Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hesari oli pettymys, toipuminen vie aikansa, kuvia Villa Salmelan majoitustiloista

Lopetimme Hesarin tilauksen viime vuonna. Emme ottaneet bittiversioita tilalle. Olen joskus lukenut ilmaisversiota netistä, mutta en ole syttynyt. Päätimme tilata lehden taas ja tänään tuli ensimmäinen numero. Olen pettynyt. Joko lehti tai minä olen muuttunut. Ennen oli varsinkin sunnuntainumerossa paljon lukemista. Nyt ei. Voi olla, että kesänumero on tavallista heppoisempi. Katsotaan miten tämä uudelleentutustuminen sujuu.

Tunsin pahoinvointia illalla. Otin kahta sorttia pillereitä, tavallisen ja vahvemman. Niitä voi ottaa yhtä aikaa, koska ovat erilaisia.

Syöpähoitojen loputtua on syytä muistaa, että toipuminen vie aikansa. Kaikki hoidoissa saadut aineet eivät poistu nopeasti elimistöstä. Toipumiseen voi mennä kuukausi jokaista hoitokuukautta kohden. Minun tapauksessani noin laskien ollaan vuoden lopussa ennen kuin olen palautunut ennalleni. Lähes vuoden savotta kokonaisuudessaan. Potilaan läheisetkin saattavat odottaa liian nopeasti toipumista.

Voin varmaankin palata töihin aikaisemmin. Osa-aikainen sairasloma saattaa olla hyvä vaihtoehto, jonka uskon sopivan myös työnantajalleni. Siinä saisi tuntumaa myös osa-aikaeläkkeeseen, johon minulla on mahdollisuus siirtyä ensi vuonna. En tosin ole ollenkaan varma, että siirryn. Vaihtoehto on houkutteleva, koska jäisi aikaa maalaamiseen, mutta se on taloudellisesti haastava. Meidän pitäisi vaihtaa asuntoa, missä on omat riskinsä.


Lähdeartikkeleita syövän jälkeisestä elämästä:

Cancer survivors: Managing your emotions after cancer treatment

Life after cancer treatment

Adjusting to life after cancer

Elämä syövän jälkeen 

Elämä syövän jälkeen (Duodecim)

Syövästä toipumisen psykologiset haasteet





Kuvia Villa Salmelan majoitustiloista, jotka ovat yläkerrassa.







 

















4 kommenttia:

anne kirjoitti...

Miten niin riskit? Tai siis kaikessa on riskit, niin paikalleen jäämisessäkin :D

Anonyymi kirjoitti...

Hitaasti hyvä tulee! Syöpähoidoista toipumiseen menee aikaa vuodesta kahteen, töihin kyllä pystyy yleensä palaamaan nopeammin. Elimistöhän on joutunut sairauden aikana koville: syöpä ja sen aiheuttamat rasitteet, mahdollisesta leikkauksesta toipuminen, solusalpaajahoidot, ehkäpä sädehoidostakin toivuttava. Psyykkeenkin kanssa joutuu taas töihin, kun hoitoputki loppuu. Pitäisi saada järki ymmärtämään, että enää ei olla syöpäpotilaita, nyt ollaan toipilaita. Ja kun kunto kohoaa, pitäisi malttaa pitää vauhtiaan kuitenkin kohtuullisena, ettei tule takapakkia. Päivätkään ei ole veljet keskenään, eilen jaksoin vaikka mitä, tänään tuntuu, että nyt on pakko ottaa kevyemmin. Taisi eilen unohtua se kultainen keskitie... Muista kuunnella itseäsi, mutta muista myös, että joka päivä pitää lähteä vähän liikkeelle, makaaminen ei syöpähoidoista tullutta väsymystä ja uupumusta poista.

Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle ja vaimollesi! Kyllä elämä kantaa!

rintasyöpätoipilas Sirpa

Heikki Honkala kirjoitti...

Meillä on nyt hyvä asunto. Uuteen muuttamisessa on ainakin se riski ettei siinä viihdykään.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos informatiivisesta viestistäsi ja toivotuksestasi Sirpa! Hyvä pointti tuo potilaasta toipilaaksi muuttuminen.