Meillä saattaa olla ranskalaisista mielikuva ylpeinä ja jäykkinä ihmisinä. Tämä käsitys ei mielestäni pidä paikkaansa.
Voi olla, että tuo on ollut vain oma ennakkoluuloni, mutta käsittelen aihetta kuitenkin.
Ranskalaisuus saattaa rinnastua mielissämme kansallisylpeyteen, muodollisuuteen, hyviin tapoihin ja ansiokkaaseen kulttuurihistoriaan.
Ranskalaiset pyrkivät ilmiselvästi käyttäytymään hyvin ja ystävällisesti. Minua viehättää se, että vieraat ihmiset hymyilevät minulle. Hymyily ei kuitenkaan ole tunkeilevaa, kukaan ei hymyile tuntemattomalle ilman syytä. Syyn ei tarvitse olla mitään erityistä. Jos tönäisen vahingossa naapuria bussissa ja sanon ”pardon”, saa vastaukseksi ystävällisen hymyn ja kenties sanat ”de rien” eli ei se mitään. Jos majapaikan ala-aulassa tulee joku vastaan, tapana on tervehtiä ja hymyillä ystävällisesti.
Ranskalainen osaa myös liittyä hetkeksi peliin tehdäkseen tarpeellisen siirron. Asumme nyt kerrostalokolossissa, jonka sisääntulokerroksen siivessä on pieni ruokakauppa. Kuljin tänne muutettuamme mainitussa kerroksessa olevan autotalli- ja kellariosaston käytävässä ja mietin miten pääsen kauppaan. Näin edempänä miehen, huikkasin ”boutique” ja viittasin eteenpäin. Mies ilmaisi minun olevan oikealla tiellä. Hän taisi viitata samaan suuntaan ja sanoa myhäillen ”la”, ”la bas” tai jotakin sen tapaista. Minä varmaan kiitin ja kun saavuin kohdalle, hän oli jo kadonnut.
Olen varmaan kertonut, että naapurissamme on luostarin näköinen rakennus, joka ei ole oikeasti koskaan ollut luostari. Joku on vain halunnut sellaisen. Kiinteistö on nykyään Nizzan kaupungin hallussa ja paikalla on enimmäkseen hiljaista.
Eilen huomasimme, että ”luostarin” pihamaalla joukko ihmisiä puuhailee jotakin. Päätimme vaimoni kanssa mennä paikalle ja kysyä, saammeko tutustua paikkaan ja ottaa kuvia.
Rakennuksen edustalla oli ryhmä nauttimassa seisovaa pique-nique -lounasta. Osa osallistuijista teki jonkinlaisia järjestelyhommia eri puolilla aluetta. Puuhailijat olivat nuoria. he olivat varmaan jo syöneet. Varttuneempi väki seurusteli nauttien pöydän antimia.
Menin juttelemaan parin rouvan kanssa. He olivat ystävällisiä ja puhuivat myös kohtuullisesti englantia. Pääsin heidän avullaan keskustelemaan tapahtuman pomon - varttuneen ystävällisen miehen - kanssa. Meitä kutsuttiin tuosta noin vain osallistumaan lounaaseen. Kerroimme, että meillä on lounas valmistumassa naapurissa.
Menimme pomon kanssa hänen tilapäistoimistoonsa ja vaihdoimme yhteystietoja. Olimme kysyneet, voisiko vaimoni tehdä paikasta lehtijutun ja hän oli oitis suostunut. Häntä saa myös haastatella.
Saimme kulkea vapaasti ulkona ja sisällä tutkimassa ja kuvaamassa. ”Luostari”on hyvin rappeutunut, mutta sitä ympäröivä puutarha on hoidettu. Paikalla olevat varttuneet miehet ja naiset olivat ilmeisesti ympäristöarkkitehteja ja nuoret alan opiskelijoita.
Jututimme yhtä nuorta. Hän oli hymyilevä ja ystävällinen, puhui kouluenglantia. Nuorista heijastui kasvatus, jonka mukaan ilmeisesti vanhempia pitää puhutella kunnioittavan ystävällisesti.
Kävimme ennen lähtöä hyvästelemässä pomoa ja juttelemassa hieman muidenkin kanssa. Meille kerrottiin, että heillä on juhlat seuraavana päivänä. Meitäkin kutsuttiin mukaan.
Olen tässä luonut yli-ihanteellisen kuvan ranskalaisista vuorovaikutustavoista. Jotkut opiskelijat olivat varautuneempia kuin toiset. Kun saavuimme tämänhetkisen kotitalomme ala-aulaan, vastaamme tuli mies - selvästi talon asukas - hakemaan postia. Laatikot ovat kyseisessä tilassa. Tervehdimme, mutta hän ei vastannut mitään. Hän tuli sitten kanssamme samaan hissiin. Hän ei vastannut mihinkään vuorovaikutusyrityksiimme ja osoitti ruumiinkielellään, että haluaa olla rauhassa.
Jos kansalaisten käyttäytymistä satunnaisissa kanssakäymistilanteissa luokitellaan vuorovaikutustaitojen ja -halujen mukaan neljään ryhmään, ranskalaiset sijoittuisivat näihin kaikkiin kuten me suomalaiset. Luulen kuitenkin, että ranskalaisten jakauma painottuisi sosiaalisempaan kuin suomalaisten.
Ystävällisyys ja vuorovaikutustaidot tuntuvat olevan täällä arvoja sinänsä. Toiset ovat kuitenkin muita sanavalmiimpia, rohkeampia ja avoimempia, kuten Suomessa. Ranskalaisten muodollinen keskustelutapa asiointitilanteissa on varmaan syntynyt helpottamaan vuorovaikutusta. Keskustelukynnys on matalampi, kun fraaseilla selviää.
Ranskalaiset ovat gallien, roomalaisten ja frankkien jälkeläisiä. Vuorovaikutusta on jouduttu harjoittelemaan pitkään.
6 kommenttia:
Kyllä Suomessakin kategorisoidaan ihmisiä sen mukaan, missä he asuvat maantieteellisesti. Savolaiset ja yleensä itäisessä Suomessa asuvia pidetään lupsakoina ja välittöminä. Kun taas esim. turkulaisia monesti pidetään ylpeinä ja vaikeasti lähestyttävinä. Voi olla, että asiassa on perää, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkialla on introverttejä,ekstroverttejä, omituisia ,erikoisia,tylyjä ja mukavia ihmisiä riippumatta siitä, missä he asuvat maantieteellisesti . Jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa !
Totta. Noin se menee. Eroja löytyy yksilötasollakin. Meidän on kuitenkin mahdotonta välttää vuorovaikutustilanteieta. Tavat ja käyttäytymissäännöt voivat auttaa, jos tuntee itsensä epävarmaksi. Sanavalmis ja huumorintajuinen ihminen on luonnostaan vahvoilla. Introverteillekin on annettava oma tilansa. Tietoisella tylyydellä voi ehkä rakentaa suojamuurin ympärilleen, mutta toisaalta menettää mahdollisuuksia rikkaampaan elämään. Ystävällisyyteen ei voi ketään velvoittaa, mutta se tekee elämän meille kaikille mieluisammaksi.
Niin kuin Amerikassa sanotaan How are you ? vieraillekin ihmisille, tuntuuhan se hyvältä, vaikka sillä vuorovaikutustilanteella ei ole syvempää merkitystä olekaan . Moni introvertti varmaan haluaisi olla ekstrovertti, koska niin kuin sanoit ,ovat vahvoilla nyky yhteiskunnassa. Sairaudet ym. voivat kuitenkin tehdä ihmisestä tahtomattaankin introvertin.
Kun amerikkalainen puolituttu kysyy "How are you?, häntä tuskin kiinnostaa, miten todella voit. Sama varmaan koskee ranskan kysymystä "Ça va ?". Jos sinulla menee huonosti, liikemiestuttusi tuskin haluaa kuulla, miten sinulla oikeasti menee. Kysymykset ja vastaukset ovat latistuneet pelkiksi tervehdyksiksi.
Sairaus tms. voi tosiaan pakottaa ihmisen eristäytymään muista, mutta jos tämä on ektrovertti, hän saattaa kuitenkin kaivata seuraa.
Toisaalta ihminen voi kai olla vuorovaikutustaidoiltaan ekstrovertti, mutta viihtyä silti myös yksin omien juttujensa parissa.
Tähänkin taitaa olla nelikenttämalli, jonka laatikot määrittyvät ominaisuuksilla sosiaalisesti taitava, sosiaalisesti taidoton, seuraa kaipaava ja seuraa vieroksuva (tms.). Ihminen voi olla hyvin kömpelö vuorovaikuttaja, mutta silti kaivata seuraa.
En tarkoittanutkaan , että amerikkalaiset olisi oikeasti kiinnostuneita, miten sinä voit, vaan yleisesti ystävällisillä käytöstavoilla. Ihminen on sosiaalisesti monimutkainen kokonaisuus, välillä kaipaa seuraa ja välillä yksinoloa. Tutkimusten mukaan yksinäisyys kuitenkin pitkittyessä aiheuttaa erilaisia sairauksia enemmän kuin niillä, joilla sosiaalinen elämä on aktiivista.
Toisaalta me suomalaisetkin saatamme kysyä "Miten menee?" tai "Mitä kuuluu?" ja samalla olettaa, että naapuri vastaa jotakin ympäripyöreää. Ehkä meillä silti on jotakin pyrkimystä todellisuuteen, kun saatamme vastata ironisesti "Niin on kuin jäitä polttaisi."
Joo, tarkoitukseton yksinäisyys on varmasti haitallissa terveydelle.
Lähetä kommentti