Traumat parisuhteessa

Tunnen henkilön, joka on kokenut yhden vuoden 1944 suurpommituksista Helsingissä. Hän oli vallilalaisena silloin suojassa Vallilassa olevassa pommisuojassa. Kyseisen suojan päälle on sittemmin rakennettu koulu, joka on nykyään meidän Vallilan toimipisteemme.

Huomasin tänään lähtiessäni koululta, että kulku kyseiseen pommisuojaan on yhä koulun pohjoispäässä. Tästä ystäväni lienee aikoinaan suojaan mennyt.

Sota-aikana terotettiin kansalle, että sodan kärsimyksistä ei saanut valittaa ääneen, koska sen pelättiin vaikuttavan taistelumieleen. Sotaleskienkään ei pidetty suotavana itkeä menetettyä puolisoaan. Lapset eivät saaneet valittaa mistään, koska mikään ei ollut niin kauheaa kuin rintamalla oleminen.

Syntyi hiljaa kärsimisen kulttuuri. Juuria sille on toki kauempanakin suomalaisessa kulttuurissa. Kun kotona on kärsitty hiljaa, lapset oppivat siihen ja ahdistuvat joutuessaan kuulemaan valitusta.

Kaikkien sukuperinne on samanlainen. Joillakin on tapana purkaa mielipahaansa muihin hurjalla volyymilla. Näin he siirtävät pahaa oloaan muihin ja ehkä pitävät tätä normaalina tunteiden ilmaisuna.

Varmaan on olemassa jokin normaalikin tunteiden ilmaisemisen tapa.

Tällaiset ovat traumoja. Niiden valmistamista ei ole lopetettu ja konsteja on monia. Traumoja syntyy, kun sisarukset piinaavat toisiaan, vanhemmat juovat, hakataan ja mitä kaikkea.

Kun tapahtuu sellainen mysteerinen prosessi, että kaksi ihmistä rakastuu ja perustaa perheen, he tuovat mahdolliset traumansa mukanaan suhteeseensa. Niinkin hyvin voi käydä, että kumppani osaa lohduttaa ja tukea toista, kun trauma vaivaa. Hän voi olla tasapainoinen ainakin tällä alueella.

Huonompi on tilanne, kun muista piittaamaton murheensuoltaja sattuu valittamisesta ahdistuvan puolisoksi. Samoin on tilanne silloin, kun normaalisti tukea kaipaava haluaisi lämpöä yliahdistuvalta puolisoltaan.

Onko puolison oltava toisen terapeutti. Sellaista saatetaan vaatia, mutta mielestäni tilanne ei ole niin. Parisuhteen pitäisi perustua muille asioille ja ammattiapua haetaan muilta.

Kumppani saattaa odotta toiselta jopa lääkärin taipumuksia siten, että olettaa toisen pystyvän aina tunnistamaan milloin akuutti vaiva tarvitsee ammattiapua ja milloin ei. Keskustelukumppani hän asiassa on, mutta parhaiten oireet tietää potilas itse.