Kylmä sota oli Suomelle poikkeusaikaa

Kuva: pavel-turski, Pixabay

Minusta tuntuu ikävältä, kun jotkut kutsuvat Suomen kylmän sodan aikaista ulkopolitiikkaa rähmällään olemiseksi. Ilmaus ei mielestäni tee oikeutta tuolle ajalle. On totta, että Suomi oli joutunut taipumaan itäisen naapurin tahtoon hyvin monessa asiassa, mutta kuitenkin. 

Synnyin 50-luvulla, joten kasvoin silloiseen suomettuneeseen Suomeen ja sellainenkin, mikä ei ollut eettisesti kestävää, tuntui tavallaan normaalilta. Suomettuminen ei tuntunut juuri miltään, koska siihen olin kasvanut. Toki se nolotti, että tällainen ilmaus (Finlandisierung) oli ulkomailla keksitty kuvaamaan Suomen ulkopoliittista asemaa. 

En jaksa muistaa milloin tulin tietoiseksi kotiryssäjärjestelmästä, mutta oli se vastenmielinen ilmiö. Onhan se erikoista, että monilla poliitikoilla oli yhteyshenkilö Neuvostoliiton lähetystössä. Kekkosen kotiryssä oli KGB-upseeri Viktor Vladimirov, joka oli jossakin tehtävässään järjestänyt salamurhia. KGB oli Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi. 

Suomi oli periaatteessa parlamentaarinen demokratia, mutta maamme elintila oli rajattu. Neuvostoliitto puuttui jopa ministerivalintoihin. 

Olen vakuuttunut siitä, että suomettuminen oli maallemme välttämätöntä. Suomi oli kokenut kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Ne olivat olleet poikkeusaikoja. Kärsimysten määrä oli ollut hirmuinen. On todella ymmärrettävää, että Suomi halusi noiden kokemusten jälkeen elää rauhassa. Iso Neuvostoliitto sotkeutui maamme sisäisiin asioihin ja pieni Suomi mukautui. Ei muu auttanut. Siitä, kuinka pitkälle oli tarpeellista mennä, voidaan ja pitääkin keskustella. Kekkonen junaili asioita taitavasti, vaikka kaikki ei ollut kovin kaunista. Kumarrettiin itään, mutta samalla onnistuttiin kurottamaan länteen. 

Suomi eli kylmän sodan aikanakin oikeastaan poikkeustilassa. 

Laajamittainen sota merkitsisi suuren osan nuorista aikuisistamme lähettämistä kuolemaan, haavoittumaan ja/tai traumatisoitumaan äärimmäisissä olosuhteiseissa. Näiden nuorten ihmisten jälkeläiset kärsisivät taakkasiirtymistä. 

Vaalikaamme siis rauhaa.

Suomi on pienimaa. Liikkumavaramme on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin suomettumisen aikoihin, mutta meillä on yhä iso naapuri. 

Suomi on onnistunut taitavasti hivuttautumaan länteen. Media saa kirjoittaa ja poliitikot puhua mitä haluavat. Kukaan ei tule suoraan varoittamaan venäjävastaisuudesta. Menneisyydestä on  kuitenkin opittu. Ollaan aika pidättyväisiä. Nato-optiosta puhutaan, mutta täysjäsenyyden harkitsemisen ehdottaminen aiheuttaa vastareaktioita. 

Meillä on hieno kaari. Täydellisistä katastrofeista eli sodista on siirrytty myöntyväisyyden eli suomettumisen kautta Nato-option aikaan. Suomi kuuluu Euroopan unioniin ja on Naton kumppani. On solmittu yhteistyösopimuksia muutaman maan kanssa. Nämä ovat olleet peliliikkeitä. On myös tärkeää olla Venäjän kanssa hyvissä väleissä. 

Putin ja kumppanin ehkä kokevat saavutukseksi sen, että Suomi ei ole ryhtynyt Naton täysjäseneksi.

Jos tällainen myönnytys takaa rauhan ja nykyisen elintilan, tämä on hyvä positio. 

Ollaan kuitenkin tarkkana. Tilanne voi muuttua.