimmilla vain muutama.

Se joukko, joiden kanssa olemme edes kohtuullisen aktiivisesti tekemisissä, ei voi olla kovin laaja. Sosiaalinen media on mahdollisesti laajentanut kontaktipintaamme, mutta meillä on edelleen aikaa käytettävissä vain 24 tuntia vuorokaudessa.

Meillä on tarve kuulua johonkin. Olemme osa perhettämme ja omaa sukuamme, meillä on työtovereita, harrastuskavereita ja niin edelleen. Nämä ovat varmaan tuota 150 henkilön verkostoa.

Kuvitellaan, että eläisimme puolentoistasadan hengen pikkukylissä ja nämä olisivat etäällä toisistaan. Ajattelisimme ehkä, että oman kylän ihmiset ovat meitä ja muualla asuvat ovat muita. Oman porukan pienuus saattaisi aiheuttaa turvattomuutta. Niinpä meillä on tarve olla myös osa jotakin suurempaa.

Luulen, että kysymys on toiseudesta, joka voi ilmetä eri kokoisissa piireissä. Jos oma perhe asuu tässä ja naapuriperhe asuu heti tonttirajan takana, ajattelemme, että me olemme meitä ja nuo ovat niitä. Saatamme sortua yleistyksiin jo näin pienissä piireissä. Me olemme tällaisia ja nuo ovat sellaisia. Samalla kuitenkin me, naapurimme ja muut kyläläiset olemme täkäläisiä kun naapurikylässä taas asuu sikäläisiä. Muistan lapsuudesta, miten me kirkonkylän pojat puhuimme rajamäkeläisistä. Kilpailuhenkeä siihen liittyi.

Tamperelaiset ovat sellaisia ja turkulaiset tällaisia. Lienet kuullut tarinoita näiden väitetyistä suhteista. Kaupunkien nokittelu saattaa juontua siltä ajalta, kun Tampere oli Suomen toiseksi suurin ja Turku kolmanneksi suurin kaupunki. Pääkaupunki seutu pelaa omassa sarjassaan. Niinpä sillä onkin vastassaan koko muu Suomi. Tällainen taitaa olla asetelma monessa muussakin maissa.

Sama toimii myös maiden kesken. Tästä syystä jääkiekon maailmanmestaruus saa Suomen sekaisin.

Inhimillinen käyttäytyminen on niin monimutkainen asia, että aivomme eivät pysty käsittelemään koko sen kirjoa. Siksi niputamme, yleistämme, haluamme kuulua johonkin ja olla kuulumatta johonkin toiseen. Olemme paremmin perillä omien kuin muiden kuppikuntien asioista. Yleistäminen nopeuttaa vuorovaikutusta.

Nykyään puhutaan kuplista, joiden sisällä ajatellaan kommunikoinnin olevan vilkkainta ja niin varmaan onkin. Otamme myös mieluimmin vastaan meille mieluista tietoa ja suodatamme muut.

Ihminen tulee ja lähtee yksin. Väliajan haluamme kuulua erilaisiin ryhmiin, jotka enemmän tai vähemmän kilpailevat keskenään. Ehkä tämä on vääjäämätön ominaisuutemme.

Siksi eduskunnan julkiset keskustelut ovat sellaisia kuin ovat.








Ei kommentteja: