Sairaan rakas elämä

Since 2014

lauantai 13. tammikuuta 2018

Linnavuorelle



Nizzan vanhan kaupungin vieressä on kukkula, jota kutsutaan Linnavuoreksi. Se on oletettavasti kaupungin alkujuuri. Päätin tänään käydä kukkulalla. Hissilläkin olisin päässyt, mutta päätin kavuta. Yläkuvassa oleva tynnyrimäinen rakennus on näköalatasanne.




Ylös


Ylös


Ja niin edelleen ... 

















Taustalla näkyy pari lumista huippua




Tasanteen reunamuuri on toiminut vieraskirjana.


Tasanteelta oli vielä kiivettävää kukkulan laelle. Puusto peitti näköalat. 


Kukkulan päällä on puisto ja linnoituksen rauniot. Menen toiste tutustumaan niihin paremmin. 




Palasin hissillä alas. 






torstai 11. tammikuuta 2018

Kauhujen ranta



Nizza on Rivieralla. Niinpä kaupunkia reunustaa kilometrien pituinen uimaranta. Aivan rannassa on useita ravintoloita. Rantahietikon vieressä on leveä jalankulkuväylä ja sen vieressä katu. Nizzassa on käynyt 1800-luvulla runsaasti englantilaisia matkailijoita ja siksi väylän nimi Promenade des Anglais.

Kävimme vaimoni kanssa tänään päiväkävelyllä Promenade des Anglaisilla.

Vuonna 2015 tapahtuneen ensimmäisen vierailuni jälkeen Nizzassa on tapahtunut kauheita. Ranskan kansallispäivää vietetään 14. heinäkuuta. Vuoden 2016 juhlapäivänä Promenade des Anglaisille oli suuri joukko ihmisiä kokoontunut myöhään illalla seuraamaan juhlapäivän ilotulitusta. 32-vuotias ranskalaistunisialainen Mohamed Bouhlelin apureineen oli tehnyt kammottavan suunnitelman kyseiselle illalle ja kyseiselle paikalle.

Kaikki varmaan muistavat, mitä tapahtui. Nizzan iskussa kuoli 85 ja haavoittui noin kaksisataa ihmistä.


Yllä on suurennos alla olevan kuvan keskikohdasta. Kaukana häämöttävä rakennus on lastensairaala. Bouhlelin tuli rekalla rakennuksen takaa rantakadulle ja alkoi ajaa sitä itään. Hän onnistui ajamaan kahden kilometrin matkan ja surmaamaan yli ajamalla kymmeniä ihmisiä ennen kuin poliisit ampuivat hänet kuoliaaksi. Rekka pysähtyi kadulle ravintola Lido Plazan tienoille. Ravintolan kyltti näkyy kuvassa.







Iskun jälkeen kadun ja kävelyväylän väliin on rakennettu aita. Se ei näytä kovin kummoiselta, mutta tolppien perustus ulottuu kahden metrin syvyyteen. Luulen, että tapahtuman jälkeen on otettu tavaksi sulkea autoliikenne Promenade des Anglaisilta kansallispäivän ilotulituksen ajaksi ja tarvittaessa muulloinkin.

Tästä tapahtumasta on otettu opiksi myös Suomessa. Turussa estetään autojen pääsy Vanhalle Suurtorille joulurauhan julistamisen aikana.



Maailma ei ole enää sama kuin vieraillessani Nizzassa edellisen kerran.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Ranskalainen frisyyri


Tähän minä en pystyisi





Eglise protestante unie de France
Satuimme vaimoni kanssa ohittamaan kirkkorakennuksen, joka palvelee Ranskan yhdistynyttä protestanttikirkkoa. Ilmoitustaululta löytyi jopa suomen kieltä. Tohtisimmekohan vaimoni kanssa osallistua noihin ranskan kielen harjoittelukeskusteluihin.

Tällainen kirkkokunta on syntynyt aika äskettäin, vuonna 2013, kun Ranskan reformoitu kirkko ja Ranskan evankelisluterilainen kirkko yhdistyivät. Kalvinistit ja luterilaiset ovat sulautuneet yhteen. Jäseniä kirkkokunnalla on 400.000.

Ilmeisesti tuore kirkko toimii yhteistyössä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa, koska paikalliset suomalaiset evankelisluterilaiset käyttävät tätä rakennusta kokoontumispaikkanaan.

Ranskassa toimii suomalainen evankelisluterilainen seurakunta. Pastori Marja Kalliomäellä on laaja toimialue, taitaa käsittää koko Ranskan. Messuja järjestetään kuitenkin vain Pariisissa, Lyonissa, Strasbourgissa ja Nizzassa. Tuosta voinee päätellä, missä ranskansuomalaiset asuvat.




Lähellä majapaikkaamme on venäläinen ortodoksikirkko. Tänne lienee asettunut runsaasti itänaapureitamme. 

Lipputoimisto
Kävimme tänään ostamassa kaksi kymmenen matkan korttia, jotka käyvät busseihin ja raitsikoihin. Ei ole kallista, euron matka. 

Kaunis vessa?

Kävin tänään leikkauttamassa tukkani. Parturi puhui auttavasti englantia. Olemme muodin ja tyylin suurvallassa, mutta tällaisen olisin saanut Suomessakin. 

Arvi Lind?


Kävimme tänään Picard-nimisessä kaupassa, joka myy pelkkiä pakasteita. 


tiistai 9. tammikuuta 2018

Säitä riittää

Sää on ollut hyvin vaihteleva täällä Rivieran pääkaupungissa. Lämpötila on ollut hyvin miellyttävä, 17:ä astetta ja sinne päin. Kaikkein tyypillisin ulkovaate on kevyttoppatakki. Paljon Dunlop-ihmisiä liikkeellä siis, minä muiden mukana.



On ollut aurinkoista, mutta myös sateista. Eilen illalla oli hurja tuuli, ukkonen jyrisi ja salamoi. Tässä tunnelmavälähdyksiä. Videot ovat editoimattomia ja kännykällä kuvattuja.




maanantai 8. tammikuuta 2018

Galette des rois


Tässä turkoosilla koristetussa talossa on tämänkertainen Nizzan kotimme


Galette des rois eli kolmen kuninkaan kakku kuuluu täkäläiseen loppiaisperinteeseen. Nimi viittaa Raamatun kertomukseen itämaan tietäjistä. Kun ostaa kakun, mukana tulee kaksi pahvikruunua. Se, joka saa kakkuun piilotetun esineen, saa kruunata itsensä kuninkaaksi ja valita itselleen kuningattaren (tai päinvastoin).

Esineen pitäisi kai perinteen mukaan liittyä jotenkin Raamatun kertomukseen, mutta se näyttää nykyään voivan olla melkein mitä vain.

Löysin Kira Poutasen artikkelin aiheesta. Emme näköjään osanneet toimia oikein. Kakku olisi pitänyt jakaa tasan. Nuorimman olisi pitänyt mennä pöydän alle ja jonkun muun osoittaa jotakin palaa. Kuopus sanoo, kuka sen saa. Arvonta kaiketi jatkuu samalla kaavalla.

Mitähän tuo esittää? (taustalla pikkulusikka)

Kuningatar



Kävimme sunnuntaina herkullisella lounaalla vaimoni sukulaisen ja hänen miehensä luona. Kiitos Kaisa ja Mikko! Oli mukavaa.


Sunnuntailounaan galettessa oli tällainen esine. 

Mikon ja Kaisan Valottumasta on hienot näköalat


Kaupungilla on runsaasti joulukoristeita. 

En tiedä mihin nämä liittyvät. Nimiä nuo tekstit kai ovat. 

Näkymä rantapromenadilta Mont Boronille

Keskuspuiston jouluvalaistusta (Promenade de Paillon)
  

Place Massénalla istuu yhä värikkäitä hahmoja ilmassa. Paikka on Nizzan keskusaukio.



Jos on vaimon kanssa hyvää pataa, voi saada hyvää pataa, jos ei, voi saada pataan. 


perjantai 5. tammikuuta 2018

Nizzassa



Otin tämän kuvan Nizzan asuntomme parvekkeelta itään. Kuvassa on sama vuori, joka näkyy tämän blogin yläkuvassa. Sen olen ottanut aikaisemmalla matkallamme maailmanpyörästä.

Tästä mennään Glo Hotelliin
Matkustimme bussikyydillä Turusta Seutulaan ja yövyimme Glo Hotellissa lentokentällä. Hotelli on ikkunaton ja huoneemme oli pieni, mutta järjestely oli hyvä. Hotelli oli oikein siisti. Lentomme lähti yhdeksän tienoissa. Näin saatoimme tsekata ruumaan menevät laukut ennen kuin kävimme aamiaisella. Hotelli on terminaali kakkosessa saapuvien lähellä kerrosta alempana. 



Tässä on tämänkertainen Nizzan kotimme. Tämän tilan lisäksi asuntoon kuuluu makuuhuone, kylppäri ja eteinen. 

Asunto tuntuu hyvältä. Yksi tyttärenpojistamme nauttii varmaan, kun voi käyttää Turun asuntoamme opiskelukämppänään. Hän käy Puolalan lukiota, joka on aika lähellä. 

Panoraamakuvana
Parvekkeelta länteen








Hyvää loppiaista kaikille!

torstai 4. tammikuuta 2018

Kätevää?


Eikö ole kätevää, kun voi ostaa verkosta lento- ja bussilippuja sekä tietenkin kaikenlaista muuta? Liput tulevat bitteinä sähköpostiin. Sitten vain laittaudutaan liikkeelle, vilautetaan lippua kännykästä ja asetutaan matkustamaan.

Paitsi että tuo on vain ihannetilanne. Meillä on sähköpostissa bussiliput Seutulaan, hotellivaraus kentällä ja lentoliput Nizzaan mennen tullen meille molemmille sekä minulle vielä valvontavierailulle  Suomeen ja takaisin. Mutta mutta ... Käytän iCloudia sähköpostina,mutta en ole onnistunut saamaan sitä käyttööni kännykkääni. Se ei ole ehkä ollenkaan mahdollista.

Tarvitsemme siis paperiset dokumentit. Tulostimet ovat nykyään kertakäyttötavaraa. Silloin harvoin kun sellaista tarvitsee, värit ovat kuivuneet tai vekotin joka tapauksessa katsoo säiliöt liian tyhjiksi tai ilmaantuu jokin muu ongelma. Ei noita laitteita kannata kuitenkaan kerätä nurkkiin pölyttymään.

Onneksi kirjasto palvelee. Turun pääkirjastossa voi tulostella niin paljon kuin huvittaa kohtuullista korvausta vastaan. Lähdin sinne.

En ollut muistanut, että vieraalta koneelta tarvitsen iCloud-yhteyteen käyttäjätunnuksen ja salasanan. Kuka näitä kaikkia muistaa? Oli palattava kotiin.

Päätin varmistaa kotona, että yhteys onnistuu, ja ryhdyin toimeen vaimoni läppärillä. Kävi ilmi ettei Apple  ihan noin vain halua päästää iCloudiin vieraalta koneelta. Järjestelmä vaatii käyttäjätunnuksen ja salasanan lisäksi vielä kuusinumeroisen koodin. No mistä sen saan? Apple lähetti sen sähköpostiini - kuinkas muuten? Onneksi omassa läppärissäni toimii yhteys ilman muistikokeita, joten sain koodin ja pääsin sähköpostiini vaimonikin koneelta. Minun piti lisäksi antaa omalta koneelta iCloudissa lupa yhteyteen vieraalta.

En luottanut siihen, että kaikki loksahtaa paikoilleen kirjastossa, ja aloin varmistuspuuhiin. En kuitenkaan onnistunut tallentamaan dokumentteja suoraan tikulle. Minun oli turvauduttava kikka kakkoseen. Aloin poimia aineistoa ruutukaappauksina, jotka ohjautuivat automaattisesti työpöydälleni. Sieltä siirsin ne tikulle. Mietin hieman, onko tiedostomuoto sellainen, että kirjaston järjestelmä suostuu dokumentit tulostamaan.

Palasin kirjastoon. Päätin kokeilla ensin, saisinko dokumentit tulostetuiksi suoraan sähköpostistani. Apple epäili taas, että joku asiaton pyrkii sähköpostiini. Onneksi minulla oli läppäri mukana, joten sain taas koodin poimituksi ja luvan annetuksi.

Minulle kävi pakkausaika vähiin. Onneksi vaimoni oli pakannut elintärkeät ja minä keräsin enimmäkseen maalaustarpeita mukaan.

Digitalisoituminen on niin vauhdikasta, että samalla kun asita helpottuvat, ne myös monimutkaistuvat.


Kirjoitin tämän tarinan eilen. Tänään vähän editoin. Nyt olemme Nizzassa. Tähän mennessä paperisia dokumentteja ei ole tarvittu kuin bussissa.

 


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kaikenlaisia vouteja


Jos et maksa laskujasi, tulee vouti, sanotaan. Paikallisen ulosottomiehen virkanimike on kihlakunnanvouti. Hän ei kuitenkaan todennäköisesti ota sinuun yhteyttä, jos jokin laskusi on seissyt maksamattomana liian pitkään. Yhteydenotto tulee joltakin kihlakunnanulosottomiehistä, jotka ovat voudin alaisia.

Keskiajalla vouti ei ollut kuka tahansa kaduntallaaja. Voudit kuuluivat ylhäisaateliin ja heidän tehtävänään oli koota veroja kuninkaalle. Myöhemmin nimike on tullut myös muuhun käyttöön.

Jahtivouti oli pikkuvirkamies, jonka tehtävänä oli järjestää metsästys, jos suurpedot aiheuttivat huolta seudulla. Siltavoudin tehtävänä puolestaan oli tehtävänään valvoa, että paikkakunnan tiet, sillat ja aidat pidetään kunnossa. Pohjoisilla seuduilla oli myös lohivouteja, jotka toimivat kruunun kalastuspäälliköinä.

Kartanon vouti taas toimi isäntänsä puolesta renkien ja päivätöitä tekevien torppareiden työnjohtajana.

Suomessa toimii yhä linnanvouti. Hän vastaa presidentin kanslian taloudesta, henkilöstöasioista ja presidentin käytössä olevista kiinteistöistä. Ennen vanhaan linnanvouti vastasi linnan ja sen ympäristön puolustuksesta sekä tietenkin alueen veronkannosta.







tiistai 2. tammikuuta 2018

Eläköön rauha!

Sota on yksi pahimmista asioista, minkä ihminen voi kohdata.

Viime sodat merkitsivät sotilaille jatkuvaa kuolemanvaaraa, pakkasessa palelemista, toivottomien tehtävien vastaanottamista, jatkuvaa meteliä, nälkää, valvomista, täitä, vammautumista jne.

Rintamilla oli välillä rauhallisiakin jaksoja eikä kylmä aina vaivannut, mutta oleminen oli pahimmillaan tuollaista kuin kuvasin. Ei kotirintamallakaan ollut helppoa. Joitakin paikkakuntia pommitettiin ja rintamalla olevien läheisten puolesta pelättiin.

Sanotaan, että kenraalit valmistautuvat aina edellisiin sotiin. Se tuskin pitää paikkansa. Meille tavallisille talliaisille sota on tietoja viime sotien tapahtumista ja median välittämää kuvaa nykyisistä sodista.

Nykysodissa tuntuu yhdistyvän perinteiset rintamatapahtumat ja huipputekniikka. Edelleen ammutaan tykein, käsiasein ja kranaatinheittimin. Joillekin sota merkitsee sotapelejä muistuttavaa tappamista lennokkien avulla kaukaa tapahtumapaikoista.

Kun jossakin syntyy sota, näemme tapahtumat miltei reaaliajassa median välityksellä. Tämän voisi kuvitella ehkäisevän valmiutta sotaan. En ole täysin vakuuttunut asiasta.

Me emme näe kaikkea. Kukin sotiva taho kontrolloi median toimia. Media pääsee näkemään sitä, mikä katsotaan soveliaaksi nähdä.

Kun sotatapahtumat ovat kaukana, on helppo luoda etäisyydestä psyykkinen suoja. Nuo tuolla jossakin, onneksi täällä on rauhallista.

Jos Suomessa syttyisi sota, se olisi todennäköisesti erilainen kuin viimeksi koetut. Olemme hyvin riippuvaisia sähköstä ja tietotekniikasta. Jos sähköntuotanto onnistuttaisiin lamauttamaan, olisimme polvillamme.

Rauha tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta ei sitä ole. Ollaan kiitollisia jokaisesta rauhan päivästä.



maanantai 1. tammikuuta 2018

Gerontosaurus tutkii sedimenttejä

Olen juuttunut tutkimaan kahta historiallista kerrostumaa. Minulla on sukujuuria Rauman maalaiskunnassa ja siksi luen Rauman seudun historian kakkososaa. Esivanhempani ovat olleet rahvasta, joten ei kirjasta juuri mitään heitä koskevaa löydy. Kirja kuvaa kuitenkin mainiosti 1700- ja 1800-luvun elämää Rauman maalaiskunnassa, Lapissa ja Hinnerjoella. Kirjasta piirtyy kuva siitä paikallisesta yhteiskunnasta, jossa osa esivanhemmistani eli.

Joku saattaa muistaa Kansa taisteli -lehden, joka ilmestyi vuodesta 1957 vuoteen 1986. Koko aineisto on skannattuna netissä. On mainiota, että luettavissa on myös lehteen tarjotut julkaisemattomat jutut, joita on yli 4000 kappaletta. Kirjoittajia on kaikilta tasoilta, sotamiehistä ylimpään johtoon. Kertomukset käsittelevät talvi-, jatko- ja Lapin sotaa.

Kuten olen usein kertonut, isoisäni kaatui talvisodassa 11. maaliskuuta vuonna 1940 eli sodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Mummoni jäi leskeksi pitämään huolta viidestä alaikäisestä lapsesta. Isoisäni kuolema satutti perhettä niin kovin, ettei hänen vaiheistaan tultu ottaneeksi lähemmin selvää. Kirjeitä oli toki tullut useita, mutta niitä piti kirjoittaa kieli keskellä suuta.

Äitini on aikuisena tehnyt jonkin verran selvityksiä, mutta työ on jäänyt kesken. Sitäpaitsi nykyään on netin avulla käytettävissä runsaasti aineistoa. Minä olen ottanut sydämenasiakseni Yrjö Jylhäsaaren sotapolun selvittämisen mahdollisimman perusteellisesti. Kansa taisteli -lehti on mainio lähde. Olen löytänyt jo monta Jalkaväkirykmentti 40:en liittyvää kertomusta.

Sotajutut eivät minua muutoin erityisemmin kiinnosta. Tosin olisi niitä hyvä aika ajoin lukea, jotta muistaa, kuinka surkeaa on rintamamiehen elämä. Näin rauhan ajan merkitys pysyy mielessä.