Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 4. huhtikuuta 2019

Kivaa!

Tänään oli erityisen mukavaa. Olin Taideakatemiassa koko päivän ja tunsin olevani elossa. Aamupaivällä teimme maalauspohjakehikoita menetelmällä, joka on minulle uusi. Materiaalina oli kertopuusoirot. Kunnon työvälineillä tekeminen oli helppoa.  




Iltapäivällä päällystimme kehikot pellavakankaalla. Se olikin tuttua hommaa. Aloimme myös suojata kankaita ja saamiamme mdf-levyjä liimaliuoksella. Menen huomenna jatkamaan. Ensi viikolla alamme maalata akryyliväreillä.

Minulla ei ole kotona sellaista työtilaa, jossa voisin käyttää sotkevia maaleja kuten öljy- ja akryylivärejä. Tähän uuteen asuntoomme yritimme järjestää sellaista, mutta olohuoneessa olevassa työpisteessäni en voi tehdä kuin pienimuotoisia töitä. Yritimme pari vuotta sitten löytää sellaisen asunnon, jossa olisi soveltuva tila maalaamiselle, mutta emme onnistuneet. Erillisestä työhuoneesta joutuisin maksamaan vuokraa ja siellä työskentely olisi yksinäistä.  

Minulla on nyt tilapäisesti oma työpiste koulun avarassa maalaussalissa, jonne voin mennä milloin vain jatkamaan puuhiani. Minulla on siellä myös seuraa, joiden läsnäolo edistää omalta osaltaan omaakin työskentelyä. 

Minulla on aika paljon taidekoulutusta takanani, mutta valmiiksi en tunne tulevani. Aina on mahdollisuus oppia uutta ja kurssille osallistuminen pitää työskentelyn vauhdissa. Jospa pääsen syöpävuosieni jälkeen nyt vauhtiin. 

Olin eilen hirvittävän väsynyt, mutta tänään jaksoin ihmeen hyvin. Mukava tekeminen mukavassa seurassa ehkä kannattelee syöpäläisen jaksamista. 

    


Vaalipuheissa on jonkin verran kauhisteltu koulujen kasvisruokapäiviä. Taideakatemian ruokala Muusa on siirtynyt tarjoamaan vain kasvisruokaa ja tämä on tapahtunut opiskelijoiden toivomuksesta.  Minäkin vanha jäärä olen saanut todeta, että sillä pärjää oikein hyvin. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maalaa (lasitetulla) parvekkeella.🏢

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Meillä onkin peräti kaksi parveketta ja toinen niistä hyvin pitkä (ja kapea). Lasitusta ei ole, mutta mahdollisesti tulee.