Kirjan "Ellija. Maalarin muusa" on suomesta kääntänyt Gunta Pāvola. Se oli mielestäni erityisen mukaansatempaava, koska se antaa minulle mahdollisuuden paitsi tutustua Ellija Forselen persoonallisuuteen paljon paremmin, myös tarkastella 1900-luvun alun Latviaa hieman eri näkökulmasta, ikään kuin sivusta, ja tutustua Jani Rozentālsiin eri näkökulmasta. Ja tämä on hänen vaimonsa Ellijan näkemys. Heidän avioliittonsa kesti 13 vuotta, kunnes Rozentāls kuoli 50-vuotiaana.
Kirja yhdistää Ellija Forselen elämäntarinan lainauksilla hänen kirjeistään, joissa Ellija on usein hyvin avoin ja tunteellinen.
Hän tapaa Rosenthalin esiintyessään ensimmäistä kertaa Riiassa Grosvaldien kotiin kutsuttujen vieraiden edessä. Heidän joukossaan on taidemaalari, ja heidän välilleen leimahtaa heti tunteet, ne ovat autuaita tunteita, he ovat molemmat lumottuja. Ja kun konsertti-illan jälkeen isäntä kysyy taidemaalarilta, mitä hän pitää vieraasta, ilmeisesti tarkoittaen tämän laulua, Rosenthal vastaa: "Kuinka hän ei voisi pitää hänestä, hän on tuleva vaimoni!". Ja niin tapahtuu, he kihlautuvat pian ja menevät naimisiin. Ellie kirjoittaa kirjeessään perheelleen Suomeen: "Iloitkaa ja riemuitkaa kanssamme! Kaksi sielua, jotka ovat kuuluneet toisilleen syntymästään asti, ovat löytäneet toisensa kohtalon, ei, Jumalan ihmeellisen käden, ohjaamina. Ensimmäistä kertaa minäkin rakastan. Rakastan hänen sieluaan. Hänen suurta taidettaan."
Hääjuhliin Janis luo omat kansallistyyliset kutsukorttinsa, joissa on pari purjeveneessä, jossa on ilmatäytteinen purje, aaltoilevan meren ympäröimänä. Tietäen, miten heidän yhteinen elämänsä myöhemmin kehittyi, näyttää siltä, että tämä tiedostamaton symboliikka sisälsi tuolloin eräänl
Heidän yhteinen elämänsä on täynnä onnen hetkiä, kolme lasta syntyy, mutta heidän välilleen syntyy yhä enemmän komplikaatioita ja jännitteitä. On aikoja, jolloin Janis käyttäytyy täysin arvaamattomasti, minkä vahvistaa myös Ellien sisarelleen kirjoittama kirje: "Jan ajaa minut hulluksi käytöksellään ja julmuudellaan tai on niin katkera häntä kohtaan, että hän vie minulta kaiken rakkauden ja muuttaa sen syvimmäksi kaunaksi ja vihaksi." Yhdessä vaiheessa Ellie on niin epätoivoinen, että kirjeessään sisarelleen Annalle hän jopa neuvoo tätä olemaan ryhtymättä vakavasti suhteeseen kenenkään kanssa: "Rakas Anniņa, (...) rakkaudesta sinuun sanon – yritä pysyä poissa avioliitosta, tai ainakin älä mene naimisiin ulkomaalaisen, taiteilijan, äläkä missään tapauksessa latvialaisen, kanssa..."
Miksi niin tylyt sanat – vastaus löytyy kirjasta. Toisaalta – koko elämäntarinan lukeminen kokonaisuutena jättää silti tunteen, että he olivat todella luotuja toisilleen kaikista vaikeuksista ja monista koettelemuksista huolimatta. Että – elleivät he olisi toisiaan varten – ei olisi niin valtavaa panosta ja perintöä, jonka sekä Janis Rozentāls että Ellija Forsele ovat jättäneet kulttuurimaisemaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti