Sairaan rakas elämä

Since 2014

torstai 14. toukokuuta 2015

Nykyistä ja mahdollisesti tulevaa Helsingin arkkitehtuuria

Lisää kuvia eiliseltä kävelyltä:

Puu-Vallilaa
 Primulan leipomon paikalle rakennettu asuinkerrostalokokonaisuus on kaunista nykyarkkitehtuuria.

Vanhaa ja uutta sopuisasti rinnakkain










Primulan syrjäyttäneen kokonaisuuden Teollisuuskadun puoleinen osa sointuu oikein hyvin muuhun miljööseen. Vasemmalla Sokoksen päämaja ja sitä vastapäätä vanha kiinteistö, jossa on nykyään Unilever ja muitakin firmoja. Siinä oli aikoinaan Volvo ja olen siellä autoa huollattanutkin.


Ilma oli niin kalsa, että poikkesin Mäcciin lämmittelemään capuccinon seuraan.






Kuvia Guggenheimin kuuden parhaan neljännestä ehdotuksesta. Tässä jää runsaasti tilaa puistolle, koska rakennukset ovat korkeita. Kerroksissakin on muunneltavuutta.














keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Estetiikan esteet vähenevät

Lisää tämän päivän kävelyltä:


Tämä rakennus pistää helposti silmään, kun kulkee Mäkelänkatua. Se on rakennettu työläisille asuntokäyttöön ja sen väitetään olevan peräti 160 metriä pitkä. Minun silmissäni talo vaikuttaa klassisistiselta.


Rikoksessa voi joskus olla jotakin päositiivistakin. Tuo seinässä oleva graffiti lisää minusta huomattavasti tämän vallilalaisen kerrostalon pihatilan viihtyisyyttä.



Ensikodin pihassa on viisi Sari Nikolan betoniveistosta vuodelta 2002. Ne ilmentävät naiseuden ja äitiyden vaikutusta naisvartaloon. Nimet ovat Raskaus, Neitsyys, Uupumus, Mitä nyt ja Naiseus eli Uusi tasapaino. (Jokinen: Sunnuntaikävelyllä Helsingissä)



Tässä on kolmas kuudesta parhaaksi valitusta ehdotuksesta Guggenheimin taidemuseoksi Eteläsatamaan.






Sain eilen reseptit ulkoista antibioottia silmiini. Tänään tuntuu ja näyttää jo paremmalta. Voin nauttia paremmin estetiikasta, kun on vähemmän esteitä silmissä.



Traumat parisuhteessa

Tunnen henkilön, joka on kokenut yhden vuoden 1944 suurpommituksista Helsingissä. Hän oli vallilalaisena silloin suojassa Vallilassa olevassa pommisuojassa. Kyseisen suojan päälle on sittemmin rakennettu koulu, joka on nykyään meidän Vallilan toimipisteemme.



Huomasin tänään lähtiessäni koululta, että kulku kyseiseen pommisuojaan on yhä koulun pohjoispäässä. Tästä ystäväni lienee aikoinaan suojaan mennyt.








Sota-aikana terotettiin kansalle, että sodan kärsimyksistä ei saanut valittaa ääneen, koska sen pelättiin vaikuttavan taistelumieleen. Sotaleskienkään ei pidetty suotavana itkeä menetettyä puolisoaan. Lapset eivät saaneet valittaa mistään, koska mikään ei ollut niin kauheaa kuin rintamalla oleminen.

Syntyi hiljaa kärsimisen kulttuuri. Juuria sille on toki kauempanakin suomalaisessa kulttuurissa. Kun kotona on kärsitty hiljaa, lapset oppivat siihen ja ahdistuvat joutuessaan kuulemaan valitusta.

Kaikkien sukuperinne on samanlainen. Joillakin on tapana purkaa mielipahaansa muihin hurjalla volyymilla. Näin he siirtävät pahaa oloaan muihin ja ehkä pitävät tätä normaalina tunteiden ilmaisuna.

Varmaan on olemassa jokin normaalikin tunteiden ilmaisemisen tapa.

Tällaiset ovat traumoja. Niiden valmistamista ei ole lopetettu ja konsteja on monia. Traumoja syntyy, kun sisarukset piinaavat toisiaan, vanhemmat juovat, hakataan ja mitä kaikkea.

Kun tapahtuu sellainen mysteerinen prosessi, että kaksi ihmistä rakastuu ja perustaa perheen, he tuovat mahdolliset traumansa mukanaan suhteeseensa. Niinkin hyvin voi käydä, että kumppani osaa lohduttaa ja tukea toista, kun trauma vaivaa. Hän voi olla tasapainoinen ainakin tällä alueella.

Huonompi on tilanne, kun muista piittaamaton murheensuoltaja sattuu valittamisesta ahdistuvan puolisoksi. Samoin on tilanne silloin, kun normaalisti tukea kaipaava haluaisi lämpöä yliahdistuvalta puolisoltaan.

Onko puolison oltava toisen terapeutti. Sellaista saatetaan vaatia, mutta mielestäni tilanne ei ole niin. Parisuhteen pitäisi perustua muille asioille ja ammattiapua haetaan muilta.

Kumppani saattaa odotta toiselta jopa lääkärin taipumuksia siten, että olettaa toisen pystyvän aina tunnistamaan milloin akuutti vaiva tarvitsee ammattiapua ja milloin ei. Keskustelukumppani hän asiassa on, mutta parhaiten oireet tietää potilas itse.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Moukari käteen

Huushollin ammattikirjoittaja sai kunnon työvälineen. Vanha läppäri sanoi taas sopimuksen irti vaikka se äsken korjattiin. Vanha ja vanha, kolmisen vuotta ikää. Avautui tällainen toimintaikkuna ja toimittiin.


Olin hiljattain opiskelijoiden kanssa Amos Andersonin museossa ja kuulin siellä, että Kolmen sepän patsaat oli siirretty turvaan sota-aikana. Jalusta oli jätetty ja siinä tuli sodan jälkiä. Olen käynyt toteamassa tilanteen. Totta näyttää olevan.






Sanataiteilua tämäkin:



Käytiin lauantaina vanhojen ystävien luona kyläilemässä Leppävaarassa. Saimme siellä mustikkakukkoa, josta luulin etten ollut ennen saanut. Vaimo kuitenkin sanoi joskus tehneensä. Oli muuten mahdottoman hyvää. Slurp! Kiitokset vielä kerran tarjoajille.