Olen 66-vuotias. Äskeisessä vuosikontrollissa lääkäri painotti ikääni ja sairaushistoriaani, kun kerroin kuntoilustani. Ihmettelin, miksi juokseminen tuntuu niin takkuiselta, vaikka olen harjoitellut ahkerasti. Ymmärsin ettei minun kannata unelmoida elpymisestä ikäisteni terveiden miesten ulottuvilla olevaan vireyteen.
Tietoisuus tuollaisesta synkistää näkymää. Haluaisin olla aktiivinen ja käyttää aikaani muuhunkin kuin ajankuluun.
Vietimme äsken riemukasta lomaa Turun saariston Norrskatassa, jossa paikalla oli parhaimmillaan melkein koko jälkipolvemme. Oloni oli leppoisasta oleilusta huolimatta kovin vetämätön. Lenkillä ollessani tyydyin hölkkäämään vain 15 minuuttia, koska juokseminen oli tervanjuontia.
Ajattelin olevani ylikunnossa ja jätin liikkumisen tähän päivään asti. Tänään aion ottamassa tuntumaa. Olin väsynyt vielä lomalta palattuamme.
Sitten muistin, että olin unohtanut ottaa mukaan uniapnean hoitoon tarvittavan CPAP-laitteeen, joka torjuu suurimman osan väsymystä aiheuttavia hengityskatkoksia.
Toinen väsymyksen aiheuttaja - unilääkitys - on kääntynyt nousuun. Tämä johtuu luultavasti siitä, että lomaelämä haastaa kotioloja enemmän. Yritän kääntää kehityksen. Pitkässä juoksussa unilääkkeen tarve johtuu ilmeisesti eräästä käyttämästäni - minulle välttämättömästä - lääkkeestä, jossa on jokin aktivoiva sivuvaikutus.
Nykyinen "unilääkärini" on antanut ymmärtää, että nukahtamisongelmia todennäköisesti aiheuttava lääke voitaisiin korvata jollakin toisella. Toivon tämän olevan mahdollista, koska haluaisin vireyteni perustuvan luontaiseen jaksamiseeni ilman unilääkkeiden apua ja turhaa kemiallista vauhtia.
Minun on ehkä harkittava liikunnan kokonaismäärän vähentämistä, jos tahtini osoittautuu liian rankaksi syöpämenneisyyteeni nähden. Kohtuus kaikessa.
Olin sopinut testosteronipiikityksen viime perjantaiksi, mutta lomalta palaamisen tunnelmissa unohdin sen. Sain onneksi huomiselle ajan. Tämäkin hoito kuuluu jaksamiseni perustekijöihin.
Olen iloinen siitä liikunnan avulla saavuttamastani peruskunnosta, jonka ansiosta koen pystyväni helposti ikäiselleni kohtuullisiin fyysisiin ponnistuksiin.
Painoindeksini on 29,1 eli olen lievästi ylipainoinen. Olen todennut, että sellainen ruokavalio, joka pudotti vuosia sitten tehokkaasti painoani, ei enää tuo toivottua vaikutusta. Johtuu ilmeisesti ikääntymisestä tai jonkin lääkkeen sivuvaikutuksesta tai molemmista. Kokemukseni mukaan painoni laskee hitaasti, jos liikun ahkerasti ja syön muinaista "normiani" vähemmän. Joudun silloin sietämään pikkuisen ajoittaista näläntunnetta, mutta sen kestän helposti.
Muutaman kilon pudottaminen saattaisi keventää juoksemista.
Minun on parempi pitää itsestäni huolta jaksaakseni sen, mikä on minulle mahdollista, kuin luovuttaa. Se sopii luonnolleni paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti