Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 27. tammikuuta 2022

Digi-sotesta

Vaalikampanjoinnin aikana esitetty sote-palveluiden kehittämistä digitaalisin keinoin. Tuntuu uskottavalta, että näin voidaan löytää hyödyllisiä tapoja toimia.

Jos potilas tapaa lääkärin vaikkapa Teamsin kaltaisen järjestelmän avulla, ei lääkärin työ taida juurikaan vähentyä. Sen sijaan potilaan aikaa ja vaivaa säästyy. Toisaalta jos etäisyyden vuoksi ei voida tehdä diagnoosia (ei voi kuunnella keuhkoja yms.), potilaan on vaivauduttavaa paikalle. Ensi tapaaminen ei ehkä ole täysin turha, jos potilas tapaa saman lääkärin ja voidaan jatkaa siitä, mihin päästiin.

Vaihtoehtoisesti ensimmäinen digi-yhteys voisi olla sairaanhoitajaan, joka arvioi lääkärin tapaamisen tarpeen. Näinhän saatetaan nytkin toimia, kun potilas tulee paikan päälle. Näin saatetaan säästää lääkäriaikaa. Toisaalta hoitaja-aika lisääntyy. Kai tällaisessa joudutaan optimoimaan kustannusten ja palvelukokemuksen välillä.

Potilas haluaisi luultavasti monissa tapauksissa mieluimmin tavata lääkärin livenä ja mieluiten saman tien.  

Luulen, että hyvinvointialueilla palvelut keskittyvät kustannussyistä. Luultavasti tulee myös ristivetoa rintamaiden ja syrjäseutujen välillä. Jos äänet ovat keskittyneet väestökeskittymiin, nämä saavat todennäköisesti enemmän huomiota, kun palveluverkostosta päätetään. Meillä on taipumus vetää kotiinpäin. Luultavasti moni haja-asukas joutuu toteamaan, että terveyskeskukseen on matkaa. 

Monille nuorille, keski-ikäisille ja varttuneillekin digipalvelujen käyttö todennäköisesti sopisi, ainakin lievissä tapauksissa. Näille lääkäri voisi olla lähellä tietotekniikan välityksellä.

Mutta miten katsotaan kurkkuun, kuunnellaan keuhkoja ja otetaan veri- tai virtsanäyte, jos potilas on etäällä?  

Ainakin osassa potilas voisi olla aktiivisempana toimijana mukana. Jotkut varmaan tohtisivat ottaa verinäytteenkin itse. 

Ehkäpä sote-uudistuksen innoittamana tullaan kehittämään verkkoon kytkettäviä laitteita monitoimilaitteita tai välinesarjoja joiden avulla sairaustapauksissa päästäisiin pidemmälle lähtemättä maalikylään. Näytteiden koostumus voisi kenties siirtyä virtuaalisesti lääkärin arvioitavaksi.

Voi olla, että rakennan pilvilinnoja. Voisi tulla kalliiksi, mutta ken elää, hän näkee kuinka käy.  



Ei kommentteja: