Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Blogilista, lisää syöpäblogeja, läppärihanke, luovia ohjelmia ja sopivan juhlapaikan valintaa

Sanomakonsernin Blogilistalle voi kirjata oman bloginsa ja saada sitä kautta lukijoita. Palvelu on ilmainen. Kun kirjoittaja julkaisee uuden postauksen, se näkyy Blogilistan päivittyneiden blogien virrassa. Jos lukija kiinnostuu, hän voi poimia blogin luettavakseen. Lukijat voivat myös ilmoittautua blogien tilaajiksi. He saavat tiedon blogien päivittymisestä ja voivat näin lukea tuoreita tekstejä kiinnostavista aiheista.

Blogilistalta voi etsiä kiinnostavia blogeja alkukirjainten ja hakusanojen avulla.

Blogilista mittaa eri tavoin kirjoittajien sivustojen suosiota. Yksi mittari on sijoitus Luetuimmat-listalla, jossa sijoitukseen vaikuttaa luonnollisesi lukijamäärä. Minun blogini "Sairaan rakas elämä" sijoitus listalla on tällä hetkellä 446, mitä pidän aika hyvänä, kun muistamme, että blogeja palvelun piirissä on kaikkiaan 54.956. Olen siis suosituimman kymmenen prosentin joukossa. Parhaimmillaan sijoituslukuni on alkanut kolmosella. Kymmenen luetuimman blogin aiheissa korostuvat muoti, vaatteet ja tyyli. Niissä kirjoitetaan myös kaikenlaisesta muusta elämään liittyvästä ilmeisesti aika avoimestikin. Varsin suosittuja ovat olleet myöskin ompeluaiheiset sivustot. Niissä on julkaistu paljon kuvia omien käsien tuotoksista. Top-listalla sijoitus riippuu siitä, kuinka moni on ilmoittautunut blogin tilaajaksi. Kuumalla listalla pärjätään sivuston tuoreuden, päivitysten, tilaajien, lukijoiden ja linkkien perusteella.  


Hain Blogilistalta blogeja hakusanalla "syöpä" ja löysin aika monta, jotka ovat tällä hetkellä aktiivisia. "Äidin ja minun tauti" on aika uusi sivusto. Se on perustettu kesäkuussa. Siinä on erityistä se, että äidin elämistä syöpää sairastaen tarkastellaan tyttären näkökulmasta.

"Taistelutahto" tarjoaa erilaisen näkökulman syövän jälkeiseen elämään. Kirjoittaja pyrkii välttämään syövän uusiutumisen vaihtoehtoisten elämäntapojen avulla kuten elävän ravinnon syömisen avulla. Rohkea vaihtoehto. En itse ehkä uskaltaisi. Ruuat korostuvat aiheina blogin kirjoituksissa.

"The Little Things" kirjoittaa paljon muustakin kuin Hodginin taudista (lymfooma), muun muassa kosmetiikasta, vaatteista ja lomailusta. Ehkä siitä johtuen blogi on erittäin suosittu Luetuimmat-listalla. Sijoitus on peräti 138. Suosio näkyy siinä, että sivustolla on runsaasti mainoksia. 


Minun tekee mieleni ostaa kunnon läppäri, jolla voisin tehdä videoeditointeja ja sen sellaista. Tehoa tarvitaan - sanoisinko - riittävästi. Olen ajatellut helpottaa elokuussa - jos onnistuu - pidettävien virallisten juhlien vieraiden osaa (jos haluavat muistaa jotenkin) mainitsemalla kutsussa unelmastani. Mitenkähän tuon voisi ilmaista tahdikkaasti? Tehokas MacBook olisi kuin Ferrari, mutta maksaa. Voi olla pitää tyytyä johonkin edullisempaan Puuceehen, kuten yksi pojistani kutsuu Windows -koneita. Tosin tarkemmin ottaen tarkoittanee pöytä- ja lattiakoneita. Haluan kuitenkin mieluummin läppärin.

Olin surrut, että Adoben luovat ohjelmat - kuten Photoshop ja Premiere Pro -videoeditointiohjelma - ovat hirvittävän kalliita. Onneksi huomasin, että niitä voi vuokrata käyttöönsä edullisella opiskelija/opettaja-hinnalla. Opettajan saan koko Adobe Creative Cloud -kokonaisuuden, joka sisältää kaikki ohjelmat, käyttööni kuukausihinnalla 19.99 €. Ei kuulosta minusta pahalta.

Adoben ohjelmia voi kokeilla ilmaiseksi kuukauden ajan. Yritin asentaa paria vaimon läppärille, mutta ohjelmat eivät tue sen Windows Vista -käyttöjärjestelmää. Ärsyttävää. Onneksi vanhalle lattiakoneelle, jossa on Winows seiska, tuntuu onnistuvan. Voin kokeilla, jaksaako 4 gigan keskusyksikkö vääntää raskaita videotidostoja Premiere Prolla. Saan tuntumaa läppärin tarvittavaan kapasiteettiin.


Olemme miettineet Kulosaaren ja Mustikkamaan mustikkamaan välissä olevaa Honkaluotoa elokuun juhlapaikaksi, mutta käytettävissä oleva sisätila on aivan liian pieni tarpeisiimme. Seurakuntien tilat ja vastaavat eivät ole yhtä rentoja juhlaympäristöjä. Saapa nähdä, löydämmekö vielä jotakin elokuulle.


Nelivuotiaan tyttärentyttären suusta: "Daniela sanoi, että maailman vaikeimmat sanat ovat anteeksi ja kiitos".

2 kommenttia:

Lotte kirjoitti...

Hei! Olen Taistelutahdon kirjoittaja. Mitä tarkoitat sillä että valintani on rohkea etkä itse uskaltaisi? Olen nimittäin ottanut kaikki tarjolla olevat hoidot eli leikkauksen, sytostaatit ja säteet. Normaalisti ihminen siis jatkaisi näiden jälkeen vaan tavallista elämää, mutta minä hoidan itseäni LISÄKSI vielä ruokavaliolla kaiken tuo päälle. Eihän siinä ole mitään riskinottoa tai rohkeaa, pikemminkin päin vastoin?

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos blogivinkistä Anonyymi!

Taistelutahto, joo, sanomasi tuo asian uuteen valoon. Hyvä tarkennus. Kiitos siitä! Tosin vaatii tiettyä määrätietoisuutta vaihtaa tavanomainen ruoka elävään ravintoon, mutta tiedän erään iäkkään ihmisen, joka pärjää sillä oikein hyvin.