En tiedä ketään, joka voisi olla minua lahjakkaampi esineiden kadottamisessa. Olen nyt yksin kotona. Vaimoni on yhden ystävämme kanssa Raision Myllyssä tai jossakin alueen muussa ostotaivaassa. Pyysin häntä puhelimessa tuomaan samalla Kärcher-ikkunanpesulaitteeseen siitä puuttuvan kaapelin. Lupasin laittaa hänelle kuvan laitteen laatikosta, joka oli äsken kädessäni. Siitä ilmenisi vekottimen malli.
Nyt en löydä sitä mistään.
Eilen tai toissapäivänä otin palasen tummaa suklaata nauttiakseni sen kahvikupillisen kanssa. Istuin nojatuoliin ja kohta etsin makupalaa kummissani tuolini käsinuojalta ja oikealla puolella olevan nojatuolin vastaavalta. Ei ollut pudonnut sitä lattialle enkä istunut sen päällä. Se löytyi sitten kulmittain vasemmalla puolella olevan sohvan käsinojalta.
Voisin alkaa taikuriksi tai mentalistiksi. Pystyn kadottamaan tavaroita silmänräpäyksessä. Minun pitäisi tosin osallistua taikomiskursseille, jotta löytäisin näkymättömiin lähettämäni tavarat.
Toinen syy ottaa yhteys vaimooni oli se, että innostuin suunnittelmaan öljypastellityötä ryhtyisin jo toimeen, kunhan löytäisin ihanan värikylläiset Sennelier-väritankoni. Kadoksissa ovat. Vaimokaan ei pystynyt antamaan ratkaisevaa neuvoa puhelimessa.
Olen varmaan aikaisemminkin kuvannut vaimoni ja minun täydellistä eroa tavaroiden hallinnassa. En voi käsittää, että hän rekisteröi automaattisesti eri paikkoihin ilmestyneet tavarat kotonamme kulkiessaan ja hyvin usein kertoo minulle heti kysyessäni, missä hukkaamani esine on. Kun minä kuljen täällä, katson sen verran eteeni, että en kompastu, mutta en muutoin huomaa mitään.
Vastakohtat täydentävät toisiaan, sanotaan. Ainakin tässä asiassa se pitää paikkansa meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti