Kallistuako Nato-jäsenyyden vai nykylinjan kannalle?

Entä jos olisimme taas suomettuneita?

Kuvitellaan, että Suomi olisi nyt vastaavassa tilanteessa, jossa se oli eri vaiheissa kylmän sodan aikaa. Meillä olisi hallitus, jonka kokoonpano olisi hyväksytetty Kremlissä. Presidentillä olisi Venäjän suurlähetystössä yhteyshenkilönä korkea-arvoinen FSB-upseeri, jonka kanssa päämiehemme voi jatkuvasti pohtia oikeaa suhtautumista erilaisissa poliittisiin tilanteisiin. Merkittävillä poliitikoilla olisi myös oma yhdyshenkilönsä lähetystössä. Suomella olisi Venäjän kanssa YYA-sopimusta vastaava sopimus, joka olisi hallitusohjelmassa sovittu Suomen ulkopolitiikan perustaksi. Naapuri reagoisi sopimattomiksi katsomiinsa lehtijuttuihin. Puolustusvoimat hankkisi noin puolet aseistuksestaan Venäjältä. Venäjä saattaisi vedota laajentuneeseen Natoon sekä YYA-tyyppiseen sopimukseen ja ehdottaa konsultaatioita puolustusyhteistyön käynnistämisestä Natoa vastaan. Sattumaa vai ei, Venäjä laukaisisi nootin luovutuspäivänä massiivisen ydinlatauksen Novaja Zemljalla (vrt. noottikriisi 30.10.1961). Ylellä olisi radio-ohjelmasarja, joka kertoisi hyvin kaunistellen venäläisten arjesta. Suomi tuskin voisi kuulua Euroopan Unioniin. Presidentti lähettelisi tiukkasävyisiä nuhtelukirjeitä politiikoille, jotka lipsuvat ulkopoliittisen linjan suhteen puheissaan tai tekemisissään. Venäjä ehdottelisi silloin tällöin yhteisiä sotaharjoituksia. Kaikesta huolimatta Suomi vakuuttelisi puolueettomuuttaan. 

Kuva: Razmik Badalyan, Pixabay

Olen syntynyt kylmän sodan vuonna 1954. Olen siis varttunut suomettuneessa Suomessa. Tuo yllä kuvattu kuulostaa varmaan hurjalta, mutta ei tuollainen painostus juuri taviksen elämään vaikuttanut. Yhteiskunta kehittyi, elintaso nousi. Toki tiesimme, että Suomella on omanlaisensa ulkopoliittinen linja, jossa Venäjän sana painoi. Kaikesta siitä, mitä kulisseissa tapahtui, emme olleet perillä. Tyylipisteitä ei tainnut aina herua, mutta rauha ja kohtalainen liikkumatila pystyttiin säilyttämään.  

Olisiko Suomen pitänyt toimia toisin kylmän sodan aikana?

Kun talvisota syttyi, isoisälleni käytiin ilmoittamassa, että on lähdettävä palvelukseen. Hän lähti, ei päässyt kertaakaan lomalle ja haavoittui kuolettavasti sodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Kannakselainen isäni menetti sotien seurauksena kotiseutunsa. 

Miltä isoisästäni tuntui lähteä taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, varsinkin kun maallamme ei ollut liittolaisia? Suomi oli kaiken lisäksi luvattu hieman ennen talvisodan alkua   solmitussa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Neuvostoliiton etupiiriin. 

Suomi menetti talvisodassa kaatuneina tai kadonneina noin 27 000 henkeä. Jatkosodan vastaava luku on noin 63 000. Haavoittuneita oli luonnollisesti enemmän. 

Suomen ulko- ja sisäpolitiikassa oli arveluttavia piirteitä suomettumisen aikana, mutta myöntyväisyys oli mielestäni sotaa parempi ratkaisu.

Suomen vapausaste on nyt jotakin aivan muuta kuin kylmän sodan aikoina. Presidenttimme totesi uudenvuodenpuheessaan, että maamme liittyy Natoon, jos itse sitä tahtoo. Tiedämme, että tällainen päätös olisi vastoin Putinin tahtoa.

Suomen asemasta

Ilmeisesti Natoon liittymisen mahdollisuus on jollakin tasolla varmistettu tai ainakaan sen toteutumiseen ei nähdä suuria esteitä. Pääsihteeri Stoltenberg on todennut oven olevan auki. Päätökseen tosin vaaditaan jäsenien yksimielinen päätös. Onko kaikilta jäsenmailta kysytty? Voiko kyseisten maiden parlamenteilta yleensä saada ennakkotietoa? Tuskin.

Nyt seisomme ovella, jonka sanotaan olevan auki. Kuulisin mielelläni perustelut, miksi ovella on parempi seistä kuin mennä sisään. Asiain tilaa perustellaan muun muassa vakaudella. Mielestäni voi myös kysyä, miten käy osittaisessa tyhjiössä Naton ja Venäjän välissä.

Sota voi nykyään olla monenmoista. Jos Suomea vastaan hyökättäisiin massiivisesti maalla, merellä, ilmassa ja internetissä, Suomi panisi kohtuullisen hyvin varustautuneena hanttiin. Se maksaisi paljon nuoria ihmisiä. Ajatuksena on, että Suomen puolustustahto ja varustautumien ehkäisevät sodan ennalta, koska se tulisi hyökkääjälle kalliiksi. Onko sodan aloittaminen aina perustunut järkevään laskelmointiin? Mahtimaille mahdin säilyttäminen ja jopa sen lisääminen voi olla tärkeätä.

Suomi on pyrkinyt turvaamaan selustaansa, vaikka ei kuulu Natoon. Maallamme on sopimukset puolustusyhteistyöstä Ruotsin ja Norjan kanssa. Sotatilanteessa yhteistyöstä päätetään erikseen. Yhteistyötä on myös Saksan, Ranskan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Suomi on myös mukana erilaisissa maaryhmissä, joissa tehdään puolustusyhteistyötä. Toiminta on yhteistyön kehittämistä rauhan aikana. 

Mihinkään yhteistyösopimukseen ei taida kuulua varsinaisia turvatakuita sodan varalle. Sellaisissa tilanteissa valtioilla on tapana toimia äärimmäisen itsekkäästi. Varmaan näillä yhteistyöjärjestelyillä ajatellaan olevan ennaltaehkäisevää merkitystä. Tilanteen hämäryys voi olla Suomelle eduksi. On kuitenkin vaikea ennustaa miten kumppanit toimisivat tositilanteessa.

Rauha ennen kaikkea

Kaikissa tilanteissa olisi tärkeää säilyttää rauha. Parasta on jos nuorisoa ei tarvitse uhrata sodalle, varsinkaan taistelemaan ilman parasta mahdollista kansainvälistä tukijärjestelmää. 

Voi olla että nykyisen status quon säilyttäminen on viisautta. Monella Venäjän kansalaisella on käsittääkseni myönteinen käsitys Suomesta. Ehkä Venäjän johtokin tottuu tähän Naton ovella olemiseen ja poliittinen yhteys säilyy. Ehkä nykytilanne panee Venäjän varomaan toimiaan, jotta Suomi ei liity Natoon. Pitää muistaa, että naiiveja siellä ei olla.

Voi olla, että joudumme suomettumaan, mutta sekin on sotaa parempi vaihtoehto. Pitää muistaa, että Venäjä on ydinasevaltio. Jos Suomi on yksin ja Venäjä uhkaa ydinaseella, olemme pulassa. 

Nimet papereissa eivät välttämättä paina tositilanteessa. Natoa vastaan ei kuitenkaan ole koskaan hyökätty, mikä on merkillepantavaa. 

Kuva: Martin Dlugolinsky, Pixabay

Suomessa kannatetaan enemmän Naton täysjäsenyydestä pidättäytymistä kuin järjestöön liittymistä. Suomen nykypolitiikka lienee mahdollisen taidetta. Mennään niin pitkälle kuin ilman Nato-äänestystä voidaan mennä.

Mielestäni meidän on punnittava, takaako nykyinen linja vai Naton täysjäsenyys paremmin rauhan säiilymisen tällä kulmalla Eurooppaa. Kummassakin tapauksessa olisi mielestäni säilytettävä nykyisenkaltainen laajaan reserviin ja hyvään varusteluun perustuva varautuminen oman alueen puolustamiseen. 

Lähettäisimmekö mieluummin nuoremme rintamaalle ilman Naton tukea vai sen kanssa? Olemmeko valmiit hyväksymään mahdollisen syvemmän myöntyväisyyden Venäjän suhteen? Sekin on varteenotettava vaihtoehto, jos se takaa rauhan säilymisen. 

Presidentin uudenvuodenpuheen mukaan etupiiriajattelu ei ole nykyaikaa. Voimmeko tuudittautua tähän, jos iso naapurimaamme toimii etupiiriajattelun mukaisesti?

Venäjän toimia on hyvin vaikea ennustaa. Lisäksi sillä on ydinase. Kumpi linja ehkäisisi paremmin ennalta ydinhyökkäysuhkausta maahamme?

Mielestäni olisi hyvä käydä laaja kansalaiskeskustelu Nato-jäsenyydestä. On parempi päättää asiasta mahdollisessa kansanäänestyksessä, kun aihe on läpikotaisin puitu, olkoon tulos puolesta tai vastaan. Poliitikot ovat perinteisesti vältelleen Natosta puhumista. Se voisi vaikuttaa seuraavaan äänisaaliiseen. Putinin viimeaikaisen uhon ja presidentin puheen seurauksena muutama on ottanut kantaa asiaan. Ehkäpä se tästä lähtee. 

Yritän paneutua tähän asiaan, jotta voin päättää omasta kannastani. Toistaiseksi horjun.