"Psykologian maikka" kirjoittaa edelliseen postaukseeni liittyvässä Facebook-keskustelussa: "Empatiassa henkilö kokee samaa tunnetta kuin toinen, jakaa tunteen hänen kanssaan. Pystyy eläytymään hänen tilanteeseensa tämän, ei omista lähtökohdista käsin. Sympatiassa tunne on myötätuntoa, ei samaa kuin toisen tunne. Käytännössä empatia ja sympatia sekoittuvat."
Noiden määritelmien valossa koen, että en juurikaan pysty empatiaan, mutta sympatiaa saatan tuntea. Tosin en ole varma. Kyse saattaa olla pikemmin säälistä.
Toivoisin kykeneväni luomaan toivoa silloin, kun joku ystäväni on joutunut pulaan. Se on minulle vaikeaa, jos kyseisen ystävän tilanne näyttää realistisesti ottaen huonolta. Miten keksiä lohduttavia sanoja?
Kuunteleminen saattaa toimia paremmin kuin epärealistiset sanat. Onko empaattinen ihminen, joka osaa eläytyä toisen tilanteeseen, parempi kuuntelija kuin sympaattinen?
Lienee eduksi, jos kuuntelija kestää toisen ehkä voimakkaitakin tunneilmaisuja. Kestääkö sympaattinen paremmin kuin empaattinen?
Voisiko kannustavilla ilmaisuilla kuten "Sinä selviät tästä" tai "Kaikki päättyy hyvin" olla jonkinlaista plasebovaikutusta? Ei tunnu todennäköiseltä.
Lohduttaminen on vaikea laji.
4 kommenttia:
Varsinkin terveydenhuolto ammateissa empatian kokeminen toista kohtaan on suotavaa . Ehkä toiset ihmiset ovat luontaisesti empaattisempia kuin toiset. Jollain tasolla empatiakykyä voi myös harjoitella.
Minusta on kiinnostava kysymys, ooko empaattisuus kuormittavamoaa kuin sympaattisuus. Samoin se, onko mahdollista kehittyä harjoittamalla.
On empaattisuus kuormittavampaa kuin sympaattisuus. Empaattisuudessa mennään syvemmällä toisen tunteisiin. Sympaattisuus jää "etämmäälle" tunnereaktiossa.
Voi olla. Jos empaattisuus tarkoittaa sitä, että tuntee esimerkiksi ahdistuksen samalla tavoin kuin kärsivä ystävä, se varmaan kuormittaa.
Lähetä kommentti