Ukuleletrio
Olin eilen tavanomaisella kävelylenkilläni linnalle ja takaisin. Linnanpuiston kaakkoiskulmassa on viehättävä keidas, jossa voi levähtää puiden katveessa.
Yhdellä penkillä oli kolme eläkeläistätiä, joilla oli kullakin ukulele käsissään. Olivat virittäytymässä soittamaan ja laulamaan. Tarjouduin heille yleisöksi. Se sopi, "jos vain korvat kestävät." Hyväntuulisia olivat. Heillä oli varmaan kivaa.
Istuin viereiselle penkille.
Esittivät sitten jonkun minulle tuntemattoman laulelman minikitaroilla säestäen.
Annoin heille aplodit, peukutuksen ja lähdin.
Tädeillä oli asenne kohdallaan. Mitäpä kätkemään kynttiläänsä vakan alle. Kenties olivat osallistuneet työväenopiston ukulelekurssille, ehkä sillä tutustuneetkin toisiinsa.
Kolikkokippoa en huomannut, joten halpaa oli huvi.
Tälläisen näkemisestä tulee hyvälle tuulelle.
Seurakunnan väki laivassa
Tänään olin paluumatkalla linnalta kautta rantain eli Aurajoen ruskean veden äärellä. Föriaseman tuntumassa on kahvilalaiva. Edellinen oli Esposito, mutta se upposi jokeen viime talvena. Jostakin on saatu toinen paatti tilalle. Keskiviikkoisin tässä näkee lukuisia Harrikoita ja muita kulkupelejä omistajineen, mutta nyt oli hiljaista – kai sateisesta säästä johtuen.
Kun olin laivan kohdalla, ystävällinen naishenkilö puhutteli minua. Hän kutsui minut kahville ja pullalle laivaan. Sanoi heidän olevan Mikaelin seurakunnasta. Se onkin Saaran ja minun kotiseurakunta.
No mikäs! Hyväksyin tarjouksen. Paikalla oli pappi, diakoni ja joku muu seurakunnan edustaja.
Juteltiin niitä näitä. Kerroin kuinka kuopuksemme kumppanineen yllätti meidät kyseisessä kirkossa. Olimme kokoontuneet heidän toisen lapsensa kastajaisiin. Ennen kastetapahtuman alkua, pappi sanoi, että tässä on yksi toimitus ensin.
Saimme iloksemme todistaa, kun poikamme ja hänen kihlattunsa vihittiin.
Kuulin miten diakonin ja diakonissan tehtävät poikkeavat toisistaan. Yritin udella, että eikö diakonissoilla ollut jonkinlainen naimattomuuslupaus. Eivät tuntuneet olevan selvillä, mutta kotona tutkin nettiä ja ilmeni, että vuoteen 1961 saakka laki velvoitti diakonissan eroamaan työstään, jos meni naimisiin.
Puhuttiin myös piispanvaalista. Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Lehikoinen oli aikoinaan Mari Leppäsen kilpailija. Papin tulkinnan mukaan Leppänen oli tuomiokapitulin tehtävässään tuttu seurakunnissa ja voitti siksi.
Kysyin kumman arvelevat voittavan, piispojen vai kirkolliskokouksen, tämänhetkisessä kiistassa kahden avioliittokäsityksen hyväksymisestä. Eivät tietenkään osanneet sanoa. Pappi oli ollut yli 20 vuotta Mikaelin seurakunnassa, eikä sinä aikana ole tullut yhtään pyyntöä. Arvioivat niiden menevän esimerkiksi Kallion kirkkoon. Mahdollisesti kerran on rukoiltu.
Oli mukava jutella seurakuntalaisten kanssa.
Mikä on elämän tarkoitus?
Ehkä vuosi pari sitten olin palaamassa kautta rantain kierrokseltani. Näin penkin, jonka toinen pää oli vapaana. Sain nuorehkolta mieheltä luvan istua penkille.
Istuimme siinä hiljaa. Minä uppouduin kännykkääni.
Yhtäkkiä kaveri esitti kysymyksen: Mikä on elämän tarkoitus viidellä sanalla?
Jotakin siihen keksin, mutta en erityisen syvällistä. Juttelimme kuitenkin aiheesta.
Linnan ympäristössä oli jotkin festarit. Kävi ilmi, että kaveri oli menossa soittamaan sinne, ehkä seuraavana päivänä. Häntä jännitti, kun koki, että muut ovat parempia.
Sanoin, että siellä on varmaan muitakin, jotka kokevat samoin.
En tiedä, auttoiko. Yritin kuitenkin.
#elämä #pappi #seurakunta #ukulele #kitara #vakaumus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti