Sairaan rakas elämä

Since 2014

maanantai 12. lokakuuta 2026

Onko onnen aika mennyttä?


Pixabay




"Onnellisuuden aikakausi on ohi – nuorten ajattelussa näkyy jo suuri muutos"



Näin on otsikoitu Teppo Turkin maailman menoa pohdiskeleva artikkeli Apu-lehdessä. 

Turkki viittaa Oxford University Pressin tekemään tutkimukseen, jonka mukaan lasten sanat nykyään kuvaavat pakolaisuutta, Trumpia, muovia, ahdistusta ja muita vastaavia, eivätkä huoletonta lapsuutta. 

Tässä Turkin pohdintoja pähkinänkuoressa:

Sotien jälkeen sota, nälkä ja puute ovat väistyneet monien elämästä, minkä seurauksena tilalle on noussut hyvän ja onnellisen elämän tavoittelu. Onnellisuudesta on tullut henkilökohtainen velvollisuus, jonka toteuttamisen avuksi tarjotaan coachingia, wellnessia, mindfulnessia ja muita vastaavia.  Työn, parisuhteen, vapaa-ajan ja levon on vietävä kohti onnea. Vastuu epäonnistumisesta on omalla vastuulla eli se on henkilökohtainen tragedia. Onnellisuuden tavoittelun aika saattaa olla hiipumassa ja ajatuksien keskiöön nousevat toimeentulo, velvollisuudet, perhe, yhteisö, usko, sattumat ja selviytyminen. Tärkeiksi arvoiksi nousevat rauha, turvallisuus ja resilienssi. "Rauha tarkoittaa maailmaa, jossa tulevaisuutta voi suunnitella. Turvallisuus on perusta, jonka varaan voi sitoutua. Resilienssi on kykyä jatkaa silloin, kun suunnitelmat pettävät. Merkitys kertoo, miksi kannattaa jatkaa." Elämä ei muutu välttämättä onnettomaksi, mutta ajoittain päätavoitteena on selviytyminen.

Turkki käsittelee aihetta viisaasti ja syvällisesti, mutta tämäkin on vain yksi skenaario, koska emme voi oikeasti olla mistään varmoja.  

Minä synnyin vuonna 1954 kotiin, josta sain riittävän ylläpidon. Elintaso oli nykykatsannossa varmaan alhainen. Elämämme oli kuitenkin samanlaista kuin monilla muillakin. Ei ollut autoa eikä puhelinta. Tietokoneista ja internetistä ei ollut hajuakaan. En ole varma oliko syntyessäni vielä radiotakaan. 

Elämänmuoto saattoi olla lähempänä keskiaikaa kuin tätä päivää. 

Koen kuitenkin saaneeni elää hyvää aikaa. Nälkää en ole joutunut kärsimään koskaan. Pääpiirteissään yhteiskunta on kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan. Suomi ei ole joutunut sotaan, mikä sinällään on jo paljon. Olen saanut hankkia perusteellisen koulutuksen, terveydestäni on pidetty huolta hyvinkin vaativissa tilanteissa. 90-luvun laman aiheuttaneessa työttömyydessä yhteiskunta on auttanut perhekuntaani selviämään. Järjestettiin jopa ylimääräistä koulutusta, jonka kautta pääsin taas töihin. Varmaan unohdan mainita vielä jotakin oleellista.

Mitä muuta voisin pyytää isänmaaltani?

Monessa maassa tällaisesta voi vain unelmoida.

En ole varmaan tietoisesti pyrkinyt onnelliseen elämään, mutta käytännössä juuri sitä olen tehnyt. Se on suurelta osaltaan tapahtunut haasteiden kautta. Vastoinkäymisiä on tullut pitkin matkaa ja niistä on tavalla tai toisella selvitty. Emme me ole helpolla päässeet. 

Olemme eläneet vanhan kaavan mukaan. Olemme menneet nuorena naimisiin ja saaneet aika suuren perheen. Olemme toki riidelleet, mutta emme ole eronneet. Olemme kestäneet kaksi omakotitalohanketta. Lapsemme ovat sijoittuneet hyvin yhteiskuntaan, vaikka vanhempina olemme olleet kaukana täydellisistä. 

Yritän hahmottaa, mitä Turkki tarkoittaa onnellisuuden tavoittelulla. Eikö se ole elämässä itsestäänselvää?  Ehkä hän tarkoittaa jonkinlaista hedonistisen elämän varmistamista. Mene tiedä. 

Voi olla, että nykyään moni pyrkii välttelemään vaivaa tuottavia asioita ja riskejä. Jos saa lapsia, elämää on vaikeampi suunnitella ja toteuttaa. Ainakin pitää valmistautua näkemään vaivaa, valvomaan öitä ja kohtaamaan yllättäviä tilanteita. 

Jos parisuhde nitisee, saatetaan kääntyä Tinderin puoleen ja etsiä uusi suhde. 

Meillä on ajoittain ollut todella rankkaa, mutta avioero ei ole meille ollut vaihtoehto. Olemme hankkineet tietoa aiheesta ja käyneet parisuhdeneuvonnassa. Kerran istunnon päätyttyä lähdimme eri suuntiin. Kotiin toki palasimme. 

Olemme oppineet. Eläkeläispariskuntana meillä menee varsin hyvin. Terveyshaasteita toki on, mutta sellaista elämä on. 


Kysyin tekoälyltä, mitä tarkoittaa onnellinen elämä. Tässä vastaus:

Onnellinen elämä tarkoittaa käytännössä elämää, jossa ihminen kokee hyvää oloa, merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä – ei välttämättä sitä, että kaikki olisi aina helppoa tai että mikään ei koskaan harmittaisi.

Yleisesti siihen liitetään esimerkiksi:

  • Hyvinvointi (fyysinen ja henkinen)
  • Suhteet (läheisyys, ystävät, rakkaus, yhteisö)
  • Merkitys (tavoitteet, arvot, tunne että tekemisellä on suunta)
  • Toimijuus (kokemus, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä)
  • Tasapaino (lepo ja tekeminen, arjen sujuvuus)
  • Myötätunto ja joustavuus (kyky käsitellä vastoinkäymisiä)


Tuota listaa katsellessa tulee mieleen kysymys, kuka voi varmistaa, että nuo kaikki asiat toteutuvat toivotusti. 

Fyysinen terveys voi mennä, mieli järkkyä, puoliso voi kuolla, voi saada potkut töistä ja mitä kaikkea voi tapahtua. 

Aika monen elämä taitaa olla ainakin osittain selviytymistaistelua ja jos jollakin ei ole, se ei ole välttämättä omaa ansiota. Oman elämän haasteista selviytyminen tuottaa nyt eläkkeellä tyydytystä, koska se on ollut merkityksellistä. 

Nykyinen maailmantilanne tuo lisää huolia. Sodan mahdollisuus tuntuu jotenkin suuremmalta kuin aikaisemmin elämäni aikana. 

Historian valossa voi olla poikkeuksellista, että olemme saaneet ainakin täällä Pohjois-Euroopassa elää rauhan aikaa. Saattaa olla, että nykyinen poliittinen epävarmuus ja sota ovat vain paluuta normaaliin. 

On vaikea uskoa, että vaivaton ja harmiton elämä voisi olla kovinkaan monen saavutettavissa. 

Tarkoituksellista lapsettomuutta voidaan perustella ilmastonmuutoksella, mutta syynä voi olla myös vaivattomampi ja riskittömämpi elämä. 

Tästä tulee mieleeni, että minun olemiseni tässä ja nyt on edellyttänyt lukemattomien ihmisten  antautumista perheellisyyden riskeihin ja kaikkiin mitä niistä seuraa. 

Liekö maailman poliittinen epävarmuus, kotoperäinen velkapuhe ja keskustelun polarisoituminen ainakin osasyy huoltosuhteen heikkenemiseen. 

On epävarmaa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta toivoa ei saa heittää. 

Hyvinkin voi kaydä!





Ei kommentteja: