Kävimme tänään valtavassa kauppakeskuksessa CAP 3000:ssa, joka Saint-Laurent du Varissa aivan Nizzan vieressä.
Tässä kiva tubettaja-esittely CAP 3000:sta.
Keskus näyttää aivan uuden karhealta, mutta se johtuu vuosina 2018-2019 toteutetusta suuresta uudistusremontista ja laajennuksesta.
Kehittyneellä kauppakeskuksella on myös edistykselliset parkkitilat.
Kuten kuvassa näkyy, vihreä valo kertoo vapaasta ruudusta ja punainen varatusta. Pientä tuunaustarvetta kuitenkin oli, koska jos pienikokoinen auto oli ajettu ruudun etuosaan, valo pysyi vihreänä.
Jätimme auton toiseen kerrokseen. Lähtiessämme mieleeni tuli, että pitääkin ottaa parkkilippu mukaan. Seurasi täydellinen mysteeri. Olin laittanut lipukkeen kojetaulun päälle, mutta vaikka kuinka sitä etsimme, sitä ei löytynyt.
Tällaisessa paikassa ongelmaan täytyy olla sujuva ratkaisu.
Kysyin kauppakeskuksen puolella parturiliikkeen toimihenkilöltä, missä on neuvontapiste. Kerroin myös ongelmamme. Hän selitti ystävällisesti reitin. "Neuvola" olikin aika lähellä.
"Neuvolan täti kertoi, että ei ongelmaa. Auton rekisterinumero ja tuloaika otetaan talteen. Lähtiessä parkkeerauksen voi maksaa.
Menimme Monoprixiin lounaalle ravintola Mavrommâtikseen.
Olimme tyytyväisiä ruokiin. Tämän ketjun ravintoloissa voisi ruokailla toistekin.
Kävin kahvilla Starbucksissa ja siirryin sitten käytävässä olevalle tuolille. Piakkoin alkoi Iltalehden vaalitentti, jota tämä boomerisetä seurasi kännykästään odottaessaan.
Lähdimme sitten yhdessä autolle. Olin luullut, että minun tuli hoitaa maksaminen maksuautomaatilla rekisterinumeroa käyttäen. En keksinyt miten pitäisi toimia. Painoin yhteysnappia ja selitin ongelmani englanniksi. Seurasi hiljaisuus. Ajattelin, jo että kaveri lähti hakemaan parempaa kielitaitoa. Hän kuitenkin kehotti minua ajamaan portille.
Kysyin portilla, miten nyt toimitaan. Kaiuttimesta minua neuvottiin laittamaan pankkikorttini koneeseen. Homma hoitui helposti. Kolme ensimmäistä tuntia olivat ilmaisia ja ylimenevä maksoi 4,5 euroa.
Olisimme voineet huolettomasti hoitaa asiamme, palata autolle, työntää pankkikortin portilla olevaan laitteeseen ja ajaa ulos.
Taisimme kokea palan tulevaisuutta. Vai onko tällaista Suomessakin.
#matkailu #kauppakeskus #ranska #shoppailu #antibes #ranskanriviera #cap3000 #nizza #ravintola #ruoka
2 kommenttia:
Vastaavia pysäköintilaitoksia löytyy Suomestakin. Niihin usein liittyy myös muita palveluja. Jos unohdat minne pysäköit auton, voit naputella opastusnäytölle autosi rekisterinumeron ja näyttö kertoo minne auton pysäköit (koska sitä seurattiin rekisterinumeron perusteella). Monissa maksu hoituu nykyään myös automaattisesti sovelluksella, jonne olet lisännyt autosi rekisterinumeron. Tällöin voit ajaa suoraan sisään ja kun ajat ulos, pysäköintiaika päättyy ja maksu veloitetaan sovellukseen lisätyltä pankkikortilta.
WAU! Olen näköjään pudonnut kärryiltä. Turussa on hieno uusi parkkihalli torin alla, mutta minä en sitä tarvitse sitä, koska emme asu kovinkaan kaukana siitä. Siellä on varmaan kaikki herkut.
Lähetä kommentti