Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 1. maaliskuuta 2018

Unohdellen Nizzaan

Tällä kertaa matkani onnistui. Olen taas Nizzassa. En unohtanut mitään, minkä puute olisi estänyt pääsemästä tänne. Toivottavasti ei käy ilmi, että olen unohtanut jonkin tärkeän lääkkeen tai muuta sellaista.

Mikupoikamme toi minut kentälle. Unohdin olkalaukkuni hänen autoonsa. Pelkäsin, että se oli jäänyt Espooseen, jossa olin yöpynyt. Passi oli taskussani, mutta olisi ollut ikävä olla toista kuukautta ilman läppäriä. Onneksi Miku ei ollut vielä pitkällä ja sain laukun mukaani.

Minun oli tarkoitus käydä Aviainfossa kysymässä korvalapuista, jotka jäivät Bistrotiin sunnuntaina, Muistin asian vasta, kun olin jo turvatarkastuksen väärällä puolella. Sain selville, että toiselle puolelle  voi vielä palata, mutta sitten on tultava takaisin tarkastuksen kautta. Siihen ei ollut enää aikaa.  

Saatoin todeta lentokoneesta, että Nizza makaa paksun pilvikerroksen alla. Alpeista en nähnyt vilaustakaan. Sää on kolea ja sateinen. On ollut jo jonkin aikaa, mutta pian pitäisi lämmetä.

Pieni Matkaopas kertoo, että täällä on jopa 300 aurinkoista päivää vuodessa. Kokemuksieni perusteella tuntuu uskottavalta. Nizzan talvet ovat leutoja ja kesät kuumia. Sää on pohjoisen ihmiselle suurimman osan vuotta todella miellyttävä.

Olisi kiinnostavaa tietää, saako runsas auringonpaiste täkäläiset voimaan psyykkisesti paremmin kuin muualla asuvat. Täällä on kuulemma Ranskan paras ilmasto.

Asuntossamme on kylmä. Suomi on arktinen maa, mutta siellä on asunnoissa lämmintä.











Ei kommentteja: