Koronavirusepidemia osoittaa, että Euroopan unioni ei ole valtioliitto vaan itsenäisten maiden yhteisö. Jokainen valtio toimii kriisissä niin kuin katsoo parhaaksi. Nopeutta vaativassa tilanteessa on parempikin, että päätöksenteko toimii ripeästi, mikä ei EU:n laajuudessa luultavasti onnistuisi. Jokaisella maalla on itsellään paras tieto alueensa tarpeista.
Kriisin aikana korostuu tarve kuulua "meihin" ja ottaa etäisyyttä "muihin". Saska Saarikoski kirjoitti aiheesta ansiokkaasti äskettäin Hesarissa (artikkeli todennäköisesti maksumuurin takana).
Mekin vaimoni kanssa halusimme palata pian kotimaahan, kun koronatilanne alkoi eskaloitua.
Kuten Saarikoski toteaa, jakautumisen halua voi ilmetä myös saman maan kansalaisten kesken. Tästä antaa viitteitä Facebookissa ilmennyt halu pilkata muusta Suomesta eristettyä Uuttamaata kohtaan. Kyseessä lienee huumori, mutta oireellista se on.
Onneksi vaikuttaa siltä, että me suomalaiset pääosin puhallamme nyt hyvin yhteen hiileen.
Jokainen maa ponnistelee nyt saadakseen tehohoito- ja testauskapasiteettinsa riittämään. Epidemia on eri maissa eri vaiheissa. Etelä-Euroopassa ollaan jo ääritilanteessa.
Jos asiaa hoidettaisiin EU:n tasolla, voitaisiin tarvittavaa kapasiteettia kohdentaa tilanteen mukaan sinne, missä tilanne on pahin. Samalla voimavaroja voitaisiin kasvattaa nopeasti yhteistoimin, jotta ne riittävät epidemian levitessä. Tällaiseen ei EU ole valmistautunut.
Testauslaitteiden tuotantoa on vaikea saada nopeasti vauhtiin, koska kaikkia tarvittavia osia ei ole saatavissa. EU:n laajuudessa toimien, tuotantoa voitaisiin koordinoida siten, että laitteita saadaan sinne, missä kulloinkin tarve on suurin.
Ranskassa on 67-68 miljoonaa asukasta. Noin suuri maa on pystynyt varustamaan yhden TGV:n sairaalajunaksi. EU voisi yhteistoiminnassa varustaa useita tällaisia junia, jotka voisivat siirtyä aina sinne, missa tarve on suurin. Ne voisivat ehkä siirtää potilaita, joiden tilanne näyttää huononevan, sinne missä on tehohoitokapasiteettia. Ehkä kyseistä valmiutta voisi olla myös näissä junissa.
Ranska sulkee jo tehtaitaan. Tämä tuskin koskee kriittisiä aloja, mutta joistakin halutuista tuotteista varmaan tulee pulaa. Taloudellisia tappioita varmasti tulee paljon.
Eri valtioilla on taipumus toimia kriisitilanteissa itsekkäästi. J.K. Paasikivi totesi aikoinaan, että maat uhrautuvat toistensa puolesta vain nuorten unelmissa, ja oli varmaan oikeassa. Valtiot eivät edes toteuta lupauksiaan, jos omat edut tulisivat siten uhatuiksi. Toisen maailmansodan alussa Englanti ja Ranska lupasivat auttaa Puolaa, jos Saksa hyökkäisi sinne. Kun sitten niin kävi, Puola jätettiin yksin sotimaan. Englanti tosin julisti Saksalle sodan, mutta ei ryhtynyt käytännön toimiin.
Jos koronavirusepidemiaa torjuttaisiin EU:n laajuudessa, voisivat yhteenlasketut taloudelliset tappiot olla olla pienemmät. Myös kuolleisuus voisi olla vähäisempi. Tämä edellytäisi vahvaa luottamusta ja solidaarisuutta maiden kesken. Siihen tuskin on halua. Europondit ja muut yhteisvastuulliset rahoitusmuodot kriisin seurauksien lievittämiseksi torjuttiin jo, koska esimerkiksi Suomi vastusti niitä.
Kollektiivista vastuuta ei vain haluta ottaa. Ilmeisesti pelätään, että jotkut maat voisivat hyötyä muiden kustannuksella. Tämä on nähty myös pakolaiskriisin hoitamisessa. Vastuun jakamisen halu esimerkiksi Italian ja Kreikan kanssa pakolaisten auttamiseksi on jäänyt symboliselle tasolle.
EU:n lippu ja tunnusmelodia Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta ei herätä samalaisia tunteita kuin kansalliset symbolit. Tämä kertoo yhteisön koheesiovoiman heikkoudesta.
Koronatartuntojen määrä on toistaiseksi vähäinen Afrikassa, mutta virus tulee vääjäämättä leviämään sielläkin. On kauhistavaa ajatella, miten kyseisen maanosan köyhien maiden käy epidemian jatkuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti